sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Boppis sisustuskauppa - Bloggari-ilta




Keskiviikkona olimme lahtelaisten bloggareiden kanssa kauppakeskus Karismassa, hiljattain avatussa sisustuskauppa Boppiksessa, tutustumassa kaupan valikoimiin. Kauppa on uusi Lahdessa. Myös Tampereella, uudessa kauppakeskus Ratinassa, toimii Boppis. Omistaja -Leenalla on Boppisten lisäksi kaupat myös Heinolassa ja muistaakseni Mikkelissä, ymmärtääkseni ne toimivat eri nimellä. Erittäin yritteliäs nainen sanoisin.:)







Itselläni tulee poikettua Karismaan useampi kerta viikossa, mutta Boppiksen olin kiertänyt tarkoituksella, halusin mennä bloggari-iltaan ilman ennakkokäsitystä, vaikka toki monikin asetelma kaupasta olisi jo houkutellut katselemaan. Kun sisustaminen on lähellä sydäntä, joutuu välillä pinnistelemään houkutusten ohi kävellessä, etteivät jalat veisi huomaamatta heräteostoksille.








Boppiksen valikoimat osoittautuivat hyvinkin houkutteleviksi. Olisin voinut kotiuttaa vaikka mitä ihanaa, mm. vihersisustamiseen liittyvää, samoin kuin mattoja, jotka olivat paitsi kauniita, todella edullisia! Muutenkin hintataso Boppiksessa oli mielestäni erittäin edullinen. Tuolta on helppo löytää vaikkapa kivat mökkiviemiset, muistamiset opettajille tai lahja uuteen kotiin, kaikki kohtuuhintaan. 







Omat ostokseni liittyivät tietenkin tuleviin lakkiaisiin. Boppiksen valikoimista löysin todella kivat purkit (halvalla) juhlien karkkibuffaan. Ostin kolmea eri kokoa, yhteensä viisi kappaletta. Löysin myös karkkipurkkeihin sopivat ottimet, jotka oikeasti ovat kalaottimet, mutta sillähän ei ole väliä käytön kannalta. Olin ajatellut, että nyt niin kovasti pinnalla oleva kirjaintaulu (se kerrostalon ala-aulan vakiovaruste) olisi kiva, ja sellaisen sitten ostin myös. Toivon ehtiväni kuvaamaan ostokseni juhlien yhteydessä tai perjantaina, kun on tarkoitus laittaa kaikki kotona juhlia varten valmiiksi. Juhlat ja loma häämöttää jo.:)


Kiitos kivasta illasta Leenalle! 
Oli kiva nähdä Jenni, Minna, Kati ja Satu!:)

Mukavaa viikkoa! 

Taina


10 kommenttia:

  1. Minulle tuli myös kutsu tuonne, mutta en noiden koulujuttujen vuoksi päässyt tulemaan. Harmi, paikka näytää kivalta ja korviani hivelee kuulla, että hintataso on edullinen. Minullakin on tuo kerrostalon rappukäytävän ilmoitustaulu. Ostin sen keväällä Jyskistä. Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa Sinulle, Taina ♥ Jaksaa jaksaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa olut kiva nähdä, mutta ymmärrän todella hyvin sun kiireitä, sillä mietin itsekin, että onko mulla just nyt oikeasti aikaa. Oli puhetta syksymmällä uudesta illasta, joten siihen tähdätään.:)

      Kiitos Kristiina!<3 Sullakin eka kouluvuosi onnellisesti takana.<3 Onnea siitä!<3

      Poista
  2. Yllättävää kyllä, mun silmät kiinnittyi erityisesti noihin viimeisen kuvan keltasävyisiin kuviotyynyihin, vaikken myönnäkään olevani keltaisen ystävä. Joku niissä viehättää.

    Käytännölliset ja hyödylliset ostokset teit. Saat niistä 10 pistettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo keltaisella teemalla rakennettu pöytä näytti hyvälle, enkä minäkään ole koskaan ollut keltaisen ystävä!:) Toinen, mitä yhdessä ihmettelimme, oli nuo putarhatontut!:))) Ne vain näyttivät kivoille.:) Kohta meidän puutarhassa saattaa lymyillä muitakin tonttuja kuin mä.:P

      Ostokset oli just hyvät juhlia ajatellen. Pahoittelut, kun tää kommentointi on jäänyt!<3 Olen ollut juhlien jälkeen aivan kuitti!

      Poista
  3. Minäkin tykästyin noihin keltasävyisiin tyynyihin. Lisäksi tykkään kaikista Maku kitchen life tuotteista.
    Ihana liike <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen keltaisen tyynyn voisin kyllä vielä hankkia...Aiemmin keväällä ihastelin yhtä Jyskin keltaista tyynyä ja torkkupeittoa myös. Taitaa olla keltainen tulossa sisustukseen.:)
      Aivan ihania olivat myös nuo keittiötuotteet Boppiksessa!

      Poista
  4. Olipa mukava nähdä bloggari-illassa! Tsemppiä juhlajärjestelyihin! Mielenkiinnolla odotan kuvia teidän juhlista. Luulenpa pääseväni huokailemaan ihastuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Minna!<3 Juhlat oli ihanat, toivottavasti kuvatkin kertoivat sen.:)

      Poista
  5. Näyttääpä ihanalta!
    Minäkin sain kutsun iltaan, mutta en valitettavasti ehtinyt tulemaan. Onneksi tuo kauppa on meiltäkin ihan kivenheiton päässä, joten onneksi pääsen tutustumaan tarjontaan sopivampana hetkenä. Näytti toisaalta aika pahalta, jo kuvista bongasin vaikka mitä kotiutettavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!:) Kuule, vaikka mitä ihanaa vihersisustusjuttua tuolla oli, kuvien ulkopuolellakin, joiden suhteen laitoin itselleni jäitä hattuun, sillä oli nuo juhlat tuossa listalla ensin.:D

      Poista