Koronakotoilu voi olla kukkajuhlaa

Sunnuntaihuomenta sinne ruudun toiseen päähän! Ainakin nyt aamulla ikkunasta katsottuna sää näyttää täällä kauniilta, joten oliskohan se jälleen tänään ulkoilupäivä...Jos jotain hyvää tästä vallitsevasta tilanteesta pitää sanoa, niin se on ehdottomasti liikunnan lisääntyminen. Kun on arkisin istunut todella pitkän päivän tietokoneen ääressä, niin illalla on aivan pakko käydä kunnon lenkillä. Iloksemme on muuten avattu mm. FressiTV, jonka kautta olen myös jumppaillut jo monta kertaa ihan ilmaiseksi olohuoneessa. Oli jotenkin suorastaan nostalgista osallistua vuosien jälkeen aerobictunnille! 

Tässä keskellä korona-arkea suurin osa elämämme, ja tuntuu siltä, että nyt on alkanut monella tulla väsymystä ja suurta ärsyyntymistä sitä tosiasiaa kohtaan, ettemme kukaan tiedä, kuinka kauan tämä poikkeustilanne kestää.  Edelleen löytyy myös niitä ihmisiä, jotka eivät alkuunkaan ymmärrä, miksi elämää pitää näin rajusti rajoittaa. Eikö voitaisi vaan antaa taudin levitä ja tervehtymisen jälkeen elämä voisi jatkua niin kuin ennenkin. Tuo tuntuu hetkittäin oman pääni sisällä ihan hyvältä vaihtoehdolta, erityisesti niinä hetkinä, kun tekisi mieli heittäytyä lattialle kuin 5-vuotias, huutaa ja parkua, että haluan vanhan elämäni takaisin! Tällöin on kuitenkin pakko muistuttaa itseä, että kyseessä ei siis ole mikään pikkuflunssa, vaan tauti, josta kaikki eivät selviä hengissä, itseasiassa, siihen kuolee kaikista näistä rajoituksista huolimatta valtava määrä ihmisiä. Valitettavasti olen myös lukenut, että tauti saattaa jättää pysyvät jälkensä keuhkoihin ja sisäelimiin. Pienen mietinnän jälkeen olen ainakin vielä ollut valmis jatkamaan elämää vaikka syksyyn saakka näin. En halua sairastua, enkä toivo sitä kellekään muulle. Terveydenhuollon kapasiteetti ei tule riittämään, jos alamme elää kuin mitään koronaa ei olisi olemassakaan.

Niinpä sitten vaivun, miestäni lainaten, täysin normaaliin kukkapsykoosiin ja haalin tasot täyteen toinen toistaan ihanampia kukkia! Tällä viikolla homma lähti kyllä aika tavalla hanskasta, pakko myöntää...

En minä ihan joka viikko osta kukkia, enkä varsinkaan kahdesti, mutta nyt tein niin. Ensin poikkesin hakemaan lähikukkakaupasta samanlaiset kimput minulle ja ystävälleni. Ystävälleni, koska hän vietti juuri syntymäpäiviä ja itselleni, koska tarvitsin kukkia ilahduttamaan kotoilua. Näihin kimppuihin tuli mm. niin suuri ja kerrottu jaloleinikki, että se näyttää aivan pionilta ja ruusulta. Tuo keittiönpöydällä oleva kimppu.<3

Myöhemmin tällä viikolla vein poikaa parturiin (tuntui muuten suorastaan rikolliselta liikkua hetki kaupungilla, sitä paitsi olimme loppujen lopuksi viikkoa ennen todellista aikaa liikkellä) ja soitin ennakkoon kukkakauppaan, jotta pystyin nappaamaan mukaani kimpun aivan käsittämättömän kauniita perhosleinikkejä. Tässä kohtaa se ote siis lipesi.:P Puolustuksekseni on sanottava, että olin jo odotellut näiden kaunottarien ilmaantumista kukkakauppaan. Vähän samanlainen juttu siis kuin magnolianoksan kanssa, ainakin kerran talvessa sellainen on pakko saada.

Näiden kukkien avulla jaksan taas tätä kotoilua niin paljon paremmin! Nyt jos koskaan näitä kukkia voi luvan kanssa haalia, sillä paitsi, että tuetaan sitä paikallista kukkakauppiasta, ehditään todellakin nauttia kotona näistä kukkasista.

Tsemppiä ja kukkailoa!

Taina