torstai 10. elokuuta 2017

Elokuun aamuna Kesähuoneessa - Kukkailottelua



Varaslähdöstä viikonloppuun on tullut jo melkein tapa tässä kesän aikana, joten menköön vielä tälläkin kertaa. Postausaiheita olisi useampikin varastossa, vaan kun on mahdoton vimma ottaa kaikki irti ihanista kesäpäivistä (ennen tämän päivän töiden alkua), joten siellä varastossa ne jutut sitten pysyvätkin toistaiseksi. Samasta syystä myös edellisen postauksen kommentit odottavat vastaustaan. Koittakaa kestää!<3 Siispä otetaan varaslähtö viikonloppuun tuttuun tapaan Kukkailottelulla.






Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut vielä kerran kokovalkoisen kimpun tekemistä...kilpaa kesän kanssa, sillä valkoiset kukkijat käyvät ainakin luonnossa loppukesästä vähiin, eikä niitä liiemmin ole itselläni kukkapenkeissäkään tähän aikaan vuodesta. Poimin siis kimppuuni pari oksaa jasmiketta (Työpaikalta löysin kitukasvuisen jasmikkeen kuusien alta, nyt kun kukinta on tavallista myöhemmin, ja osuin paikalle kukinta-aikaan), yhden oksan valkoista lupiinia pientareelta niittokoneen ulottumattomista ja kukkapenkistä vastaistutetuista tähtiputkista surutta kauneimmat kukinnot maljakkoon. En voinut kuitenkaan vastustaa malvan oksan lisäämistä kimppuun. Ei sitten tullut kokovalkoista kimppua!:)






Kesähuoneessa on elokuun aamuina ihana tunnelma! Tykkään valon ja varjon leikistä lattioilla ja seinillä, ja elokuun valo on minusta niin kaunis! Villasukkia ei vielä tarvita, sillä juuri nyt tuntuu, että kesähän on parhaimmillaan. Minusta on hauska sytyttää kynttilä aurinkoisessa aamussa, ja juoda aamukahvi hitaasti fiilistellen. Jonkun näköjään pitäisi imuroida...;)






Taannoin kirjoitin muuten "kalkkimaalikokeiluista", jonka lopputulokset hevonen ja kynttilänjalka näissäkin kuvissa näkyvät. Eilen luin Annarina Yöntilän kirjoittaman kritiikin kalkkimaali-infon tiimoilta. Ottamatta kantaa kirjoitukseen sen kummemmin, täytyy tunnustaa, että on tullut itsekin käytettyä kalkkimaali nimeä väärin. Korjasin tuon em. postauksen otsikon, sillä kyseessähän ei ollut kalkkimaali, vaan liitumaali. Samalla korjasin vanhoja juttuja aiheen tiimoilta. Jostain syystä nuo liitu- ja savimaalit menevät aika monellakin sekaisin kalkkimaalin kanssa. Ihana-lehdessä 2/2017 oli muuten mielestäni erittäin hyvä vertailu näistä mattapintaisista maaleista, sekä asiaa myös niiden turvallisuudesta. Pelkkä Chalk paint-merkintä ei takaa ekologisuutta! Lehdessä on myös juttu siitä, kuinka tällaista maalia voi kätevästi tehdä itsekin sekoittamalla ekologista, vesiliukoista kaluste-tai seinämaalia ja liitujauhetta. Voisin joskus kokeilla...

Itse olen tykännyt näistä mattapintaisista maaleista monestakin eri syystä, mutta varsinkin juuri tuon eläväisen tai samettisen pehmeän pinnan vuoksi, eikä esim. nopea kuivumisaika ja hajuttomuus ole miinusta. Ruokapyödässämme ja Bonanza-tuoleissa on Annie Sloan Chalk Paintin päällä saman merkin vaha, jotta pinnasta tulee kestävämpi. Ruokapöytää olen paikkamaalannut ja vahannut viimeksi vajaa vuosi sitten, ja pian alkaisi olla jälleen aika, sillä maali kyllä kuluu pöydän pinnasta, kun sitä pyyhitään päivittäin. Mielestäni nämä liitumaalit kuluvat kauniisti, eivät lohkeile tai hilseile. Sen verran vahan myrkyllisyys ruokapöydässä on arveluttanut, että meillä on aina pöydällä jonkinlaiset pöytätabletit pöydän ja astioiden välissä.






Kiitos  viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille! <3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

Huominen töitä, niin viikonloppukin tuntuu taas ansaitulta ja viikonlopulta. On se oikeastaan ihan kiva, että meillä on arki, sillä muutoinhan se viikonloppu, loma tai juhla ei tuntuisi ollenkaan samalta!

Aurinkoista viikonloppua!
Taina



19 kommenttia:

  1. Voi tää teidän kesähuone on niin kutsuvan näköinen! Ihana tuo rottinkituoli lampaantaljoineen <3 Juuri sellainen pehmeä paikka käpertyä kirjan kanssa kynttilöitä tuijottamaan. Elokuun pimenevät illat on minusta jotenkin ihania ja täälläkin kaivellaan kynttilöitä kaapeista :) Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!<3 Olet ollut mielessäni, en ole ehtinyt oikein muiden blogeja lukemaankaan viime aikoina...koko ajan on to do -lista mielessä. Hitsi, odotan, että tää vauhti tasaantuu ja sunnuntaiaamuna voi tehdä rauhassa blogikierroksen!:)
      Mä laitoin olkkarissa joku ilta kynttilän palamaan, kun oli niin syksyinen fiilis, mutta siitä iskikin kauhea syysmasennus (siis sellainen hetkellinen, ei oikea), en ole vielä valmis luopumaan kesästä!:D Tänäänkin tuntuu sadetta riittävän, vaikka ei pitänyt, mutta ei välitä säistä, nautitaan loppukesästä!<3

      Poista
  2. Taas tuijotan vain tuota pöytää ja mietin maalaisinko minäkin omani. Kaunis kimppu ja tuo teidän kesähuone on aina vaan niin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa!<3 Jos tarkoitat tuota tarjotinpöytää, niin sen ostin viime syksynä juuri tuon värisenä Anttilan loppuunmyynnistä, mutta värihän on tosiaan kaunis kuin mikä! Mun on pitänyt maalata tms. Kesähuoneessa oleva puutarhapöytä, ja luultavasti väri olisi tuollainen mustanharmaa...Johan tässä olen tuota pari vuotta pähkäillyt!;D

      Poista
  3. Tuollainen kesähuone on kyllä todellinen onnen pesä. Ihana kukkakimppu myös! <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Teidän kesähuone on ihana. Meillä oli entisellä mökillä vähän samantyyppinen kuisti järven suuntaan. Kaunista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Teidän kesämökin kuisti on varmasti ollut täydellinen paikka, sillä meiltä puuttuu se järvi!<3

      Poista
  5. Niin hurmaava fiilis tuolla kesähuoneessa!!
    Niittykukat ja tuo tuunattu heppa...ihanat!
    Kaunista viikonloppua, pian nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Olet jo paljon mielessä, kohta tosiaan tavataan!<3

      Poista
  6. Kyllä tuolla viihtyy ja fiilistelee mielellään! Ihania kuvia ja kukkasia.

    VastaaPoista
  7. Upean hempeä kimppu <3
    Aurinkoista viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis kimppu!
    Tuo teidän kesähuone on niin ihana<3
    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Vaikka Kesähuone rakennettiin ilta-aurinkoa ajatellen, parasta ehkä on kuitenkin aamut, kun ei ole kiire minnekään ja valo leikkii seinillä ja lattioilla.<3

      Poista
  9. Hurmaava kimppu ja ihana valo! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Yksiväärisyys ei taida olla kukissa mun juttu!;D
    Olisi kiva kuulla, miksi liitumaali ei sovi käyttöesineisiin...

    VastaaPoista