lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantaina



Meidän pitkäperjantai olikin sitten todella pitkä perjantai. Illansuussa kun postailin, niin luulin, että potilas olisi jo paranemaan päin, eipä sitten ollutkaan. Vietettyäni pojan kanssa päivystyksessä perjantain viimeiset tunnit ja lääkityksen jälkeen kotiin päästyämme, jouduin vielä soittamaan ensihoitajat apuun. Yö menikin sitten sellaisissa 10-20 minuutin torkahduksissa itsellä, sillä oikeasti en pystynyt nukkumaan. Aamulla onneksi pojan vointi oli jo huomattavasti eilistä ja öistä parempi, ja hän pystyy jälleen yskimään ilman, että se johtaa kammottavaan hengenhaukkomiseen ja liman oksentamiseen. Aika pieneksi ja neuvottomaksi siinä itsensä tuntee tuollaisessa.

Sairaskertomuksesta siirrytäänkin sujuvasti kuvien myötä eiliseen päivällispöytään.:P Syötiin lohta ja muusia lisukkeineen.







Jälkiruuaksi tein vadelmavaahtoa, jonka pääasialliset ainekset olivat Mascarpone-juusto ja kermavaahto. Makeutusta laitoin tomusokerista. Loput kaapista löytyneet vadelmat sekaan ja valkosuklaapisaroita päälle. Aikuiset tykkäsivät, lapset ei.:)








Ostin hiljattain Prismasta uudet tabletit, joiden kaunis sini-harmaaraidoitus ja hauska tasku ruokailuvälineille (miksei myös lautasliinoille tai muille koristuksille) tekivät näistä pakko-saada- kevääksi -ostoksen. Ruokakaupan tulppaanit kaipaisivat jo pientä leikkuuta juuresta ja vaikka niitä koivunoksia sekaan. On ollut vähän muita kiireitä...

Onneksi pääsiäistä on vielä enemmän edessä kuin takana! Nautitaan joka hetkestä!:)

Taina 


16 kommenttia:

  1. Hurjaa tuo sairastaminen, onneksi poika jo paranemaan päin!
    Kauniin kattauksen olet laittanut ja jälkiruoka kuulostaa iiihanalta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru!<3 Satotaanko, että sitä pitää hengittämistä aika itsestäänselvänä asiana. Aina se ei sitä ole, ja silloin on kyllä aika pelottavaa, varsnkin kun kyse on omasta lapsesta. Onneksi tosiaan poika voi paremmin, ja nukkuu nyt parhaillaan ja kerää voimia.:)

      Poista
  2. Huhhuh! Onneksi poika voi jo paremmin. Meilläkin oli pitkäperjantaina täällä lomareissulla Ykä käymässä, mutta onneksi meni jo pois. Ihanat kattaukset sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpostus on suuri niin lapsella kuin äidillä.<3 Kurjaa on reissussa sairastaminenkin.:( Onneksi suurin osa taudeista on nopeasti ohi menevää sorttia! Ja kiitos Kati!:)

      Poista
  3. Ihana kattaus, harmittavaa vain tuo sairastelu :/

    VastaaPoista
  4. Onpa tosi kaunis kattaus! Aivan ihana, miten nuo aterimet on tuolla taskussa. Ja jälkiruoka kuulostaa niin ihanalta, että olisipa kiva saada ohje ;)
    Tosi kurjaa tuo sairastelu, mutta toivottavasti siellä nyt voidaan jo paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna!:) Tällä kertaa ei ollut kovin paljon aikaa suunnitella etukäteen, eikä myöskään valmistella, joten sellainen pikakattaus oli tämä.:) Sininen värinä on selvästi palannut mun värivaihtoehtoihin, ja se tuntui kivan keväiseltä.
      Viime yö meni huomattavasti paremmin ilman herätyksiä. Vähän varpaillaan tässä ollaan vielä.:)

      Poista
  5. Voi hurja, toivottavasti pojan olo on nyt illalla jo parempi ja ensi yö menee hyvin ♥ Voimahalauksia teille kaikille ♥ Mutta kaunis on kattaus ja jälkkärin ohjeen ottaisin minäkin mielelläni. Meillä kokoonnutaan huomenna vanhempieni luokse herkuttelemaan ja minun tehtäväni on tuoda jälkkäri. Uusi ohje on testauksessa, kakku hyytymässä jääkaapissa ja huomenna selviää miten onnistui. Hyvää yötä - vaikka luultavasti taidat olla jo nukkumassa, toivottavasti rauhallista unta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Ihanaa, kun jaksatte myötäelää tätä sairastelua! Juu, tuossa vaiheessa olin onneksi jo pehkuissa varmaan kuorsaamassa äänekkäästi.;D Oli tosiaan jo paljon parempi, ilman yhtään herätystä. Selvästi poika vielä arastelee yskimistä, minkä seurauksena ne kamalat hengenhaukkomiskohtaukset tulivat. Yskäkin kuulostaa silti erilaiselta, terveemmältä. Latistaa hieman tunnelmaa ja huolta aiheuttaa, mutta tärkeintä on tietenkin, että saadaan lapsi terveeksi!
      Mun on pitänyt leipoa ja brunssin olisin halunnut laittaa jonain aamuna, mutta jotenkin kumpikaan ei ole tuntunut tarpeelliselta. Ehkä tänään viitsin jo leipomiseen ryhtyä...

      Poista
  6. Ihakut taskut näissä sinun tableteissasi. Hauska idea:) Niin, ja tuota jälkkäriä saa sitten lähettää tänne meille. Kiitos!
    Voimia sinulle ja pikkumiehelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida, ihana! Tervetuloa myös lukijaksi, olen otettu!<3 Eh, Poikien jälkkärit on kovettuneina tuolla jääkaapissa...Postissa Espooseen, ehkä keskiviikoksi perillä.;D

      Poista
  7. Oi - pienen tauon jälkeen kun luin blogeja niin aloitin tietysti vanhimmasta päästä - sinunkin tekstin vielä ennen tätä takapakkia... Mutta onneksi tässä tuntui olevan jo olo parempi lopuksi... Paranemisia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!<3 Ehkä tämä oli meille tarpeellinen muistutus siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Hieman varpaillaan tässä ollaan vieläkin, vaikka tauti on selvästi normalisoitunut...

      Poista
  8. Onpas hauskat tabletit! Tuota ideaa voisi itse vähän matkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpä voisikin! Aika ihana olisi ommella tabletit pellavasta ja taskuun voisi painaa vaikka ranskanliljan tms. "ylevän" kuvion...:)

      Poista