keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Luontoäidin kukkakauppa on auki!






Heipä hei! Hengissä ollaan nippa nappa.;) Tänään ainakin hetkellisesti on jo tuntunut, että kyllä tämä tästä taas suttaantuu. Helpotti itseäni, kun päätin, että käyn siivoamassa ja muuttamassa kesällä tavarat luokastani toiseen. Ihan mahdoton tehtävä tehdä muuttoa muiden töiden ohessa. En ole edes aloittanut, joten olkoon sitten.

Huomenna vietetään kevätjuhlia, ja tänään oli lauluharjoituksissa niin tunteet pinnassa, että meinasi mennä itkuksi mun laulut. Tähtäin on kuitenkin siellä lauantaiaamussa. Ei haittaa, jos nyt itkettääkin, heittäessäni hyvästit nykyisille oppilailleni haluan kuitenkin pystyä puhumaan ja olemaan vollottamatta. On se nyt vaan vähän noloa, jos opettaja on se, joka itkee eniten.:P
  
Kiirettä pukkaa siis vielä vähän aikaa. Tulin pikaisesti huikkaamaan, jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin ainakin täällä etelässä on luontoäiti avannut kukkakauppansa. Kävin laskemassa stressitasoa ja keräämässä kukkia vähän joka tasolle, sillä tuomen lisäksi kukassa on ainakin osa hedelmäpuista, sekä paikoitellen kielotkin. Tähän postaukseen napsin kuvat kieloista.

Aalto-maljakko ja kielot, voiko olla suomalaisempaa yhdistelmää? Pienen (95mm), kirkkaan vaasin ostin kuukausi tai kaksi sitten lähikirppikseltä muistaakseni 15 euron hintaan. Iittalan kaupassa hinta näyttää olevan melkein 65 euroa, hyvä löytö siis! Ennestään minulla on tuota samaa kokoa valkoinen, vihreä ja ruskea vaasi, joista vihreä ja ruskea ovat kirkkaan tavoin kirppislöytöjä. Aalto-maljakko kieloineen on ihan kohta lähdössä Kesähuoneeseen.
  





Musta maljakko ja kielot on minusta myös erittäin kaunis yhdistelmä. Tämä maljakko on työpöytäni kulmalla. Tuossa kielon tuoksu, joka voi toisinaan olla suorastaan ärsyttävä, ei käy liikaa nenään.

Nyt kiirehdin vielä pikaostoksille ruokakauppaan ja esikoista hakemaan. Perjantaina on jälleen tarkoitus viettää Kukkailottelua, mutta voi olla, etten ehdi postausta vielä aamusta saamaan julki. Perjantaina kuitenkin.:)

Hei, huomenna onkin jo KESÄkuu!
Mukavaa keskiviikkoa!<3

Taina

18 kommenttia:

  1. Kielot on just passelit noihin vaaseihin! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  2. No Vihdoinkin on auki!!! On jo joutunut odottaan ihan liian kauan :)
    Kevätjuhlta ovat kohdaltani aika lailla ohi, muuten kuin taksikuskin roolissa, ehkä parin vuoden päästä on mentävä ihan paikalle...
    Ihanat kielot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja kyllä mua hieman hirvittää, että kuinka käy kaikkien kukkien näissä keleissä!!:/
      Oli ihanat juhlat!<3
      Kiitos Satu!<3 Nähdään viikonloppuna!:)

      Poista
  3. Meillä Oulussa ei luonto tarjoa vielä muutakuin paluuta toppatakkiin, ärrin murrin ku ottaa aivoon tää kylmyys. Niinku Siperiassa asuis.
    Jos mie olisin opettaja niin olisi se minullakin itkussa pitelemistä, sen verran herkkä ihminen olen. Tsemppiä päättäjäisiin, hyvin sulla menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oikeesti, ihan kamalaa!!:( Lisää lunta luvassa, otan osaa.<3 Luin tänään Avotakasta jutun suomalaisen perheen Espanjan kodista. Oi että.<3

      Tänään ei itkettänyt pahasti, sain koottua itseni. Samalla höngällä lauantaihin.:)

      Poista
  4. Voihan kääk. Olen sellanen itkijänainen, että ei tulis kyllä juhlapuheesta mittään. (Olen tän varmasti jo kertonutkin, mutta pojat antoi mulle porttikiellon kevätjuhliin jo tarha-aikoina, kun eivät kuulemma halunneet koko ajan jännittää, milloin alan vollottaa :)). Tsemppiä juhlapuheeseen. Haikeaa, mutta toisaalta ihanaa ajatella, kuinka tärkeä ihminen olet ollut oppilaille monta vuotta. Jää jälki loppuelämäksi. Ja sun tapauksessa uskon, että pelkästään hyvä sellainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen kyllä minäkin!:))) Tänään selvisin eri hyvin, olin itsekin yllättynyt!;D Juhlat meni todella hienosti, mikä oli yllätys katastrofikenraalien jälkeen.:)
      Kyllä tää tästä...ja kiitos Annukka!<3

      Poista
  5. Meillä ei vielä kielot kuki, mutta ehkä ensi viikolla :)

    Naapurimme on neidin koulussa keittäjänä, ja hän kertoi eilen, kuinka koskettava jäähyväislaulu nelosilta on tulossa. Aloin jo panikoimaan itkukohtaustani ennakkoon. Kunhan muistan varata nessuja, niin kaikki menee varmasti ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, on tässä myöhäisessä keväässä/kesässä omat hyvätkin puolensa! Mua aina surettaa kovin, kun kukinnat alkaa olla ohi. Nyt ei tarvi surra sitä piiitkään aikaan!:)
      Olen ylpeä itsestäni. Kutos luokan puheenpitäjät kyllä aukaisivat kyynelvirran, vaan sain itseni kasattua. Oli ehkä myös jonkin verran jännitystä ohjelman sujuvuudesta, niin en ehtinyt tunnelmoimaan.:D Kaikki meni onneksi ihan nappiin!

      Poista
  6. Ihania kevätjuhlia sinne!
    Ja luontoäidin oma kukkapuoti on se ihan paras! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Oli ihanat juhlat!<3
      Laitoinkin jo Kukkailottelulinkin auki, kun huomenna on jälleen kiirusta...Luontoäidin puutarhan antimilla jatketaan.;D

      Poista
  7. Täällä Kainuussa luontoäidin kukkakauppa on vielä kiinni. Paitsi tänään löysin pihalta ekat voikukat:)
    Mutta kyllä niin odotan kieloja ja tuomenkukkia!
    Kivoja kevätjuhlia sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei!:( Teille on ihan kamalaa säätä huomennakin luvassa! Tuntuu pahalta ihan jokaisen puolesta, joka kärsii talven jatkumisesta.
      Kiitos, oli hienot juhlat! Vaikka siinä on aina kova stressi, on onnistunut juhla paras palkinto.:)

      Poista
  8. Oiiii, kieloja, kun oikein nuuhkaisen, niin tunnen kielon tuoksun ☺
    Todella kauniita kuvat ☺ tykkään ♫
    Meillä kielot vasta pienellä nupulla, eivät tykkää varmaankaan tästä kylmästä eivätkä raekuuroista.
    Mukavaa juhlintaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuh! Puhallan sulle hieman lisää kielon tuoksua tuosta maljakosta!<3
      Kielot on upeita, ei ollenkaan sattumalta Suomen kansalliskukka!
      Täälläkin oli kamala ilma tänään, rakeita enemmän kuin laki sallii. Juhlat olivat kuitenkin upeat ja tunnelmalliset!

      Poista
  9. Kieloit on ihania, tuoksu vielä ihanampaa... Ihanaa alkavaa kesälomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne todellakin ovat, tuoksu on huumaava!<3 Kiitos Sirkku!<3

      Poista