sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

DIY - Pääsiäismunat betonista



Viime keväänä, pääsiäisen jälkeen, törmäsin jossain tähän mahtavaan ideaan valaa munankuoren sisään betonia. Olisin heti halunnut kokeilla ideaa käytännössä, onneksi pääsiäinen on jälleen edessä!

Löysin Annukan aurinkoiset -blogista hyvät ja selkeät ohjeet, joiden avulla munien valaminen oli helppoa. Olen viime aikoina  ruokaa laittaessani tai leipoessani rikonnut munat kärjestä terävällä veitsellä kaivertaen, sitten olen pessyt munankuoret saippuavedellä ja lopuksi jättänyt ne kuivamaan. Jotenkin tuntuisi pahalta tyhjentää munia huvin vuoksi ja heittää sisällöt roskiin. Ei sovellu mulle sellainen.



 

Munankuoreen valaminen voi kuulostaa vaikeammalta, kuin mitä se onkaan. Tällä kertaa sekoitin betonit (Vetonit S30) näppituntumalla, sillä pussin  ohjeella betonista tulee mielestäni liian karkeaa tähän tarkoitukseen. Vettä tulee siis enemmän kuin pussinkyljessä sanotaan. Jos on kokemusta leipomisesta, niin tässä pätee sama juttu, kura on sopivaa, kun se näyttää siltä. Varovasti ujutin betonia kuoressa olevasta aukosta sisään ja välillä heiluttelin kuorta, jotta massa pakkautuu tasaisesti, eikä munaan tule ilmakuplia tai halkeamia. Munat asettelin kuivamaan munakennoihin varastoon, jossa on hieman viileämpää kuin meillä täällä sisällä.

Seuraavana iltana kävin malttamattoman kokeilemassa, että joko niitä munia pääsisi kuorimaan ja pääsihän niitä.;) Oli hassua kuoria kananmunaa, jonka sisältä paljastui betonia. Samalla hioin varovasti täyttöaukon epätasaisuuksia. Munat ovat saaneet kuivaa vielä monta päivää tässä välissä ennen kuin mulla oli aikaa niiden koristeluun.
 



Betonin pintaa on hyvä laittaa joku kiinnitysaine, sillä ainakin näistä munista irtosi pölyä ja hiekkaa ennen niiden käsittelyä, vaan ei irtoa enää. Osaan munista olen nyt lakannut decoupage -lakalla höyhenen koristeeksi, osan maalasin kaapista löytyneillä kalkkimaalin jämillä. Kamalan vaikea sanoa, kummista tykkään enemmän. Tuohon kalkkimaalatun munan pinnallekin voisi vielä lisätä höyhenen...Mikä teidän silmiinne näyttää parhaalta?




Minusta nämä on aivan kaikki aika ihania!
Inspiroivaa sunnuntaita!

Taina 


Viikonlopun Kukkailotteluun!
 

33 kommenttia:

  1. Onpa ihana idea! Nuo höyhenkoristeiset on upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Voit arvata, etten voinut vuodessa unohtaa tätä ideaa.;D

      Poista
  2. Siis niin ihania! Mä en kyl koskaan osais tehdä tuollaisia. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Ja pöh, siis töttakai osaisit! Ajattelin tehdä näitä ehkä lasten kanssa koulussa, yhdet jokaiselle...:)

      Poista
  3. Oi miten kiva idea. Tosi kauniita kaikki, sulalla ja ilman. :) Yritin eilen linkittää ilotteluun, mutta ei onnistunut, kommentoinkin postaukseen, mutta ilmeisesti sekään ei tullut perille. No ensi vk.lla uusi yritys. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö!<3
      Voi hitsin, hitsi!! Mikähän siinä linkityksessä ja kommentoinnissa on mättäny?! Ainakin tänään on linkitetty onnistuneesti, Joten jos viitsit, niin kokeiletko vielä uudelleen. Linkki on auki joka tapauksessa myöhäiseen iltaan saakka. Jos et viitsi, niin ensi viikolla sitten!<3 Harmillista!

      Poista
  4. On kivat!Tuo hempeä pastellivärikin sopii hyvin ja nuo höyhenen kuviot!

    VastaaPoista
  5. Ihania!
    Mietin, että kannattaako edes kokeilla meikäläisen kärsivällisyydellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Ja ihan todella kannattaa kokeilla, jos mieli tekee. Eniten käsrsivällisyyttä vaaditaan munan rikkomisessa varovasti.:D Muu onkin sitten tosi helppoa!:)

      Poista
  6. Tulipa hienoja munia! Noita voisi käyttää kesällä vanhassa linnun pesässä koristeena:) mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!<3 Mulla on yksi pieni linnunpesä kaapissa. Käytin sitä viime pääsiäisenä koristuksissa, vaan se on niin pienen ja hennon linnun pesä, ettei se kestä betonin painoa.:D Olen kyllä kulkenut silmät auki, jos uusi tulisi kohdalle...Kerran viime kesänä meidän pihassa oli ihan älyttömän hieno pesä, jostain lennähtänyt. Vaan kun en heti ehtinyt sitä korjaamaan talteen, oli varmaan joku kissa tms. käynyt hajottamassa pesän. Uutta odotellessa.:)

      Poista
  7. Voi, miten ihanat!!
    Missäköhän minun punasaviset pääsiäismunat ovatkaan...pitääkin etsiä!
    Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3
      Ihan kohta voi jo laittaa pääsiäisjuttuja....Ne ovat kovasti mieleen, sillä sehän tarkoittaa kevättä!<3 Punasaviset munat kuulostaa ihanalta!
      Iloa ja lämpöä sinulle!<3

      Poista
  8. Meinaat, että vois lakata, ja antaa olla ihan silleen.:) Ehkä mä teen sellaisiakin! Mulla on noita vielä vino pino odotamassa...

    VastaaPoista
  9. Hienoja <3 Muutossa lahjoitettiin monta säkkiä kuivabetonia naapureille, kun ei vaan tullut askarreltua ruukkuja eikä muutakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Aika kauan mullakin on ollut tuo säkki varastossa. Ennen joulua tehdyt kokeilut meni mönkään, kun luin ja noudatin pussin ohjeita. Onneksi en luovuttanut!:) Täytyy sanoa, että nyt on kyllä betonikärpänen hieman päässyt puraisemaan...;)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Pia!<3 Niin minustakin, siksi en edes vuodessa unohtanut ideaa!:)

      Poista
  11. Upeita! Erityisesti nuo höyhenmunat ovat mun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!<3 Höyhenet taitaa olla enemmän munkin mieleen, mutta musta on kiva, kun seassa on myös höyhenettömiä munia.:)

      Poista
  12. Kiitos Marja-Terttu!<3 Enpä usko, että olisin saanut kummoisiakaan munia aikaiseksi muovailemalla.;)) Sinähän se taituri olet!
    Kivaa viikkoa sinulle!<3

    VastaaPoista
  13. Tosi ihania ja tyylikkäitä! Nuo höyhenet ovat piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar!<3 Höyhenten kiinnittäminen onkin paljon nopeampaa kuin maalaaminen, pääsen vielä helpommalla kuin en maalaa munia.:)

      Poista
  14. Pilkullisten höyhenten kanssa näyttää tosi kivoilta.
    (Aloitin eilen omat ruukkuhommat ja täytyy sanoa, että ihan ei nyt ollut betonirakkautta ensi kokeilulla. Meni pieleen varmaan kaikki, mikä niin yksinkertaisessa hommassa voi tai ei voi mennä :). Kai siinä oli eniten kyse siitä, että kuvittelin homman lastenleikiksi ja itseni mestariksi jo etukäteen :). Noooo. Ens kerralla olen viisaampi ja ymmärrän mm. laittaa ruokaöljypullosta korkin kiinni, niin ei tarvi käyttää vahingossa kaatuneesta pullosta valuneen öljyn (noin 3/4 pullollista) siivoamiseen aikaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vielä, että jos kokeilisin munan maalaamista tummaksi ja siihen valkoinen höyhen...Jotenkin nuo valkoiset ihan hukkuvat tuohon taustaan.:/
      Oh no!! Mullakin on rypsiöljypullo tuolla varaston pöydällä niistä edellisistä askarteluista, enkä ole yhtään varma, että olisin sulkenut pullon kunnolla!
      Kyllä se siitä. Älä luovuta!:)

      Poista
    2. Käypä Taina tsekkaamassa mun blogissa ANnukan ehdotusta tapaamisesta Kevätmessuilla. Mulle sopis, käviskö sulle?

      Poista
    3. Kävin, ja olen ihan yhtä innoissani tästä kuin tekin!<3 Laitoin Facen kautta viestiä.:)

      Poista
  15. Voi elämä kuinka söpöjä! Ennen en oo näistä betonimunista innostunut, mut noi "höyhenesiset" on just eikä melkein. :) Kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa on vielä kokeilukappaleet. Viimeisistä tuli mielestäni ihan mielettömän hienoja, vaikka itse sanonkin.:D Eikun kokeilemaan! Saattaa olla, että täällä on myös arvonta tulossa.;)

      Poista
  16. Moikka, siis mitä käytit kiinnitysaineena pinnassa ennen kalkkimaalia ja lakkaa? T. Sara

    VastaaPoista