tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuusi ja kuusenalusmatto mallia 2015








Enää kaksi yötä jouluaattoon. Vuoden lyhin, muttei suinkaan pimein, päivä alkaa olla plakkarissa. Lumettomuudesta ja auringonpaisteesta huolimatta olen heittäytynyt täysillä joulutunnelmaan ja sehän on joulussa ihan parasta. Olen mm. kuunnellut aika monta kertaa lauantaina saamani Anna Erikssonin uuden joululevyn, Glorian. Upea levy!<3 Muistakaahan tekin rentoutua ja nauttia joulunodotuksesta! Ei mulla suinkaan ole kaikki valmiina, mutta turha ruuista tai lahjojen paketoinneista on stresssata, joku lahja on vielä hankkimattakin, huomenna sitten.

Kannoimme kuusen jo eilen sisään, vaikka tänään oli siivouspäivä. Koristelu saa odottaa vielä huomista, aika kaunis tuo kuusi on ihan sellaisenaankin...Alunperin suunnittelin siirtäväni mummoni punaisen nojatuolin teinin huoneeseen, minne se sopisi värin puolesta muutenkin. Tulipa sitten ajatus siirtää Boknäsin ruskea nojatuoli rahin kanssa olohuoneeseen, ja minusta se on niin toimiva juttu, että saapa nähdä, kuinka kauan nojatuoli pysyy olohuoneessa kuusen uloskantamisen jälkeen.:) Kuvia luvassa myöhemmin olkkarista. Lahjaksi saadut, punaiset, joulutähdet aiheuttivat hieman mietintää (jostain syystä en nyt vain halua punaista olohuoneeseen, keittiöön tai eteiseen), mutta mummon nojatuolin kanssa joulutähti muodostaa kivan parin. Toinen punainen joulutähti löysi paikkansa, mistäpä muualta, kuin teinin huoneesta.

Oikeastaan halusin nyt esitellä mun uutta "kuusenalusmattoa", jonka ostin jo kesähelteillä Tori.fi kautta. Olen ollut niin tympiintynyt kaikkiin mattoihin, joita meillä on kuusen alla käytetty. Huopainen oli minusta paras tähän mennessä, mutta senkin möin kirpparilla pois, sillä eiköhän meillä ole nyt SE matto tässä. Muistaakseni maksoin taljasta 30, ihan pilkkahinta! Joku tyhjensi grillikotansa taljoja, sieltä olisi saanut koko satsin reilulla satasella...Ostin kuitenkin vain yhden, koska tarvetta useammalle ei ollut.

Kuvista huomaan, että kuusi on hieman vinossa ja kuvaaja myös. Täytyy varmaan suoristaa. Molemmat.:P Onpa vaan upea ilmestys joka kerta tuo jalokuusi! Mä hetken jo harkitsin metsäkuusta.;D Aiheesta enemmän Pienessä Teehetkessä.:) Nyt meinaan sulkea blogin, kello alkaa lähennellä puoltayötä, mutta ehkäpä huomenna on hetki vierailla myös muiden blogeissa ja laittaa myös laajempia kuvia meidän joulukodista.

Joulumielellä,
Taina 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Suvi!<3 Tuoli on mummoni vanha. Hän sai sen 50-vuotislahjaksi, muistaakseni samana vuonna kuin synnyin.:) Se taitaa vieläkin tuoksua hieman mummollalle, ja on siksi tärkeä ja rakas esine.:)

      Poista
  2. Kaunis kuusi ja ihana tuo kuusenalustalja ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!<3 Mua on niin poltellut tuo talja, ja nyt se viimein on siinä, missä pitääkin.:)

      Poista
  3. Ihana jouluinen tunnelma! <3 Rauhallista ja herkkujen täytteistä joulua, Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Jouluvalmistelut alkavat olla täällä nyt valmiina. Blogin päivitys jäi, mutta onhan tässä tätä yötä.;D
      Ihanaa joulua Satu sinulle ja perheellesi!<3

      Poista