keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kun mies sisustaa




Ai kauhee! Mun mies on ryhtynyt sisustamaan. Tosin heti alkuun täytyy sanoa, ettei nämä hänen juttunsa ole hänen omasta mielestään sisustamista, koska ovat lähtöisin käytännön tarpeesta.:) Yleensä minä olen meidän perheestä se, joka saa melkoisen vapaasti päättää huonekaluista sun muista. Isoimmista jutuista tietenkin neuvottelemme ja kaikissa suunnitelmissani yritän pitää mielessä, että kodissamme asuu kolme miespuolista, jotka monesti ajattelevat asioista hieman toisenlaisesta näkökulmasta kuin minä. Omalta osaltani se tarkoittaa yleensä esim. erilaisten teknisten laitteiden ja johtohässäköiden sietämistä. Miesväkeä on toisinaan tuskastuttanut ainakin kukkapuskat, jotka ovat television ja katsojan välissä, sekä jossain vaiheessa liian suuri määrä sohvatyynyjä...








Työhuone eli kirjasto, kuten me sitä kutsumme, on tällä hetkellä myös mieheni työpaikka useimpina päivinä, sillä hän tekee etätyötä. Jatkuva istuminen on alkanut huolestuttaa, ja kaikenlaista remppaa on alkanut ilmaantua iän lisääntyessä. Pitkään yritettiin yhdessä miettiä, miten hänelle saataisiin työpiste, jossa voisi tehdä töitä seisten. Kun oma kekseliäisyyteni ei riittänyt, alkoi mies itse selvittää asiaa insinöörin perinpohjaisuudella...Ihan tse sitten toin hänelle Ikeasta tuon pikkupöydän ja hyllyn, jotta hän pääsi rakentamaan työpisteen itselleen.







Öh, ei tuota kovin kauniiksi voi kutsua, mutta eipä auta! Toisinaan käytännöllisyyden on vain mentävä muun edelle. Hintaa tälle työpisteelle tuli n. 20 euroa. Työpisteessä on jopa korkeussäätö!:P Alkuperäisessä ideassa hylly oli kiinni hyllynkannattimilla, mutta mieheni oma idea oli laittaa tuollaiset hyllylistat, jotta työtasoa voi hieman tarpeen mukaan säätää. Tältä meidän työhuoneessa siis tällä hetkellä näyttää.:)







Kirjaston olen jättänyt toistaiseksi rauhaan muutoin, mutta tilasin Hobby Hallista uuden maton samalla, kun tilasin muovimaton terassille. Saisi olla hitusen isompi, ja matto on oleskelutilaan hieman karhea, mutta maton väreihin olen erittäin tyytyväinen. Kuviointi muistuttaa sitä mattoa, josta haaveilen, mutta johon mulla tuskin on koskaan varaa. Matto voisi käydä myös meidän keittiöön, mutta niitä pitäisi ehkä olla kaksi, koska yksi olisi ihan liian pieni ruokapöydän alle... Valokuvien teettäminen voisi olla yksi tulevan syksyn juttu, jotta saisin jotain ripustettavaa työhuoneen seinälle.

Mitenkäs teidän muiden miehet sisustelee?

Taina

4 kommenttia:

  1. Ei turhaan sanota, että 'mies tekee talon, nainen kodin'... Ainakin meillä menny juurikin näin. Kun muutin yhteen mieheni kanssa, talossa oli välttämättömyydet, kuten sohva, tv, sänky, työpöytä ja ruokapöytä. Toki muutama kaunis vanha lipasto oli tuomassa kodikkuutta! Mutta perusilme oli aikalailla sellainen poikamiesboxi... Sitten taloon tuli nainen ja noin tuhat astiaa, sata kirjaa, monta kymmentä koristetyynyä - kaikenlaista ihanaa, pientä ja kaunista! ;) ;)
    ...Ja vaikka mies välillä kiroaakin tuota alati kasvavaa astiakokoelmaa, kun ei milloinkaan tiedä mihin mikäkin kippo ja kuppi pesemisen jälkeen asetetaan (totta kai niille on omat paikat - daaah!), niin hän on salaa tyytyväinen, kun talo näyttää nyt enemmän kodille... ;)
    Se kuuluisa naisen käden jälki... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juuri noin!;D Me on oltu yhdessä niin kauan, että mieheni asui vielä periaatteessa kotona ennen armeijan ja opiskelun välissä. Sitten hän meni toiselle paikkakunnalle vuodeksi asumaan, kunnes anoi siirtoa Lahteen, ja muutettiin virallisesti yhteen. Hänen omaisuutensa oli anopin ja appiukon haalimia...oli kyllä esim. yhdet kivat verhot, jotka ovat hävinneet, kun lainasin niitä sisaruksilleni, harmi! Hänen päiväpeitteensä tuolta opiskeluvuodelta on nyt täkkinä kesähuoneessa jne...Minulla ja anopillani oli aika samanlainen maku sisustuksen suhteen. Mutta joo, itse olin säästänyt ja hankkinut kaikkea mieluisaa vielä kotona asuessa, kovin moni poika ei taida toimia niin, jos ei äiti pakota.;DD
      Mäkin epäilen, että mies on ainakin salaa tyytyväinen, kun mä täällä hääräilen, enkä anna nurkkien repsahtaa.:)
      Tässä muuten linkki postaukseen, jossa kirjoitin tuosta meidän ekasta, yhteisestä, kodista:
      http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2015/01/elamani-kodit-kerrostalossa-keskustan.html

      Poista
  2. Hih, tutulta kuullostavat miehesi sisustuspuuhat :) Mieheni varmasti innostuisi tästä pöytäideasta, jos näyttäsisin tämän hänelle...
    Hänkin istuu koneella tuntitolkulla päivisin - ei tosin ole vielä valitellut istumista... Käytännöllisyys ennen kaikkea on täälläkin miehen ohjenuora sisustuksessa. Onneksi näitä sisustusideoita ei hänellä putkahda kovin usein, koska näkemyksemme eivät välttämättä kohtaa aina. Kirjastohuoneen matto näyttää kivalta. Mukavaa loppulomaa, t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella!:) Voi olla, että sanomista tulis, jos mieheni olisi alituiseen sisustamassa, vaikka häneltä usein mielipidettä olenkin vailla (yleensä turhaan).:D On kai tavanomaista miehille ajatella enemmän käytönnöllisyyden, kuin viihtyisyyden tai esim. siivottavuuden kannalta...Varmasti sisustamisesta innostuneita miehiäkin löytyy, mutta mun mieheni ei oikeasti ole sellainen.:) Aika monella naisella on kuitenkin mies, joka toteuttaa näitä vaimojen sisustushaaveita tavalla tai toisella.<3

      Poista