sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kukkailottelua!







Olen pitkään miettinyt Kukkailottelun paluuta. En kuitenkaan täysin samanlaisena, millaisena se viime vuoden elokuussa päättyi. En ehtisi, enkä jaksaisi samanlaista, mutta kukat ovat jollain tavoin aina elämässä, varsinkin kesäaikaan, joten niiden ympärille jotain yhteistä olen kaivannut..




Tällaista Kukkailottelua olen nyt tuumaillut: Ajattelin käyttää ensinnäkin Mansikkatilan mailla -Facebooksivua paikkana, jonne voitte laittaa kuvia Kukkailotteluun liittyen. Laitan sinne aina sunnuntaisin aloituksen, jonka perään voi kuvilla tai linkeillä kommentoida eli osallistua Kukkailotteluun.

Toinen helppo tapa jakaa kuvia on Instagram, ja sitä ajattelin itse ahkerasti käyttää. Kuviin tietenkin #kukkailottelua @mansikkatilanmailla, niin tiedän tulla ihailemaan kuvia!:) Instassa on ennestään jo yli tuhat kuvaa tunnisteella #kukkailottelua. Ymmärtääkseni suurin osa niistä kertyi tuon reilun kahden vuoden aikana, kun blogissa iloteltiin kukilla. Olen siitä todella ylpeä! Muistan miettineeni ja googlailleeni kukkiin liittyvää sanaa, joka ei olisi valmiiksi käytössä. Kukkailottelua oli sellainen.

Mikään ei estä osallistumasta blogin kautta, kelle sellainen on, ja jos intoa riittää! Saatan itsekin postailla Kukkailottelua -teemalla.

Suurin muutos entiseen on valmis teema. Olen suunnitellut kesäksi Kukkailotteluun teeman viikoksi kerrallaan, mutta jos sinulle tulee jotain kivoja ideoita, niin niitä voi aina ehdottaa. Ajattelin paljastaa jatkossa teemat noin pari viikkoa ennen, jotta ehditte mukaan, ehkäpä innostutte kuvaamaan ja jaatte sitten kuvia ahkerasti! 




Kuten näistä kuvista ehkä voitte arvata, tämän viikon Kukkailottelun aiheena ovat Kukkivat puut. Jos kaikki puut ovat jo kukkineet, tai kukinta on vielä edessä, voi ihan hyvin kaivaa arkistoista kuvia menneiltä viikoilta, vaikka edellisvuosilta. Osallistua voi myöhemminkin annettuun teemaan, jos siis aiheeseen liittyviä kuvia ei vielä ole saatavilla. Tähän Kukkailotteluun ei liity sulkeutuvia linkkejä tms. osallistumista rajoittavaa.




Itse kävin eilen kuvaamassa tätä mielettömön upeaa kukintaa paikassa, jossa en ole koskaan ennen käynyt, vaikka ajan siitä ohi monta kertaa viikossa. Lahdesta, Levon hautausmaalta, bongasin nämä puut, ja luulen, että kukinta on hienompi kuin koskaan, sillä tämä on ensimmäinen vuosi, kun huomasin nämä puut ohi ajellessani. Luulen, että nämä ovat omenapuita, tai koristeomenapuita, voi siinä ehkä olla kirsikkaakin..?





Kukkivat puut -teemaan voi siis osallistua yllämainituilla tavoilla tästä hetkestä lähtien. Viikon päästä teemana on Valkoiset kukat, voitte jo ryhtyä kuvaamaan siihenkin! Itselläni ei ole vielä ajatustakaan, mitä kuvaisin, mutta tähän aikaan vuodesta valkoisia kukkia on onneksi paljon luonnossakin.:)


Kukkailoa!<3
Taina


19 kommenttia:

  1. Ihanaa että pidät Kukkailoittelun, olen ihan varmasti mukana!😊❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, kiva, kiva!<3 Ihana saada tällainen vastaanotto!

      Poista
  2. Oih! Ihania puita! Ja ihania kuvia :) Kivaa, että kukkailottelu palaa takaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Hanna!<3 Ihana kuulla, että muillakin on ollut ikävä Kukkailottelua.<3

      Poista
  3. Todella kauniita kukkivia puita olet hautausmaalta löytänyt ja kuvasi ovat upeita ♥ Kiva, kun Kukkailoittelu alkaa taas ja varmasti ihan hyvä, että uudistit sitä hiukan. Se inspiroi varmasti useampia nyt osallistumaan, kun voi vähemmällä vaivalla osallistua. Kaunista sunnuntaita sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Krisse!<3 Helppous ja nopeus on päivän sana.;D Ei itsekään pysty muuhun.:P
      Hui, nyt jännittää niin hirveän paljon...ei pysty enää edes kirjoittamaan mitään!:)))

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voi kiitos!<3<3 Sorry, kun vastaaminen kesti! Tulehan mukaan ilottelemaan.<3

      Poista
  5. Ihanaa kun Kukkailottelu on taas täällä!! <3
    Minä en ollut ihan kukivaan puuhun varautunut kun eilen huomasin Kukkailottelun tänään tulevan taas kehiin...mutta katsotaan bongaanko sellaisiakin vielä viikon varrella! =)
    Hurmaavia koristeomenapuita hautuumaalla kukiikin! Taitaa olla kirsikkaakin mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jee, toivoittavasti ehdit mukaan tämän viikon Kukkailotteluun!<3 Nämä viikot vierii niin vinhaan...
      Hedelmäpuiden kukinta vetelee nyt täällä jo viimeisiään, mutta syreeni kukkii upeasti. Laitoin juuri uuden viikon ilottelun auki, aiheena valkoiset kukkaset! Leikotkin käy!!<3

      Kivaa viikkoa!<3 Täällä alkoi nyt LOMA!:D

      Poista
  6. Upeita puita oletkin saanut kuviisi! Instan puolella varmasti osallistun Kukkailotteluun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jee!! Uusi viikko ja aihe jo auki, tällä viikolla jaetaan valkoisia kukkaskuvia.:)
      Mukavaa viikkoa Sirkku!

      Poista
  7. Aivan huikean kauniita kuvia <3 Kukkivat puut ovat <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon Suvi!<3 Kukkivat puut on yksi kevään ja alkukesän kauneimpia juttuja!:)
    Noh, päivä meni enimmäkseen töitä tehden, mutta nyt ne työt on sitten tehty.:D
    Mukavaa viikkoa sinulle!<3

    VastaaPoista
  9. Kivaa :). Mulla on nyt kukkakuvausinto päällä ja Instan kautta on mulle helpompi osallistua, joten ilolla olen mukana.

    Luonnonkukat olisi mulle mieluinen aihe. Niin kauan kuin niitä löytyy.. Ja toivottavasti taas ruiskukkien tiimoilta tavataan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän nyt meni ohjeen vierestä mun eka ilottelukuva, kun syreenit ei vielä ole suostuneet aukeamaan, mutta ei se oo varmaan niin justiinsa, I hope... :)

      Poista
    2. Ihanaa, kun olet mukana!<3 NYT on sitten niiden valkoisten kukkien vuoro, mutta niin kuin sanoitkin, ei se ole niin justiinsa, syreeni käy mulle puusta.:)

      Ihania kuvaushetkiä sinne!<3

      Poista
  10. Thank you so much for the detailed article.Thanks again.

    VastaaPoista