perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kepeä kukkaseppele - Kukkailottelua



Eilinen postaus Hatanpään arboretumista olisi käynyt varsin hyvin Kukkailottelusta, sillä sitähän se todella oli! Olin kuitenkin jo aiemmin tällä viikolla tehnyt ilottelupostauksen varastoon, ja kokemus on opettanut, että varastoon unohdetut postaukset tuppaavat sinne hautautumaan... Arboretumin ruusuille ei tämä kukkaseppele vedä vertoja, mutta mielestäni siitä tuli varsin kiva, kepeä ja raikas, ei liian runsas tai paksu, kuten mun tekeleille usein käy!






Kävin pyörälenkin ohessa keräämässä mustikan varpuja. Kotona huomasin ilokseni, että varvuissa oli mustikan raakileita. Pihassamme, vähän joka puolella, kasvaa tuota valkokukkaista hopeahärkkiä muistuttavaa rikkaruohoa. Näistä aineksista ja rautalangasta päätin seppeleen tehdä. Mustikanvarpuja seppeleeseen meni loppujen lopuksi ehkä viisi vartta, valkokukkaisia olin poiminut juuri sopivasti, nuo kuvassa näkyvät. Varvut ja kukkaset pätkin noin viiden sentin mittaisiksi ja tein niistä pieniä nippuja (pari mustikan oksaa ja pari kukan oksaa aina yhteen), jotka solmin rautalangalla. Rautalanka oli aina sen verran pitkä, että sillä pysyi sitomaan nipun kiinni päänkokoiseen, kaksinkertaiseen rautalankaan.






 
Helppoa! Vuosi sitten kesäkuun alkupuolen Kukkailottelussa solmin kukkaseppeleen perinteisellä tekniikalla, jonka olen oppinut jo lapsena. Nyt kun molemmat tavat ovat tuoreessa muistissa, niin pakko todeta, että tykkään paljon enemmän tästä tavasta tehdä seppele, kuin siitä perinteisestä. Vaikka oma seppeleeni syntyi ihan vain tekemisen ilosta, niin seppeleet ovat jo jonkin aikaa olleet kesän trendikkäimpiä asuisteita vaikka kesäjuhliin tai festareille! Juhannus on selkeästi kukkaseppeleiden kiivain sesonki, mutta myöheisen kevään vuoksi luonnonkukilla paras kukinta on juuri meneillään täällä etelässä ja pohjoisempana vasta edessä.

Jottei seppele olisi mennyt ihan hukkaan, pistin sen päähäni ja komensin jälleen miehen kameran taakse. Uusi profiilikuva ainakin joksikin aikaa kesää...Kuvan ottamisen jälkeen ripustin seppeleen ulko-oveen, ja siellä se roikkuu vieläkin, vaikka nuo valkoiset kukat kyllä kuihtuivat jo seuraavaan päivään mennessä. Olin silti yllättänyt niiden kestävyydestä, kun ne ovat niin hentoisia.

 



Kiitos jälleen viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille! <3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3



Ihanaa viikonloppua!
Taina 



24 kommenttia:

  1. Näytät ihanalta kukkaseppele päässäsi <3 Kaunista heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Riitta!<3 Samoin! miten nopeasti kesäkuu onkaan mennyt...

      Poista
  2. Nätti sinä ja kukkaseppele. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihana seppele - tosi herkkä ja vehreä - ja näytät oikein kauniilta! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkkä seppele, kauniit kuvat ja sinä. <3 Tampereen ruusupuisto näyttää upealta, ei ole tullut koskaan käytyä. Äitini kasvatti joskus ruusuja, ne oli kyllä upeita puutarhassa. :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Tampereen arboretum on todella upea paikka, suosittelen, jos eksyt sinne!:)
      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  5. Suloisen kesäinen ja kepeä kranssi!
    Mustikka ja herkkä härkki sopivat ihanasti yhteen!
    Ihanalta näytät kesäisessä kukkaseppeleessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Ilmeisesti tuo on siis joku maatiasihärkki?
      Äh, omia kuvia on kauhean vaikea käyttää, mutta yritän siedättää itseäni.:)

      Poista
  6. Ihana kuva sinusta ja kukkaseppeleestä💖
    Kiva idea muuten lähteä miehesi mukaan työmatkoille😉 Minäkin voisin harrastaa tuollaista, mutta meillä miehen työmatkoilla ei taida olla muutakuin metsää😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3
      Hih, sehän voisi olla hauskaa lähteä miehen mukaan metsään!:D Noita yhteisiä "työreissuja" on tehty jo useamman vuoden ajan, varsinkin kesäisin, kun mulla on enemmän lomaa kuin miehellä. :)

      Poista
  7. On kyllä niin nätti seppele nätin naisen päässä! Tuollaisia oltaisiinkin tyttöjen kanssa tänään tarvittu kun meillä oli kesäkekkerit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari!<3 Ensi kerralla, kun juhlitte yhdessä, väkerrät sitten seppeleet teille!<3

      Poista
  8. Sitten kun alat järjestää Tainan kranssikursseja, olen ekana opiskelijajonossa :). Ihana kesä-Taina seppeleineen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Annukka!<3 Tuon kranssin tekoon ei kurssia tarvitse, ja sen tekeminen oli juuri sellaista sopivaa näpräämistä hetkeksi, täydellistä rentoutumista!<3 Kiitos Annukka!<3

      Poista
  9. Oi kuinka ihania ja kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
  10. Ihana Taina ja ihana seppele :) Mikähän tuon valkoisen kukkasen nimi onkaan - sitä tuntuu nousevan kilpaa muiden rikkojen kanssa, mutta on tosi kaunis enkä raaski sitä poiskaan nyhtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pia!<3 Yhtään en kyllä tiedä, mikä valkoisen kukan nimi on, ajattelin, että joku olisi tiennyt!:)) Minä kyllä nyhdän sitä surutta ja ajan leikkurilla ylikin, vaikka on se melkein yhtä kaunis kuin hopeahärkki.:D

      Poista