maanantai 24. helmikuuta 2020

HT Collection Fiesta x 2



Sohvista kirjoittelun aloitin syksyllä, kun suunnittelimme uuden sohvan ostamista. Kirjoitin tuolloin postauksen, johon kokosin kaikki elämäni varrella palvelleet sohvat ja rakkaimmat muistot sohviin liittyen. Marras-joulukuun vaihteessa tilaamamme HT Collectionin Fiesta sohva saapui ja hetken (viime viikonloppuun saakka) meillä oli rinnakkain uusi, napakka ja pelkistetty sohva, sekä 14-vuotias Ikean Ektorp...




Vuodenvaihteessa laitoimme toisenkin sohvan tilaukseen, ja nyt meillä siis on kaksi uutta sohvaa. Tämä jälkimmäinen on samaa mallia, HT Collectionin Fiesta, juhlavuoden mallistoa siis. En ole varma, onko tätä juhlamallistoa myynnissä edelleen, voisi kyllä kuvitella, ettei tuotantoon kannata suunnitella ihan lyhyeksi aikaa näin isoa tuotetta...HT Collectionilta on joka tapauksessa mahdollista tilata myös jo-lopetettujen sohvien päällysteitä ja muistaakseni hankkia myös lisätäytettä, jos tyynyosat painuvat vuosien saatossa lyttyyn.

Emme halunneet kahta suurta sohvaa, emmekä kokeneet, että kahdelle suurelle sohvalle olisi tarvetta, joten tämän uudemman sohvan (2 hengen sohva) leveys on 30 senttiä vähemmän kuin ensimmäisenä tilatun sohvan (2,5 hengen sohva). Ihan tilava sohva on tämä pienempikin.





Sohvan tai sohvien hankinta on taloudellisesti iso päätös, joten ainahan sitä jännittää, millaiseksi päätös osoittautuu. Ensimmäiseen sohvaamme olemme olleet erittäin tyytyväisiä, käyttöä on nyt takana kolmisen kuukautta. Sohvalla on hyvä istua ja päikkäreihinkin molemmat sohvat soveltuvat mainiosti. Emme oikeastaan koskaan istu sohvalla selkätyynyihin nojaten, jalat lattialla, vaan lähes aina jalat ovat sohvalla myös. Syvyyttä näissä uusissa sohvissa on niin paljon, että selän taakse pitää olla irtotyynyjä, jos haluaa istua jalat lattialla.

Fiestan sohvatyynyt ovat irtonaiset, mikä joissain sohvissa aiheuttaa sohvatyynyjen valumista paikoiltaan. Esimerkiksi vanhempieni mökillä on vanhat nahkaverhoillut Bonanzat, joiden istuintyynyt valuvat alta...Fiestassa tyynyt tuntuvat pysyvän hyvin paikoillaan, vaikkei niissä ole esim. tarra- tai vetoketjukiinnitystä, kuten joissakin sohvissa saattaa olla. Fiestan selkä- ja käsinojatyynyt ovat rouhe- ja höyhentäytteiset. Istuintyynyt ovat puolestaan ytimestään vaahtomuovia ja pinnalta höyhentä. Tykkään siitä, että noita tyynyjä voi pöyhiä, vaikkei sille juuri ole tarvetta näin alussa ollutkaan. Oletan, että käytössä tyynyosat hieman painuvat kasaan, mutta ilmettä saa kohennettua pöyhimällä. Kokonaan vaahtomuovisia en olisi huolinutkaan, pienempi Ektorp oli sitä lajia, eikä sen selkänojat kestäneet sitä, että mies tykkää nostaa toisinaan jalat selkänojan päälle. Käsinojatyynyt ovat tuntuneet hieman turhilta. Mietin jopa niiden nostamista jemmaan, sillä tykkään kuitenkin käyttää muita sohvatyynyjä, eikä perheen miesväki puolestaan tykkää, jos sohvalla on niin paljon tyynyjä, ettei sekaan meinaa mahtua.:)

Värivalikoima tässä juhlavuoden mallissa on erittäin niukka, värivaihtoehtoja on vain neljä. Koska ihastuin tuohon malliin, niin käänsin asian mielessäni toisinpäin, oli paljon helpompi valita, kun kangas- ja värivaihtoehtoja ei ollut kuin neljä! Muilla HT Collectionin sohvamalleilla vaihtoehtoja oli lukematon määrä, enkä tiedä, kuinka olisin osannut päättää niistä vaihtoehdoista. Alunperin olin ajatellut pellavapäällisiä, mutta Fiestan kangas on keinokuitua. Tämä kangas kestää jopa julkisten tilojen kovaa kulutusta. Paras siis olla kyllästymättä kankaaseen!

Toisen sohvan tilaamisen jälkeen aloin jännittämään, muuttuuko olohuone kovin synkäksi kahden harmaan sohvan myötä, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Toki olen vaihtanut maton vaaleaan ja sohvapöydän kepeämpään, nekin vaikuttavat paljon kokonaisuuteen. Hämmästyin silti sitä, miten sirolta tuo uudempi sohva näytti Ektorpin tilalla! Ektorpin käsinojien muotoilu ja päällisen maahan saakka ulottuvat helmat saivat sohvan tuntumaan raskaammalta, vaikka sen päällisen väritys olikin vaaleampi. Myös Fiestan käsinojien ja istuinosan kepeä linjakkuus pistää näin uutena positiivisesti silmään, kun astun olohuoneeseen. Silläkin on merkitystä, että sohvan alle jää ilmaa. Harmaa väri on mukavan neutraali. Kankaan väri on hieman tummempi kuin olohuoneen takkaseinään maalattu sävy ja ne sopivat mielestäni hyvin yhteen.



Fiestan kaikki päälliset on irrotettavissa pesuun, mutta toivon, ettei siihen tarvitse kovin usein ryhtyä. Jos sohvan rungon verhoilun haluaa pestä, on sohvasta irrotettava myös kaikki jalat...Ei ehkä niin kätevää, että huvittaisi muuten vain ryhtyä rungon verhoilua pesemään. Aikamoinen ährääminen oli aina Ektorpinkin päällisissä. Irrotettavat päälliset oli kuitenkin itselleni yksi ehto ostettaessa, juuri tuon pesumahdollisuuden vuoksi. 

Ainoa miinus, jonka pystyn antamaan, on pitkä toimitusaika. Ensimmäistä sohvaa odottelimme kuusi viikkoa, jälkimmäistä lähes kahdeksan. Jälkimmäistä sohvan perään ehdimme jo kysellä ja sattumoisin sohva olikin juuri valmistunut... Fiestaa myy Isku, joten voi olla, että nämä toimitusajat ovat myös heistä riippuvaisia. Vaikea sanoa. Ei kannata luopua edellisestä sohvasta ennen kuin tarkalleen tietää, milloin uusi on tulossa. Tämän olemme kyllä oppineet kantapään kautta jo vuosia sitten, kun jouduimme istuskelemaan viikkoja patjojen päällä uusia sohvia odotellessa.

Tämä postaus ei ole minkäänlainen yhteistyö. Olisin itse mielelläni lukenut jonkun käyttäjän kokemuksia ennen ostospäätöstä, siksi tämä postaus.

Taina






6 kommenttia:

  1. Oi nyt se sitten tuli teille, toinenkin sohva. Minusta tuo harmaa väri on kiva, ei liian synkkä ollenkaan! Kivasti saa pehmeyttä lisää hempeillä tyynyillä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä sitä ehdin jo odotellakin!:))
      Olen tosiaan yllättynyt, ettei harmaa näytä beigen jälkeen yhtään raskaalta. Onhan se toki paljon sävystä, mutta myös muotoilusta kiinni!
      Kiitos Outi, samoin sinulle, uutta sellaista!<3

      Poista
  2. Hyvän näköinen hankinta! :) Minua vähän jännittää, että tämä meidän pari vuotta sitten hankittu uusi sohva ei tule olemaan pintatekstiilinsä osalta kovin pitkäikäinen. Kangas vanuu ja nyppääntyy. Pelottaa, ettei se kestä niin montaa vuotta kuin sohva muuten. Pitää ryhtyä verhoiluhommiin ennemmin tai myöhemmin. Olisi pitänyt ajatella tarkemmin ostohetkellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Outs! Tuo on kyllä tosi kurja juttu, sillä sohvat tuppaavat maksamaan maltaita! Jos meillä ei olisi ollut tarkoitus uusia kahta sohvaa, olisin saattanut päätyä jälleen tori.fi -ostoksille, sillä ihmiset myyvät toisinaan muuttojen yhteydessä suht uusia sohvia! Suosittelen sinullekin kurkkaamaan tarjontaa, ennen kuin aloitat verhoilu-urakan.:) Vaikka mähän en yhtään tiedä, minkälainen verhoilijavelho olet!! Itse en voi edes ajatella sellaista, mutta jollain ammattilaisessa voisin teettää uudet päälliset, ja olen teettänytkin aikoinaan nojatuoliin, joka sai sen ansiosta monen monta käyttövuotta lisää.:)

      Poista
  3. Kaunis ja mukavan kevyennäköinen sohva. Minusta harmaa on oikein hyvä väri. Vaaleammissa näkyy pienikin lika niin helposti. Me vaihdettiin musta sohva vuosi sitten harmaaseen ja tuvan ilme muuttui heti valoisammaksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen!<3 Se on totta, ihan vaalea ja toisaalta ihan tumma ovat molemmat lian suhteen hankalampia! Tämän kodin rakentamisen aikoihin tummat parketit ja laminaatit olivat muotia. Minuun kyseinen trendi ei uponnut ollenkaan, sillä olen ihan liian laista siivoamaan.:P Sama juttu mustien keittiöiden kanssa. Harmaaseen voisin päätyä nyt keittiössäkin!:)

      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista