sunnuntai 6. elokuuta 2017

Honka Ink






Asuntomessut jatkuvat vielä ensi viikon, joten jos messukodit kiinnostavat, niin nyt alkaa olla korkea aika suunnistaa kohti Mikkeliä. Nämä messupostaukset tuntuvat kiinnostavan, viime vuotisiakin käydään edelleen lukemassa, joten voin ihan hyvin jatkaa Mikkelin Asuntomessutalojen esittelyä. Tällä kertaa kurkataan kohteeseen no 10, Honka Ink, joka on nuorenparin ensiasunto. Siinä on hieman yli 150 neliötä, neljä huonetta ja keittiö. Kodin sisustus on Jonna Kivilahden eli MRS Jonesin käsialaa. Jostain taisin lukea, että tässä talossa sisustus jää myös messujen jälkeen sellaiseksi, kun se on näissä kuvissa.

Pitkään mietin, että kuinka kirjoittaisin rehellisesti omista tunnelmistani tästä kohteesta, jonkun tulevasta kodista. Tarkoitus kun ei ole loukata ketään tai haukkua kenenkään kotia. Jotenkin minulle jäi Honka Inkistä ristiriitaiset tunnelmat, sillä täällä oli paljon kaikkea ihanaa ja kaunista, erityisesti valaisimet, rottinkikalusteet ja Tine K:n ihanuudet. Kuvissa koti näyttää minusta upealta! 

Paikan päällä, varsinkin alakerrassa minulle tuli ahdistava olo, levottomuus. Käytävämäisen eteisen tumma seinä, alakerran täysin tumma wc, ikkunattomuus ja melko pienet neliöt, saivat sen aikaan.







Olen miettinyt tätä taloa paljon messuvierailun jälkeen ja tullut siihen tulokseen, että alakerran sisustus soti jollain tavoin omaa sisustusfilosofiaani vastaan, sillä tykkään niin paljon avaruudesta, tilantunnusta ja valosta. Olohuoneessa tuntui, että siellä oli liikaa tavaraa. Voi olla, että huonekaluja oli jouduttu siirtelemään kulkua estävien nauhojen vuoksi, mutta olohuoneessa liikkuminen tuolla kalustuksella vaatii jo jonkinmoista pujottelua, mikä on mielestäni epäkäytännöllistä. Hirsiseinistä tuli alakerrassa melko mökkimäinen olo.





Yläkerran huoneista ja sisustuksesta pidin kovasti! Siellä puu oli saanut kaveriksi raikasta valkoista. Siinä missä puunkuviot yhdessä tummuuden kanssa alakerrassa saivat minut levottomaksi, niin valkoisen kanssa ne luovat mielestäni kodikkuutta ja puun väri tuo sopivasti lämpöä! Myöskään tehostevärin harmaa ei ollut niin tummaa kuin alakerrassa. Vaikka esim. makuuhuoneessa oli (ainakin) yksi grafiitinharmaa seinä, niin se ei ollut turhan hallitseva tunnelmana kannalta. Yläkerran huoneissa vallitsi mukava väljyys.




Talon pohja on minusta varsin toimivan tuntuinen. Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia tämä teissä herättää. Tiedän, että tästä kohteesta on tykätty kovastikin!




Onko vielä Mikkeliin menijöitä?:)

Taina

12 kommenttia:

  1. Tämä on yksi suosikeistani kuvien perusteella. Kalastajamökin boheemia tunnelmaa ja puun sekä harmaan käyttö miellyttävät. Tavaraa karsisin varmasti itsekin pois, jos olisi oma koti. Pidän myöskin tässä kodissa siitä, että se ei ole liian fiini, ei mitään kiiltävää ja ylellistä. :D Kivaa sunnuntaita sinne, täällä aurinko pilkottaa..jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!:) Pimeinä päivinä ja iltoina mulla menisi hermot eteisessä, kun yrittäisin löytää kiireessä mustasta kaapistosta vaikkapa hanskoja.;D Keittiöstä tykkäsin ja yläkerrasta, riittävän selkeää.:)

      Olen aivan kateellinen auringosta! Täällä on satanut tänään aivan kamalasti.:( Ei uskalla ulos mennä, kun kotiloilla on kukkapenkeissä bileet menossa.:P
      Mukavaa viikkoa! Sun postaus ois muutes sopinut Kukkailotteluun!:)

      Poista
  2. Olohuone ja keittiö oli minusta hyvät;ikkunasta näkee suoraan luontoon.Asukkaat sisustavat omanlaisekseen luultavasti.Ainahan kaikki herättää mielipiteitä,ja saa sanoa tykkääkö vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, on siinä pieni kuntta-alue ennen seuraavaa taloa, ihan kauniit näkymät ruokapöydästä siis.:) Olkkarin ikkunat tais olla enemmän ja vähemmän kadulle. Jokaisella on tietysti omat mieltymyksensä, ja niiden mukaan tietenkin oma koti laitetaan!:) Rakentaminen ja sisustaminen ovat aina myös jossain määrin kompromissien tulos!

      Poista
  3. Kauniin rosoisia pintoja ja materiaaleja.
    Ehkä liian harmaata minulle, mutta elegantin tyylikästä.
    Varmasti viihtyisä talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään rosoisasta, mutta jotenkin hirsi ja eläväpintainen seinä saivat minut levottomaksi.;D Kaikkea todella kaunista on tässä kodissa, todellakin!<3

      Poista
  4. Totta tosiaan, tuo yläkerta vetää minuakin enemmän puoleensa. Olohuoneesta voisi pari nojatuolia poistaa niin olisi heti parempi.
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin Outi ihan samaa! Pari nojatuolia pois, ehkä tuo pyöränsatulan muotoinen lamppu...niin olisi jo paljon avarampi ilme.:D
      Kiitos, samoin sinulle ja mukavaa viikkoa!<3

      Poista
  5. Tuolla oli kyllä niin paljon hauskoja yksityiskohtia/pintoja..Minä pidän kovasti valoisuudesta ja "pehmeistä" väreistä😍 Puu sisustuselementtinä tuo kyllä oman tunnelmansa. Paljon kaunista oli tuossakin kokonaisuudessa! Leppoisaa sunnuntai-iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Uskon tämän kodin olevan yksi toimivimmaista messuilla näkemistäni, ja messutaloksi tämä on kohtuuhintainen. Aika monta kivaa juttua voisin tuolta meillekin huolia.;D

      Poista
  6. Minkä hintainen talo tuo sitten on, jos on kuhtuuhintainen messutaloksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nyt vasta muistin tulla vastaamaan, pahoittelut!
      Messulehti taisi lähteä jo kiertoon, mutta olen melkoisen varma, että budjetti oli noin 350000 euroa. Noihin neliöihin ja Mikkeliin, sekin on kyllä varmaan aika paljon...Se on niin suhteellista.:)

      Poista