sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Viikonlopun sekalaiset



Aivan mahtava kesäinen viikko lähenee loppuaan. Juuri nyt voin todeta, ettei vaadi jatkuvaa auringonpaistetta, eikä reissua minnekään kauas, että voisi kokea iloa ja onnea kesästä. Monia hauskoja ja iloisia hetkiä on tällä viikolla koettu perheen ja ystävien kanssa. Sadepilvet tulevat ja menevät, mitä niistä.





Kesähuoneessa on tällä viikolla seurusteltu ihanien ystävien ja oman perheen kanssa. Syöty kesäherkkuja: kalaa, salaattia, mansikoita. Jälkkärikokeilut eivät menneet kuin Strömsössä (marenkikupit eivät millään meinanneet irrota leivinpaperista muuten kuin riipimällä). Ei se mitään, sillä vieraat olivat erittäin ymmärtäväisiä. Sitä paitsi jälkkäri oli todella hyvää, vaikkei ollenkaan kaunista! 




 
Mahtava livemusiikkikokemus on edelleen tuoreena mielessä.<3





Vanhempieni kanssa ehdittiin Ikean-reissulle, ja nyt mulla on kehykset valmiina odottamassa kuvia olohuoneen seinälle. Mielessä kihelmöi, kun olen niin innoissani olohuoneen uudesta väristä ja siitä, miltä kaikki sitten näyttää, kun saan taulut seinälle.


Eilen saimme ex tempore kutsun tulla syömään yhdessä ystävien kanssa. Ohjelmassa olikin tuorepastan tekoa. Tästä ehkä nyt saimme kipinän viimein kokeilla häälahjaksi saamaamme pastakonetta lähitulevaisuudessa. Pian 18 vuotta on kone odottanut kaapissa tätä kipinää.:) Pasta ja kastikkeet olivat NIIN hyvää, samoin sienirisotto, puhumattakaan lopuksi tarjoillusta tiramisusta! Joillekin ruuanlaitto on vaan intohimo ja sen maistaa myös lopputuloksesta.





Tänään kävimme kävimme kummityttömme tupaantuliaisissa. Kaunis ja valoisa keskustakaksio on nyt hänen oma kotinsa. Vein mukanani kimpun pioneita omasta pihasta ja autossa huomasin, että olin ottanut muurahaisenkin mukaan. Kännykkäkuvista tärisevässä autossa maljakkoa pidellen tuli yllättävän onnistuneita.


Nautitaan kesän pienistä asioista!<3

Taina

16 kommenttia:

  1. Teidän viikonloppu kuulostaa ihan huipulta! Yksi kesäajan parhaita puolia on se, että on enemmän aikaa nähdä ystäviä. Tuollaiset ex temporet ovat upeita piristysruiskeita ja hyvä ruoka, noh, se on hyvää ruokaa :) Kaipaan aurinkoa ja lämpöä, mutta ihan totta sekin, että kesä on myös asenne ja näilläkin pelimerkeillä saa kivoja päiviä aikaiseksi. Kiitos muuten siitä Finnmarin vinkistä. Ihana paikka ja ihania löytöjä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli, ja sen tosiaan huomasin, että kiva syntyy aika pienistä jutuista.:) Ihanaa, kun ehtii kavereiden kanssa tapaamaan edes näin kesällä! Talviaikaan mm. lasten harrastukset vievät vanhemmiltakin aikaa, niin että tapaamisia saa välillä sumplia ihan urakalla. Kesätauko harrastuksistakin on siis erittäin tervetullut!:)
      Ehkä vilautat ostoksiasi hieman blogissa? Mua tietenkin kiinnostaa! Pitäisi käydä siellä Miekkiön myymälässä nyt kesällä, yleensä käyn tuossa Karistossa, kun sen on ihan lähellä.
      Työniloa Anu! Onneksi kesää on vielä paljon jäljellä, vaikka töihinpaluu on edessä.<3

      Poista
  2. Ihana viikonloppu teillä. Sellaista arjen ja pyhän pieniä iloja! Voi vain kuvitella, miten hyvää sienirisotto on ollut. Se on yksi mun lemppariruoista.
    Nyt on oiva aika vetää pakasta pastakone ja ryhtyä pastan tekoon, sekin on namia, joskin himppusen työlästä tai itseasiassa aikaa vievää.
    Mikähän noissa pioneissa vetää puoleensa mauriaisia, sokerimuurahaisia, onkohan pionit jotenkin erityisen makeita? Mulla on pionipuska täynnä mauriaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pastan teki käytännössä viisi miestä, ja me naiset (kolme) saatiin sitten olla pastatelineinä, kun piti pitää niitä suikuloita jossain, etteivät mene rikki ennen kiehauttamista.;D Ehkä se kahdestaankin silti onnistuu!:)
      Mullakin noissa pioneissa on aina ollut muurahaisia, nyt tosin näyttää aika vähäiseltä joihinkin vuosiin verrattuna. Voisi tosiaan kuvitella, että pionit ovat aika makoisia, kun se tuoksukin on niin huumaava.:)

      Poista
  3. Täällä aina vaan odotellaan, että päästään nauttimaan :). Mutta nyt on lomanpätkä enää viikon päässä, joten kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Ja tämän kesän aikana on kyllä moneen kertaan tullut todettua, että ehkä paras rakennusprojekti ikinä on ollut lasiterassin rakentaminen. Siellä kun istuskelee lämpimässä ja kuuntelee kun sade ropisee kattoon ja katselee kun tuuli taivuttelee puita, voi olla tyytyväinen, että alunperin hetken mielijohteesta syntynyt terassi-idea tuli aikanaan toteutettua. Meidän kesähuone <3

    Edelleen kaikenlaista kivaa tälle kesälle toivottelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että lasitettu terassi olisi aika kiva paikka, varsinkin tällaisena kesänä, kun välttämättä säät ei suosi ulkonaoleilua! Terassilla on sitten vähän kuin ulkona, mutta suojassa kuitenkin.:) Vaikka meillä on nyt kesähuone, niin hieman haaveilen myös terassin kattamisesta ja lasituksista...
      Miehellä alkoi tänään kesäloman osa kaksi, joten nyt tuntuu, että ollaan taas oikeasti lomalla, kun ei tarvitse kenenkään laittaa kelloa soimaan tai olla työmoodissa. Voimia viimeisen työviikon rutistukseen Annukka!<3 Taitaa ne kesäsäätkin tulla vasta sitten, kun sun loma alkaa.:)

      Poista
  4. Olipa mukava viikonloppu. Mekin muuten saimme pastakoneen häälahjaksi. Pari kertaa on sitä käytettykin. Ehkä pitäisi taas kaivaa se esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ystävä, jolta pastakoneen saimme, on vuosien saatossa on toisinaan kysellyt, joku laitetta on testattu.:) Vaikka kone on käyttämätön, en kuitenkaan ole siitä luopunut, sillä vakaana aikomuksena on ollut (kakki 18 vuotta) kokeilla konetta, jos ei muuhun, niin karjalanpiirakoihin!:) Aikomus elää...;D

      Poista
  5. Karjalnpiirakoita minäkin meidän koneella enimmäkseen ja marsipaania. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuuleman mukaan sopii juuri esim. sokerimassan "kaulimiseen". Voisihan sitä joskus tehdä itse prinsessakakun, sillä se on meillä toisen pojan herkkua..ainoaa kakkua, mistä tykkää ylipäätään.:)

      Poista
    2. Toimii juu hienosti tuohon tarkoitukseen. Joskus tuntuu, että en edes muista, että laitteella pitäisi tehdä pastaa! :D se on niin kätevä kaikkeen muuhun!

      Poista
  6. Noin se just pitäiski ajatella! Ei se sää siitä rutisemalla parane. Vaatetta vaan niskaan ja menoks. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpä! Meilläpäin sitä paitsi sää on kai ollut ihan kohtuullisen hyvä, aurinko paistelee välillä, ja silloin tuntuu lämpimältä. Pohjoisessa asiat taitaa olla tänä kesänä hullummin, mutta minkäs sille mahtaa. Muuta ei voi muuttaa, kuin omaa asnnetta.:)

      Sulla oli kivoja kuvia Tukholman reissusta! Ei tullut kommentoitua jutun perään, kun en ollut kirjautunut Bloggeriin.:) Kummasti piristää pienetkin irtiotot kotinurkista.:)

      Poista
  7. Mukavan kuuloinen viikonloppu ja kauniita kukkia :)

    VastaaPoista
  8. Niin hurmaavat pionit kuin kermavaahtoa!
    Ja muurahainen sopii mainiosti mukaan!
    Kaunista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista