lauantai 21. syyskuuta 2019

Habitare poimintoja I



Habitaresta on näkynyt jonkin verran koosteita, mutta aion silti laittaa oman lusikkani mahtavaan inspissoppaan, jonka messut tänä vuonna tarjoilivat! Niin paljon kauniita kuvia tuli otettua, että saatan näitä postauksia laittaa useammankin. Jep, olisi lisäksi vielä joku Asuntomessukohde odottamassa vuoroaan, Loviisan Wanhoista Taloista samoin, mutta syksyhän on vasta alussa.:) Habitareen palatakseni, näistä messujutuistakin voisi koostaan postauksen vaikka eri teemoista, niin olen joinain vuosina tehnytkin, mutta tällä kertaa olen valinnut tähän ensimmäiseen inspispläjäykseen sattumanvaraisesti muutaman itseäni viehättäneen osaston.






Ilmastoasiat ja tämän rakkaan pallomme huolestuttava tila ovat olleet jatkuvasti uutisissa ja aika tavalla omassa mielessäkin viime aikoina. Aloitetaan tämä kierros siis eettiseltä alueelta, jonka alla toimivat yritykset toimivat kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Ostamalla voi tosiaan myös parantaa maailmaa, ei vain tuhota sitä! Ihastuin kovasti Tikaun osastoon. Kyseessä on yritys, joka työllistää pakolaistaustaisia käsityötaitajia. Lakanakangassuikaleista ja puurimoista tehdyt valaisimet loivat pehmeää tunnelmaa iloisen keltaisten seinien sisälle. Pehmeät raitamatot ja keltaiset pallerokukat (joita olen muuten kesällä ihaillut kaupungin kukkaistutuksissa, ja joiden nimeä en muista) jatkoivat samaa elämänriemuista linjaa.<3






Huone ett Rumin osasto on vilahdellut monissa lukemissani postauksissa. Heillä olikin osasto paraatipaikalla, messuhallin oven suussa, joten sitä ei oikein voinut vahingossa jättää väliin. En muuten muista koskaan kulkeneeni messuilla kartan kanssa. En tiedä, kulkeeko kukaan...Tällä kertaa oma messuiluni tapahtui torstai-iltapäivänä ja iltana, ja oli aika lailla päämäärätöntä haahuilua. Aluksi kiertelin ihan vain messutunnelmasta nautiskellen, en juurikaan ottanut edes kuvia. Huone ett Rumin kohdalla pysähdyin mennen tullen kuvaamaan, siinä oli koko ajan kova kuhina, sitä ihmispaljoutta en kuviini halunnut. Mukaani sen sijaan olisin halunnut vaikka muutaman vihreän ruukun ja pari uutta viherkasvia aluksi...;) Huomatkaa vanhan ajan kirjahyllyjen paluu! Nimenomaan tuollaiset retrohyllyt ja senkit ovat olleet haluttuja jo jonkin aikaa. 






BO LKV:n osasto oli must itselleni, koska uusin lehti oli messuilla jaossa. BOn lehti ei mielestäni kalpene varsinaisten sisustuslehtien rinnalla! Myös Habitare -osastolle rakennettu koti oli tuttua BO -tyyliä ja laatua. Kylpyhuone oli näistä henkilökohtainen suosikkitilani. Ultima Thule -lasien asettelu oli tehty hauskasti. Sisustamisen ei aina tarvitse olla niin vakavaa!







Matrin osastot ovat olleet aiempinakin vuosina mieleeni, samoin kesällä Fiskarsissa, eikä pettyä tarvinnut tälläkään kertaa. Rauhalliset, luonnonläheiset, värisävyt tekstiileissä ja materiaalit, joita tekee mieli hypistellä, kutsuvat vuoteisiin. Tämä oli  muuten messuilla toinen osasto, josta sain itselleni aikamoisen veistoskuumeen! Rottinkipäätyisen vuoteen toisella yöpöydällä oli torso, jollaisen ottaisin mielelläni. Liekö kyseessä ihan taideteos, en tullut kysyneeksi. Muilla samaa tautia liikkeellä?;)






Myös Miikon osasto on aiempina vuosina kuulunut suosikkeihini, sillä eihän luontoon voi olla rakastumatta! Paitsi luontoaiheiset printit, koko osaston ilme, henkii luonnollisuutta. Maljakoihin poimitut saniaiset, talventörröttäjät ja mustikanvarvut, upeat puupöllit kaikessa rouheudessaan yhdistettynä kepeiseen kalusteisiin ja luonnonmateriaaleihin, kuten juuttiin ja nahkaan, tekivät tästä Miikon osastosta omiin silmiini yhdeksi messujen kauneimmista. 





Vielä yksi kaunis osasto jäljellä, nimittäin Woodnotesin! Sohvapöytäasiaa kun olen tässä syksyllä pohtinut, niin Woodnotesin Twiggy -pöytä on kyllä tämän hetken sohvapöytävalikoimista ehdoton suosikkini. Olisikohan tuosta joskus tulossa täysin pyöreää mallia vai liekö mahdoton toteuttaa...Sohvapöytää etsiessäni huomioin tällä kertaa vain pyöreät ja kepeät vaihtoehdot. Twiggyssä juuri se keveys ja ihana ajattomuus viehättää. 

Huh, vieläkö siellä ollaan lukemassa? Ihan mahtava juttu, jos jaksoit sekä lukea, että katsoa kuvat, loppuun saakka! 

Inspiroivaa viikonloppua!
Taina


2 kommenttia:

  1. Mä ihastuin myös Miikon pisteeseen, todella kauniita tuotteita.
    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku!<3 Miikon osasto oli kyllä yksi kauneimmista!<3

      Poista