sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kotimaan matkailua - Fiskars ja Billnäs



Jatketaan kotimaan kierrosta! Hangosta ajoimme Fiskarsiin, josta olimme varanneet yöpymisen Wädshus- hotellista. Fiskarsissa kävimme miehen kanssa viimeksi pari vuotta sitten ihan päiväseltään Antiikkipäivillä. Fiskars ei ole järin suuri kylä, joten päiväreissussakin ehtii nähdä paljon.








Fiskars menee arki-iltaisin kiinni viimeistään kello 10, joten jos haluaa yöjalkaan, ei kannata Fiskarsiin jäädä yöksi.;)  Me kävimme pienellä kävelyllä ja siirryimme syömään Wärdshusin ravintolaan, joka on muuten saanut aika huikeat arvostelut Tripadvisorissa. Ruokalista tuntui suppealta, mutta ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, samoin jälkiruoka. Kieltämättä myös varmaan kallein ruokailu, jonka olelle mieheni kanssa yhdessä syöneet, mutta sanoisin, että joka euron arvoinen.









Tiistaiaamuna söimme aamupalaa auringon paistaessa ulkosalla, ja sekin oli niin hyvää. Voisin mennä Wärdshusiin uudelleen pelkästään ruoan vuoksi! Hotellihuoneemme oli hotellin uudella puolella, joka on rakennettu vuonna 2003 Fiskarsin (yrityksen) toimiessa rakennuttajana. Ihanat paksut seinät eivät paljasta rakennuksen tuoreutta ja paikallisten käsityöläisten tekemät huonekalut, käyttöesineet ja taideteokset hivelivät silmiä joka puolella ravintolaa ja hotellia.



 


 
Aamupalan jälkeen kiertelimme kylällä ja pienissä putiikeissa. Aamupäivällä paikalle alkoi myös tulvia lisää turisteja ja raitilla oli aikamoinen vilske. Tein luultavasti kesän parhaan ostoksen, kun ostin itselleni eräästä kaupasta The Earth Collection -merkkisen mekon. Olen pitänyt mekkoa reissun jälkeen melkein joka ilta saunan tai suihkun jälkeen. Kangas on sen verran ohutta, että häveliäisyys syistä en kulje se päällä kylillä. ;) Mekko on ihanan tuntuinen iholla ja istuu kauniisti.<3


 



 


 
Fiskarsista ajoimme vielä Billnäsiin, jotta pääsin käymään kirpparilla. Sieltä en kuitenkaan mitään kotiintuomisia löytänyt, mutta tulipahan samalla nähtyä entinen Fiskarsin konttori, jossa kirpputori sijaitsee sekä kaunis Billnäs. Ihmettelimme tosin suurta digikelloa, joka ei oikein sopinut maisemaan ja näytti ties mitä aikaa... Viimeisissä kuvissa näkyvään harmaan/sinertävään valtavaan rakennukseen ihastuin kovin. Jos voittaisin todella ison summan rahaa, niin tuollaisen voisin ostaa itselleni.:)




 





Kotimatkalla poikkesimme vielä Mustion Linnan puutarhaan, mutta katsellaan niitä kuvia ehkä joskus toiste. Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana reissu. Paljon riittää nähtävää täällä armaassa kotimaassakin. Vaikka heinäkuun viimeistä eletään, niin ei luovuta vielä kesästä! Toisillahan on vasta lomat alkaneet, ja lähimatkailua sekä muuta kesäistä ehtii vielä hyvin tekemään, vaikka olisi jo töissäkin! Kukkailottelu jatkuu vielä tämän päivän. Hop hop, mukaan!:)

Mukavaa heinäkuun päivää!
Taina



12 kommenttia:

  1. Billnäs on hieno paikka! Olisi sulle pikkuinen haaste - ei ole kiirus!
    http://intoetvimma.blogspot.fi/2016/07/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Täytyypä tulla nappaamaan haaste mukaan!:)

      Poista
  2. Fiskars ja Billnäs ovat ihania paikkoja. Oikein helmiä kotimaan matkailijalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinhän ne todella ovat. Vähän kuin menisi Barcelonaan tai jotain sellaista, muttei tarvitse pelätä taskuvarkaita!:D

      Poista
  3. Ihanalta näyttää. Haaveissa päästä myös poikkeamaan siellä loman aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana paikka! Toivotaan, että löytyy teillekin aika Fiskarsin-vierailulle.<3

      Poista
  4. Noissa paikoissa olisi paljon kierreltävää ja katsottavaa. Näyttää ihan siltä, että viihtyisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla sielu lepää.:) Jos tykkää vanhasta, kauniista ja käsintehdystä, niin sitten Fiskarsiin.:D

      Poista
  5. Fiskarsissa mekin kävimme - ja yövyimme myös Wärdshusissa. Tykästyttiin myös uuden puolen selkeisiin sisustuksiin ja ravintolan erittäin ystävälliseen palveluun. Ruoka oli todella hyvää :) Näittekö lampaat siinä viereisessä rinteessä? Olivat aika suloisia :)
    Kivaa heinäkuun viimeistä - kohta linkitän postauksen kukkailoitteluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kovasti tykkäsin sekä hotellista, että ravintolasta, myös henkilökunta oli tosiaan erittäin ystävällistä. Ja huomasin lampaat! Tuli olo kuin ulkomailla.:)

      Ihanaa, kun ennätät jälleen mukaan Kukkailotteluun!<3

      Poista
  6. En ole käynyt koskaan kummassakaan ja nyt kyllä iski halu käydä!
    Harmittaa, kun nämä pidemmät reissut täytyy aina jättää seuraavaan kesään. Oulusta on liian pitkästi viikonloppupyrähdyksille:)
    Tässä alkaa oikeasti jo miettiä, että reippaan 20v.n kuluttua, kun eläkeikä koittaa, voisi asua pysyvästi vähintään 500 km etelämmässä...
    Ihania ja inspiroivia kuviasi oli ilo katsella!

    VastaaPoista
  7. Voi samoissa maisemissä kävimme myös me heti lomamme alkajaisiksi juhannuksen jälkeen. Myös minäkin ostin mekon samasta liikkeestä ja sillä aijon mennä ensi viikonlopun 80v juhliin. Yhdet rippijuhlat mekko on jo nähnyt. Oli muuten aika edulliset hinnat mekossa ja ihastui sen monikäyttöisyyteen. Mekko jonka ostin muuntuu pitkästä lyhyeksi kahdella hakaneulalla ja tämä vinkki tuli myyjältä jolla oli sama mekko päällään. Kävimme myös tuossa ravintolassa, mutta suppean ruokalistan vuoksi emme jääneet sinne syömään ja nyt harmittaa. Aivan ihana paikka tuo Fiskars.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista