Koronakevään loppu - Ihana kesä!

Muistaako kukaan kunnolla, millaisia murheita meillä oli ennen maaliskuuta? Jostain syystä vuoden alku tuntuu juuri nyt erittäin kaukaiselta ja ainakin minun on vaikea muistaa, mitä tuolloin murehdin tai olin murehtimatta. Taisin olla kaiken kaikkiaan aika huoleton. Talvi oli ollut poikkeuksellisen lämmin ja muistan hyvin, kuinka moni muu suri jatkuvaa marraskuuta. Minä katselin samaa asiaa toiveikkaana. Olen aina tykännyt keväästä ja viime vuosina se kevääksi kutsuttu aika on kutistunut pariin hassuun viikkoon. Ajattelin, että tässä se nyt on, pitkä kevät! Sain mitä toivoin, nimittäin ERITTÄIN pitkän kevään. Kannattaa näköjään oikeasti miettiä, mitä toivoo...

Korona-aika on mennyt työn merkeissä. Olen tietenkin päässyt helpommalla kuin itseäni nuoremmat, joilla on vielä pieniä lapsia. Kenellä on ollut rankinta -vertailu ei mielestäni ole koskaan ollut kovin rakentava juttu. Kaikilla on ollut venymisen paikka. Ennen pääsiäistä aloittamani villasukat ovat edelleen ilman kantapäitä ja jalkateriä. En voinut kuvitellakaan istuvani neulomaan istuttuani aamuvarhaisesta iltaan saakka koneen ääressä etäopetukseen siirryttyämme. Sen sijaan oli pakko päästä ulos kävelemään. Askeleita onkin kertynyt kiitettävällä keskiarvolla päivittäin ja lähialueelta on tullut koluttua monta sellaista reittiä, joita ei olisi muuten tullut mentyä. 

Tavallaan olen nauttinut aamujen rauhallisuudesta, siitä, että saan syödä ja olla muutenkin kotona ilman meteliä ja häslinkiä ja sitä vuorovaikutuksen tulvaa, joka töissä väistämättä on koko ajan läsnä. Toisaalta lähiopetuksessa etäjakson aikana ollessani nautin päivistä työpaikalla ihan hirmuisen paljon. Samoin olen tykännyt näistä toukokuun työpäivistä ja lasten kanssa koetuista erilaisista koulupäivistä. 

Muuten nyt keväällä ei ole ollut kiire oikeastaan minnekään. Kalenterista hävisi kaikki menot parturia lukuunottamatta pariksi kuukaudeksi. Miehen ja kuopuksen kanssa olemme olleet todellisia kotihiiriä. Ruokaostokset olemme tehneet enimmäkseen netissä, vain jotain täydennystä olen lähikaupasta hakenut.

Viime aikoina olen huomannut ehkä hieman huolestuttavia piirteitä itsessäni. Minuun on iskenyt valtava tavallisen elämän kaipuu! Ensin sen huomasin televisiosta jotain katsoessani. Olisipa ihana mennä ravintolaan syömään. Saisi istua ja seurustella perheen tai ystävien kanssa jossain kivassa paikassa. Voisi samalla seurata ihmisiä ympärillä. Se on ihan lempipuuhani julkisilla paikoilla! Ihmisten tarkkailu.:) Olen alkanut kaivata matkahaaveita, kirppiskierroksia ja kahvilassa istuskelumahdollisuutta. Haluaisin tulla ja mennä vapaasti, tavata ketä mieli tekee, ilman maskeja (en kyllä ole itse käyttänyt maskia ollenkaan, mutta jotenkin edelleen säpsähdän, kun joku tulee kadulla vastaan maski naamalla) ja jatkuvaa käsien pesua tai desinfiointia. Toivoisin, että korona olisi mennyt menojaan ja elämä olisi palannut tuttuihin uomiinsa.

Jollain tavalla tästä oudosta keväästä on tullut normaalia elämää. Ei samanlaista kuin ennen koronaa, mutta silti tavallista arkea. Täällä Lahden seudulla korona ei onneksi ole alkanut levitä koulujen avaamisen jälkeen, kuten se on jonkin verran tehnyt pääkaupunkiseudulla. Olen onnekas, sillä tuntuu, että ihan kaikissa kunnissa terveys ei ole ollut listan kärjessä viime viikkoina. Korona ei edelleenkään ole leikin asia, enkä vieläkään halua sitä itselleni tai kenellekään muullekaan. 

Juuri nyt olen rauhallinen ja toiveikas. Aikomus on nauttia kesästä, olla murehtimatta turhia, yrittää kuitenkin muistaa, että tautia on edelleen liikkeellä. Loppukevät on aina yhtä ihanaa aikaa. Luonto on mielestäni nyt parhaimmillaan ja koko ihana kesä vielä edessä. Ajattelin nyt kuitenkin olla toivomatta loputtoman pitkää kesää.;D Ihan tavallinen kesä kuulostaa hyvältä.

Olen arponut Kaijasinkon puutarhan 50 euron lahjakortin. Voittajaksi valikoitui Minna M. Mahtavaa, upeeta! Onnea ja kukkailoa! Kiitos Kaijansinkon puutarha, paitsi ihanista kukistanne, myös mahdollisuudesta jakaa hyvää mieltä!<3

Ihanaa kesää!

Taina