torstai 4. kesäkuuta 2020

Maistiaisia Tuusulan Asuntomessuilta



Vuosien saatossa minusta on tullut suorastaan intohimoinen asuntomessuilija. Ensimmäiset Asuntomessut, joilla muistan käyneeni, olivat Mäntsälässä vuonna -92. Ystäväpariskunta aloitti tuolloin ensimmäistä rakennusprojektiaan ja heidän kanssaan kolusin messut huolella. Tuusulan edellisten Asuntomessujen aikoihin, vuonna 2000, haaveilimme jo miehen kanssa oman talon rakentamisesta. Kannustalon Rauhala oli tietynlainen esikuva mielessäni, kun aloimme viisi vuotta myöhemmin rakentamaan tai oikestaan rakennuttamaan. 

HEVI kivitalo Lumitiikeri, kohde 7

HEVI kivitalo Lumitiikeri

HEVI kivitalo Lumitiikeri
Duplio, kohde 27
Kastelli Kuori 115, kohde 21
Monet Asuntomessujen kodeista ovat jääneet mieleeni elämään ja esimerkiksi viime vuoden messukodeista olen tässä vuoden aikana ammentanut ideoita omaan kotiin. Makuuhuoneen mattopulma ratkesi Jukkatalo Ainasta poimimallani idealla. Taitaa tuo Ainan  eteisen vihreä seinä on myös aika lähellä meidän eteisen uutta seinän väriä. Tuo jälkimmäinen ei ole tietoinen juttu, vaan uskon, että vihreän seinän näkemisellä livenä viime kesänä on ollut vaikutus, kun nyt keväällä aloin miettiä seinän maalaamista.

Finnlamelli Linnamajuri, kohde16
Talo Keuda, kohde 17
Duplio
Honka Huomen, kohde 41
Tällä viikolla mediapäivänä pääsimme kurkkaamaan osaan tämän vuoden messukodeista. Kaikki talot eivät olleet vielä esittelykunnossa, mutta nähtävää olisi kyllä riittänyt moneksikin päiväksi. Aika oli rajattu turvallisuussyistä reiluun pariin tuntiin. Järjestelyt toimivat hyvin, lähinnä kierrokseni aluksi samassa talossa oli muitakin kuin talon väkeä paikalla, ei mitenkään tungokseen asti kuitenkaan. Viime vuosina olen pyrkinyt valikoimaan etukäteen kohteet, joissa käyn. Ähky meinaa tulla silti. Ennakkoon en nyt löytänyt tietoa, mitkä kohteista olisi auki, joten tämänkertainen kiertely oli enemmän sattumanvaraista. Kävin kaikkiaan kymmenessä kodissa ja vähän meni yliajalle silti. Tykkään jutella varsinkin rakentajien kanssa. 

Honka Huomen (keittiö on mustikansininen, ei musta)
Lakka kivitalot Sudenpesä, kohde 20
Kastelli Kuori 115
Sievitalo Villa Kultakoivu, kohde 19
Townhouse Rokka, kohde 22
Millaisia trendejä löysin näistä kodeista. Muistaakseni vain yhdessä oli musta keittiö. Vaikuttaisi siltä, että ainakin kokomustat keittiöt ovat vaihtumassa muihin väreihin. Sen sijaan sekä keittiön kaapistoissa, että muidenkin tilojen kaapistoissa oli joko rauhallinen, maanläheinen, värisävy tai puunväriä valkoisen seurana. Mieleeni jäi myös yläkaappien puuttuminen keittiöistä, mutta tämä mielikuva voi olla sellainen, johon vaikuttaa oma tämänhetkinen mieltymykseni.:) 

Duplio
Duplio
Sievitalo Villa Kultakoivu
Lakka Kivitalot Sudenpesä
Väriä kodeissa oli vaihtelevasti. Niitä oli ja ei ollut, sekä sellaisissa taloissa, jotka on tehty myyntiin ilman tietoa tulevista omistajista, kuin myös niissä, joissa taloa oli rakennettu itselle. Oli selkeän skandinaavisia koteja ja koteja, joissa oli vaikutteita muualta. Tämänvuotisten Asuntomessukotien neliöt tuntuivat järkeviltä ja tehokkailta. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että nämä kodit on suunniteltu ihmisiä varten, ei myyntinäyttelyn vuoksi. Joillain Asuntomessuilla kun sellainenkin on käynyt mielessä...

Talo Keuda
Sievitalo Villa Kultakoivu
Honka Huomen
Honka Huomen
HEVI kivitalo Lumitiikeri

Kylpyhuoneiden laatoituksissa silmääni pisti laattojen monimuotoisuus. Suorakulmio tai neliö ovat saaneet seurakseen erilaiset vinoneliöt ja salmiakkikuviot. Jo muutaman vuoden tuloaan tehneitä sisustuspaneelipintoja oli siellä täällä, siis muuallakin kuin saunassa. Itsekin olen kuumeisesti miettinyt paneeliseinän paikkaa! Luonnonläheisyys ja ekologisuus ovat läsnä uusissa taloissa. Ainakin isoimmissa taloissa on yleensä maalämpö lämmönlähteenä. Viherkasveja oli käytetty sisustuksissa tuomaan vihreää sisälle. Luonnonmateriaalit jatkavat voittokulkuaan. Puu, villa, pellava, rottinki näin joitain mainitakseni. Pihatyöt taisi olla kaikissa kodeissa vielä kesken, joten nähtäväksi jää, vieläkö poreammeboomi jatkuu. Ainakin kuvittelin nähneeni yhdessä pihassa uima-altaan pohjat valmiina. 

Kastelli Kuori 115
Honka Huomen
Honka Huomen
Nyt näkemästi kymmenestä kodista ajattelin postata kolmesta tai neljästä erikseen, vähän sen mukaan, miten ennätän. Ainakin kohde numero 41, Honka Huomen, ansaitsee oman postauksensa. Sillä siis jatketaan tämän vuoden Asuntomessupostauksia.

Taina




8 kommenttia:

  1. Olipa kiva päästä kurkistamaan Asuntomessuille postauksesi välityksellä, kiitos! Näyttää ilahduttavasti kuviesi perusteella siltä, että taloissa on vaihtelua. Joinain vuosina on vähän häirinnyt se, kun kaikki talot ja sisustukset olivat samasta muotista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain Virpi!<3 Tuo on totta, tuntui, että kodit on tehty ihmisiä ajatellen ja siksi oli hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Muistan myös messuja, joilla kodit ovat muistuttanaat ehkä liikaakin toisiaan. Toisaalta en ymmärrä rajattomalla budjetilla rakentamista ja vielä vähemmän sitä, että kävijät valitsevat sellaisen kohteen parhaaksi. Toivoisi, ettei kukaan voisi rakentaa vain lisäämällä euroja pöytään, vaan rakentaessa mietittäisiin käytännöllisyyttä ja ekologisuutta myös. Mielestäni olemme sen velkaa lapsillemme, vaikkein jonkun henkilökohtainen koti olekaan muiden pussista pois. Onnistuinpas saarnaamaan!;DDD
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kiva kurkkaus, nyt voisikin taas poiketa messuilla, kun ovat lähellä. Oli niin työtä joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi!<3 Nyt herätit mielenkiintoni! Mitä olet tehnyt messujen parissa?:)

      Poista
  3. Kiva oli päästö ennakkoon kurkistamaan messukohteita! Monen vuoden tauon jälkeen tuntuu, että olisi innostusta ja voimia sisustaa omaa kotia. Nyt olemme sisustuksen suhteen vaiheessa, jossa yritetään vähentää turhaa tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Tuo karsiminen ja siivous onkin mun mielestä kaikkein parasta sisustamista! Mun lempilapsi.<3
      Nähdäänköhän me sun kanssa illalla..?
      Mukavaa viikonloppua!:)

      Poista
  4. Kiinnostavaa! Itse heräsin kiinnostumaan asuntomessuista vasta Porin messujen kohdalla, ja ne ovatkin toistaiseksi vasta ainoat, joilla olen käynyt. Tuusula on sen verran lähellä, että tuollahan voisi peräti pistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!:) Hei, sinä olet ymmärtääkseni niin paljon nuorempi, että ehdit vielä tied kuinka monet Asuntomessut koluamaan, kun minusta ei enää ole siihen!:P Kantsii valikoida kohteet etukäteen. Pää menee pyörälle vähemmästäkin.;D

      Poista