maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kurkataanko kesähuoneeseen?



Kesähuoneeseen ei varsinaisesti kuulu mitään uutta, ikkunoiden pesua ja pöydän jalkoja lukuunottamatta. Juu, ja keväisen kranssin ripustin oveen myös! Käykääpä peremmälle.:) Osa kuvista on otettu jo lauantaina ennen ikkunoiden pesua, joten ei kannata ihmetellä, jos ikkunat näyttävätkin likaiselle...







Ehkä näyttää hieman oudolta nuo pöydän jalat, mutta olkoon nyt siinä, vaikka pöytälevy on tosiaan hankkimatta. Hetken jo harkitsin matalan pöydän rakentelua tuohon, sillä tykkään niin kovin tilantunnusta. Huono puoli matalassa pöydässä olisi taas käytettävyys eli esim. syöminen sohvapöydän korkuiselta pöydältä olisi luultavasti hankalaa...joten on kai annettava periksi käytännöllisyydelle. Häilyväinen? No, ehkä vähän.;)





Takaikkunan taakse pitäisi keksiä jotain kivaa. Se voisi olla vaikka pieni suihkulähde/vesiaihe...Ideoita otetaan vastaan.:) Tuskin on tämän kesän juttu, sillä puuhaa riittää pihalla muutenkin.






Yksi ihana talonpoikaispuusohva oli mulla kiikarissa Torissa viime viikolla. Se olisi ollut sekä hinnaltaan, kooltaan, että tyyliltään juuri passeli tähän tilaan. Harmi vaan, joku ehätti ostamaan sen ennen minua! Täytyy pysytellä hereillä vastaisuudessa.

Aurinkoista viikkoa!:)
Taina


26 kommenttia:

  1. Onpas teillä kerrassaan viehättävä kesähuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) Viime kesän lopussa tämä rakennettiin vanhojen ikkunoiden ympärille. Ensimmäinen kesä vasta edessä!:)

      Poista
  2. Teidän kesähuone on aivan ihana! Ottaisin samanlaisen meille ihan koska tahansa. Ihanaa varmasti päästä laittamaan sitä nyt ekan talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) (Toistanko mä itseäni?;D) On kyllä kiva laittaa, ja odotukset on korkealla. Kesähuoneessa on hyvä ilma, ja siellä on kiva istuskella.:)

      Poista
  3. Ihan näen noiden pöydänjalkojen päällä vanhan oven, jonka päällä on mittaan leikattu lasilevy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sellainenkin kävisi, mutta sen täytyisi olla mielummin kaapinovi tms., ettei olisi liian suuri...Hmm...täytyypä hieman katsella!;D

      Poista
  4. Onpa kaunis! Ihanan isot ikkunat ja tuo oven kranssi on viehättävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) Kesähuoneen ikkunat ovat jostain vanhasta teollisuusrakennuksesta, ja ovat kuuleman mukaan yli 100 vuotta vanhat. Aikamoinen homma oli niiden kunnostamisessa! Sitten piti vielä rakentaa kesähuone niiden ympärille.:) Nyt päästään nauttimaan kesästä ja ilta-auringosta kesähuoneessa istuskellen, ehkä joskus myös päiväunet sohvalla...

      Poista
  5. Ihana kesähuone, tykkään, noi tuolit vois tulla meillekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!:) Tuolit ostettiin viime kesänä Iskusta. Tykästyin niiden väriin, ja sieluni silmin ajattelin niiden sopivan kesähuoneeseen. Niin ne sopivatkin.:)

      Poista
  6. Mä haluan myös tuollaisen ihanan kesähuoneen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitten muuta kuin tekemään sellaista!:) Mielessäni kuvittelin rakennusprojektin aika pieneksi jutuksi, mutta ei se sitten ollutkaan. Onpa nyt niin jykevä, että ei tuulet sitä mihinkään heittele tai lume tule sisään talvella...:)

      Poista
  7. Kyllä kannatti kurkata! Ihana kesähuone ♥ Tykkään noista tuoleista tosi paljon, muutenkin sisustus on kiva. Tuo kesähuoneen ulkoovi on ihan mielttömän ihana ♥ Kauniin kranssinkin olet oveen löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Ulko-ovelle joudun varmaan vielä tekemään pientä remppaa, sillä se on ilmeisesti vanha kerrostaloasunnon ovi, ja maalit on alkaneet hilseillä talven aikana aika tavalla, vaikkei se kuvissa juuri näykään. Maalia tuskin on tarkoitettu ulkoilmaan, joten pikkaisen pitäisi vielä rapsuttelua ja maalaamista jaksaa...

      Poista
  8. Ihana kesähuone!
    Minä olen haaveillut että meidänkin pihalla olisi kesähuone, jossa olisi kiva viettää aikaa.
    Harmi vaan, kun rivitalon piha ei ole suuren suuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, aina tuollainen alle 15 neliön huone sinne rivaripihaakin menee!;D Meillä on iso tontti, yli 2300 neliötä, joten ois noita neilöitä vielä täytettävänä. Jos olis paljon rahaa, voisin laittaa vielä ulkosaunan ja uima-altaan, ehkä paljunkin!;D Ainahan sitä voi haaveilla, jos vaikka lottovoitto osuu kohdalle...

      Poista
  9. Mää niin haluaisin istuskella noilla tuoleilla :). Näyttää kutsuvilta.
    Ja pöydänjalkoja en edes hoksannut kuvissa. Piti oikein erikseen tutkia, missä ne on, vaikka on noinkin massiviiset.

    Vois tosiaan olla kiva joku sellainen rauhoittava vesiaihe sinne ikkunan taakse. Sellanen mitä voi vaan katsella ilman että tarvii ajatella yhtään mitään. Mun haaveena olis sellanen pieni puro, johon vesi virtaa suihkulähteestä mutta sillai "näkymättömästi", eikä mitenkään suihkuna. (EIkös ollutkin tosi selkeä selostus? Toteuttamista vaille valmis suorastaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, mä olen niin samoilla linjoilla tuosta vesiaiheesta! Ihan näen jo mielessäni esim. kallellaan olevan ruukun, jonka suusta vesi nätisti lirisee.;D Hmm...mä epäilen, että mun mies ei ole vielä kypsä tälle mun "näylle", joten en edes uskottele itselleni, että tänä kesänä jotain saisin tuohon. Ehkä nakkaan yksivuotisten kukkasten siemeniä ja katson, mitä seuraa.:)

      Poista
    2. Just se ruukku oli mullakin mielessä. Mutta jos eka kesä vaikka jollain vuotavalla ämpärillä :D

      Poista
    3. Hih, mulla on nyt yksi vuotava ruukku, jonka löysin eilen kirpparilta!;D En kyllä huomannut pientä reikää saumassa, ennen kuin kotona. Höh! Näin ruukun yhdessä pioneiden kanssa, mutta nyt yritän keksiä keinon tukkia reikä...

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Ihmettelen vieläkin, että tuossa se nyt on...mun haave.:)

      Poista
  11. Tuolla olisi ihana pitää englantilaiset teejuhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisista mäkin olen haaveillut!:) Ehkäpä järjestän ystävilleni jotkut selllaiset kauniina kesäpäivänä...

      Poista