sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Villa Amaraada



Pitkään blogiani lukeneet saattavat muistaa, että olen tästä paikasta kirjoittanut kerran aiemmin, kolmisen vuotta sitten. Silloin kävin ensimmäisen ja edellisen kerran Villa Amaraadassa. Kyseessä on todella ihastuttava sisustusmyymälä Lahden Nastolassa. Edeltävästä linkistä pääsee myymälän nettisivuille, jossa toimii näköjään myös nettikauppa. Suosittelen kuitenkin paikan päälle ajalemista, jos asutte lähistöllä.






Kävimme eilen Satun kanssa jälleen pienellä kirppiskierroksella, ja samalla halusin näyttää Sadulle tämän paikan. Käskin ottamaan kameran mukaan, sillä täällä on tarjolla erityisen paljon silmänruokaa. Paikka on auki enimmäkseen kesällä viikonloppuisin, kannattaa tarkistaa aukiolo Facebookista, mistä minäkin olin bongannut, että Villa Amaraadan olevan auki tänä viikonloppuna.








Kuvat kertovat varmasti enemmän, mutta mieleen ei tule toista samantyyppistä sisustuskauppaa täältä Lahden seudulta. Piensisustuksen lisäksi valikoimissa on nimittäin myös monen tyylisiä huonekaluja. On industrialtyylistä ja romanttista, sekä talonpoikaista. Itseeni kolahtaa ehkä eniten talonpoikaiset kaapit ja pöydät...sivustavedettävästä sohvasta puhumattakaan! Juuri tuollaista sohvaa olen etsinyt Kesähuoneeseen, vaan Satun mielestä tuo sopisi meidän keittiöön.:) Totta! 

Tykkään tavaroista, jotka tuntuvat kertovan tarinaa. Samoin siitä, että vanhalle tavaralle on keksitty uusi käyttötarkoitus. Villa Amaraadassa on juuri sellaisia tavaroita.







Ostosten jälkeen joimme kahvit Villa Amaraadan pihalla ja nautimme auringonpaisteesta ja kauniista pihapiiristä. Tai minä keskityin enemmän nauttimaan ja Satu pyöri vielä pihalla kameran kanssa.;) Villa Amaraadan päärakennus on muuten esitelty Talo & Koti -lehdessä, kauppa toimii vanhassa navetassa.







Löysin tuolta viimein kivan ruukun Kevätmessuilta hankkimalleni villipelakuulle, eikä hintakaan ollut paha. Tänä viikonloppuna kaikki kaupassa näytti olevan -20 % alennuksella. Kaupan päällisinä sain Villa Amaraadasta sisustusinspiksen. ;) Tämä postaus ei ole blogiyhteistyö, vaan olkoon vaikka "Bloggari suosittelee lämpimästi" -postaus. Kannattaa laittaa paikka muistiin ja piipahtaa jonain viikonloppuna!







 Aurinkoista ja inspiroivaa sunnuntaita!

Taina
 

5 kommenttia:

  1. Oi miten ihana paikka!
    Ja näyttäisi olevan kaikkea kivaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!;D Meiltä on tuonne vartti matkaa, joten kun tulet Kesähuoneeseen kahvittelemaan, voin käyttää sinuakin Villa Amaraadassa.:D

      Poista
  2. Eipä kestä!<3 Ajattelinkin, että se paikka olisi ihan teidän perheen tyylinen.:) Mäkin luulen, että tuolla on käytävä uudelleen tämän kesän aikana.;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos oivasta kesäretkikohdevinkistä! Lahti ja Pro Puu kuuluvat jokavuotisiin perinteisiin niin tämä on hyvä lisä samalle reissulle. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Sittenhän voidaankin tavata! Lupaan tarjota kahvit Kesähuoneessa, mikäli sää vain sallii ja se kesä vielä tulee...:)

      Poista