lauantai 30. maaliskuuta 2019

On siis kevät!





Aurinko armas saa paitsi tuntemaan olevansa pitkän talven jälkeen elossa, myös heräämään ehkä kevyttä koiranunta uinuneen sisustelijan. Niin huonoa talvea ei ole tainnut vielä ollakaan, että kodin viihtyisyyden lisääminen olisi ihan kokonaan jäänyt talven ajaksi!;) Sinänsä meidän kodissa ei vielä varsinaisesti ole rempan aihetta, ja uskomatonta kyllä, juuri tällä hetkellä en edes haaveile yhdenkään seinän värimuutoksesta.:P Sisustelut on tällä hetkellä pienemmän sorttisia, mattojen ja torkkupeittojen vaihtamista (ajattelin vaihtaa ainakin paksut villapeitot lähiaikoina ohuempiin)  ja asetelmien päivittämistä. 



Toissailtana ja eilen otin esille vähän pääsiäiskoristuksia. Tykkään, että pääsiäinen näkyy jollain tavoin kotona jo muutamaa viikkoa ennen pääsiäistä, koska varsinainen juhla on niin nopeasti ohi. Siskoni tekemät pääsiäispuput, joista tuorein löysi paikan olohuoneesta, keväiset oksat (nämä oksat on otettu sisälle kaksi viikkoa sitten, eli jos haluaa pääsiäiseksi kukkivia oksia, lähipäivinä kannattaa toimia), pääsiäismunat (betoniset pääsiäismunat etsivät vielä paikkaansa, samoin kuin pari muuta siskon tekemää savipupua) ja tietenkin erilaiset sipulikukat ja pajunoksat, näillä eväillä rakentaa mielestäni mukavasti kevätkotia ja pääsiäistä. 



Etuterassilta nakkelin talvikukat roskikseen (oli jo aikakin), ja toin vihreyttä ja väriä perunanarsisseilla, jotka ostin Tokmannilta. Pupu kärryineen on varmaan 20 vuotta vanha ostos Lahdesta Neppi Napista. Aika monena pääsiäisenä se oli työpöydälläni entisessä työpaikassani. Monta pääsiäistä on kulunut niin, että pupu on saanut pölyttyä yläkaapissa. Nyt se tuntui jälleen käyttökelpoiselta. 

Pajunoksakranssi on siskoni tekemä ja säilynyt mielestäni yllättävän hyvin myöskin siellä yläkaapissa. Pupun kärryissä olevat pääsiäismunat olen ostanut vuosia sitten Prismasta, samoin kuin ovikranssin sekä punotun korin, jossa kukat ovat. Korin pohjalla on muuten yksi tai kaksi tiiltä paitsi painona, myös nostamassa kukkia ylöspäin korista. Vaikuttaa muuten siltä, että meidän koti olisi aika paljon tyhjempi ilman siskoani ja Prismaa.;)



Kovastikin tekisi jo mieli kantaa takaterassille loppukesästä ostettu sohvakalusto ja täyttää Kekkilän viljelylaatikko ja muutama ruukku poikineen narsisseilla ja tulppaaneilla, vaan yritän nyt sen verran hillitä itseäni, sillä yöpakkaset näyttävät jatkuvan. Nuo etuterassin perunanarsissit jaksan varmasti nostaa kylmäksi yöksi sisään. Odotellaan nyt vielä vaikka viikko...Voi kyllä olla ihan mahdotonta lykätä hommaa enää Kevätmessujen jälkeen, sillä sieltä on joka kerta ollut tuomisina roppakaupalla kevätmieltä!:)

Leppoisaa lauantaita!
Taina

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo rusettipäinen pupuneiti <3 Kauniisti olet koristellut teidän kotia. Vähän on kevättä laiteltu meillekin, mutta vielä pitäisi ostaa uusi torkkuhuopa sohvalle ja pari hempeää koristetyynyä.
    Ihanaa viikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!<3 Siskoni on niin taitava, pupu on savesta tehty!<3
      Onhan se kiva vaihtaa ilmettä keveämmäksi kevään tullen.:) Kiitos Outi kauniista kommentista!<3 Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Ihania tunnelmia :)
    Mua harmittaa, kun meillä on vielä sukset ja pulkat pitkin poikin sisääntulo-oven vieressä ja parvekkeella... Vaikka eilen siivottiin ja raivattiin, niin sinne asti ei ehditty. Tämä kevät aiheuttaa aina kauhean hulinan, kun täytyy sumplia kaikki kausivaatteet esiin, ostaa uusia ja kaikki on ihan mullin mallin. Mieli tekisi kyllä laittaa jo narsisseja sun muita koristukseksi ulos, kunhan pääsee noista talviromppeista vaan eroon :)

    Kaunista kevätviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3
      Voi, tiedän tuon tunteen erittäin hyvin! Juuri siivosin suksia (joilla ei oltu hiihdetty kertaakaan tänä talvena, koska miehen kanssa tykätään eniten jäällä hiihtelystä) varastoon, lumikola, lapiot ym. on kai paras vielä hetken pitää lähettyvillä, jos tulee joku kamala lumikuuro. Mulla on aivan hirveä polte niihin erityisesti takaterassin kukka- ja kasvulaatikoiden täyttämiseen kaikella kaunilla. No, just nyt ei oikein taida olla varaakaan, mutta jos toosi halvalla saisi, niin voi olla, että olisi pakko ostaa.;D

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Minä kanssa tykkään venyttää eri juhlia vähän ennen ja jälkeen itse juhlapyhiä koristeiden muodossa. ovatkin enemmän sellaisia "kausikoristeita" meillä. :)
    Iloisia kevätpäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!<3 Niinpä, juhlista saa paljon enemmän irti, kun niitä fiiliftelee sekä etu-, että jälkikäteen.:)

      Kiitos, ja aurinkoista huhtikuuta sinulle!<3

      Poista