tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 suosikkihetket



Kuten eilen vähän lupailin, tulee tässä tulee 12 kuvaa, jotka koen itse merkitykselliseksi. Niihin liittyy hetkiä vuoden varrelta, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet sydämeen ja mieleen.

Talvi ja alkuvuosi on itselleni yleensä kituuttamista henkisesti. Kesä tuntuu kaukaiselta, eikä aurinkokaan paistaessaan lämmitä. Ei siis liene ihme, että alkuvuoden kuvakansiot ovat tavallaan täynnä itselleni merkityksettömiä kuvia. Otettu blogia varten tai kuvaamisen ilosta, mutta silti niistä puuttuu tunneside. Ensimmäiset tärkeät kuvat tältä vuodelta ovat hiihtolomareissulta Dubaista. Tämä hotellin  brasilialaisessa ravintolassa vietetty ilta oli ehdottomasti loman huipentuma. Suuri osa työntekijöistä oli ilmeisesti brasilialaisia ja tuolloin vietettiin ymmärtääkseni samoja karkeloita kuin Riossa vuosittain...Henkilökunta ja esiintyjät olivat niin juhlamielellä ja superiloisina tanssahtelivat tarjoillessaan, joten kyllä se ilo väkisinkin tarttuu jopa jäyhään suomalaiseen. Sambaamaan emme kuitenkaan rynnänneet!


Seuraava kuva on pääsiäisen tienoilta, takaterassilta. Olimme pitäneet työparini kanssa yökoulua ja siitä selviäminen on aina yhtä hienoa.;D Oikeasti on aina mukavaa nähdä, kuinka tärkeä kokemus yökoulu lapsille on. Monille kuuluu olleen paras juttu tähän mennessä koulussa.<3 Yökoulusta vapauduttuani ja pääsiäisvapaan koittaessa taisin hieman seota keväästä ja kukkasista (linkki terassin kevät pääsiäiskukkineen -postaukseen) Olihan tuota luntakin meillä vielä pihassa, mutta se ei minua haitannut. Olen muuten istuttanut nyt syksyllä osaan tuosta istutuslaatikosta kukkasipuleita. Kiva nähdä keväällä, mitä sieltä ilmestyy...


Kesän alussa miehen ottama kuva on omista kuvistani sellainen, josta tykkään tosi paljon, vaikka nuo hiukset ovatkin kuvassa vähän sekaisin. Tämä taisi olla profiilikuvana pitkälle syksyyn.  Jostain syystä minulla tulee mieleen tästä kuvasta vanhat Peppi Pitkätossu elokuvat, joku tässä tunnelmassa. Siksi varmaan tämä kuva tuntuu erityisen kivalle. Postaus, jossa kuvaa käytin, on luettavissa täällä.


Kesäkuun lopulla matkasimme miehen kanssa kaksistaan Kroatiaan. Minusta tuli fani kertaheitolla! Toivon, että pääseen Kroatiaan vielä uudestaan. Podgoran rantabulevardin reunalla kukki ihanasti laventelit, ja muistan niitä ihailleeni heti ensi hetkestä lähtien, kun tuonne saavuimme. Saan helposti myös laventelin tuoksun nenääni.



Yläoleva kuva on nopea ja suunnittelematon räpsy. Olin juuri palannut Asuntomessuilta heinäkuussa. Messuilta ajoin kotiin Mustilan puutarhan kautta, enkä tietenkään palannut puutarhalta tyhjin käsin! Join pikaisesti kahvit terassilla ja ryhdyin (kerrankin) heti istutuspuuhiin. Oli aikomus ryhtyä merkitsemään istutukset kirjoihin ja kansiin, vaan se jäi aikomukseksi. Yhtään en muista, mitä istutin, mutta olin vain niin onnellinen kasvunmahdollisuudesta.

Seuraavaan kuvaan liittyy myös vahvasti onnentunne. Jos pitäisi valita yksi onnenhetki tästä vuodesta, se olisi tämä kahvihetki kesän kuumimpana päivänä vanhempieni mökillä Oulujärvellä. Koko päivä oli yhtä huoleton ja aurinkoinen kuin kaikki lapsuuden kesäpäivät olivat. Ihanaa, että sellaisen voi kokea aikuisenakin! 


Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi liput meille kahdelle Isojanoon. Se on vuosittainen, Hartwallin järjestämä, musiikkitapahtuma. Olen käynyt Isojanossa monena vuonna ystävieni kanssa, mutta mies on ollut kanssani tapahtumassa edellisen kerran joskus 90-luvulla Kummeleita katsomassa. Meillä on aika erilainen musiikkimaku, eivätkä hänen lempibändinsä soita Isojanossa.:P Oli häneltä valtava rakkauden osoitus ostaa liput ja lähteä kanssani kuuntelemaan kotimaisia esiintyjiä. Kyllä hän Anssi Kelasta jonkin verran pitääkin, ja Anssin keikkahan oli ihan mahtava. Viihdyimme molemmat tapahtumassa hyvin.


Kyllä minä kotonakin viihdyn, mutta tässähän voisi melkein luulla, että "muu maa mansikka".;D Seuraavaksi kuvaksi olisi voinut valikoitua melkein mikä tahansa syysloman alussa, Helsingissä otettu kuva. Olimme työparini ja ystäväni Tiinan kanssa Helsingissä. Ohjelmaan kuului Michael Bublen konsertin lisäksi mm.  runsaasti kävelyä, paljon naurua ja hyvät yöunet. Ihanat muistot jäi tuosta minilomasta Tiinan kanssa.


Kaksi kotikuvaa, joissa ei kylläkään ole rakkaita ihmisiä, vaan kaksi uutta esinettä, joista olen saanut iloita nyt loppuvuodesta. Ensiksi ostin siskoltani uuden taulun, joka on minusta ihan huikea! Postaus taulusta on luettavissa täältä.

Tilasimme uuden sohvan ennen syyslomaa. Tuolloin kirjoitin yhden omista suosikkipostauksistani, jossa kerroin elämästäni sohviksena. Kuvatkin ovat sieltä vuosien varrelta. Jos postaus on mennyt ohi, pääsee sen lukemaan tuosta linkin kautta. Uusi sohva tuli marraskuun lopulla, postaus siistä on luettavissa täällä.



Viimeinen kuva on parin viikon takaa Helsingistä. Aikani itseni kanssa henkistä painia käytyäni otin itselleni päivän palkatonta ja lähdin saamani kutsun perässä Kukka-aamiaselle. Tapahtuma oli aivan ihana, ja olen iloinen, että lähdin noinkin kalliille aamiaiselle.;))  Aamupalan jälkeen humputtelin koko päivän Helsingissä, kävin mm. Ateneumissa Helene Schjerfbeckin näyttelyssä. Tähän aamuiseen kuvaan liittyy huikaiseva vapauden tunne, sillä olin ihan jossain muualla kuin siellä, missä tavallisesti olen keskiviikkoaamuisin.



Kiitos sinulle lukijani ja kanssakulkijani siitä, että olet siellä lukemassa postauksiani!<3 Toivon sinulle iloa ja onnenhetkiä uuden vuosikymmenen kynnyksen yli astuessasi!🎇

Taina

8 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia. Taas kerran ihailen noita siskosi maalaamia tauluja <3
    Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2020 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi!<3 Teija on kyllä niin taitava!<3 Uskon, että hänellä on hieno taiteilijan ura edessä.:)
      Ihanaa vuotta 2020 Outi!<3

      Poista
  2. Paljon ihania ja hyviä hetkiä on mahtunut viime vuoteen. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan kiva onneksi!<3 Ei suuria suruja, joten sen puoleen olen todella kiitollinen.<3
      Ihanaa uutta vuotta Krisse sinulle ja perheellesi!<3

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja aivan ihana taulu! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Sisko on todellinen taiteilija!<3
      Iloa ja onnea sinulle ja läheisillesi!:)

      Poista
  4. Ihania onnenhetkiä ja tunnelmia! <3
    Juuri noin mennyttä onkin hyvä muistella. Ja mahtavaa, kun on kuvia, joista muistot vielä kirkastuvat ja tunteet voi kokea uudelleen.
    Paljon onnellisia ja tunnelmallisia hetkiä myös uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Riina!<3 Kiitos!<3 Vuosi oli hyvä, ei muita suruja, kuin se yksi, jonka olen saanut jakaa kanssasi. Kiitos siitäkin!<3
      Olette ilmeisesti vielä Espanjassa? Aivan ihanaa lomaa ja parhainta vuotta 2020!:)

      Poista