tiistai 12. maaliskuuta 2019

Oivalluksia ajasta ja sen käytöstä




Tammi- ja helmikuu olivat todella kiireisiä. Työpäivät venyivät iltoihin, ja piti suunnitella tarkemmin ruokaostokset ja kokkailut, kaiken lisäksi olen kuljettanut eväitä töihin lähes kaikkina alkuvuoden päivinä ja tehnyt miehellekin salaatin niiksi päiviksi, jolloin hän tekee töitä kotona. Tällä hetkellä on hieman rauhallisempi jakso menossa, mutta kevään edetessä vauhti varmasti taas kiihtyy ja vuorokaudessa tuntuu olevan liian vähän tunteja. Onneksi tuo rakas puolisoni on niin kovin innostunut kaikenlaisista arkea helpottavista sovelluksista. Hän oli meistä se, joka ehdottomasti halusi kokeilla ruokaostosten tekemistä verkon kautta lähimarketista kotiinkuljetuksella. 



Kokemukseni ruokaostosten tekemisestä netin kautta ja kotiinkuljetuksesta ovat olleet pelkästään hyviä! Netistä on helppo valita tuotteita, ja ostoslistahan näyttää usein hyvin samanlaiselta kerrasta toiseen, joten tilaamiseen ei mene kovinkaan kauan aikaa, kun tuotteita on jo valmiina siellä edelliskerrasta. Tilaukseen voi sitten lisäillä tai sieltä voi poistaa tuotteita, jos niitä ei joka kerta ole tarvetta tilata. Aiemmin tein yleensä kerran viikossa isot ostokset ja hain  sitten kerran tai kaksi jotain täydennystä lähikaupoista. Nyt alkuvuodesta ne isot ostokset on tehty netin kautta, ja täydennystä haettu tuttuun tapaan lähikaupoista. Täydennyksen tarve on selvästi vähentynyt, kun ostokset on mietitty etukäteen. Mielestäni myös ruokahävikki on meillä vähentynyt entisestä.



Viime perjantaina meninkin pitkästä aikaa suoraan töistä kolmen maissa Prismaan. En edes muista, koska viimeksi olen niin tehnyt...Syksylläkin kävin kaupassa sunnuntaisin niin kauan, kun siellä oli liha-ja kalatiski auki, mutta sitten se taas oli tyhjänä sunnuntaisin, ja lopetin sunnuntaiostokset. Olin aika yllättynyt ja turhaantunutkin, kun kauppareissu kaikkine jonotuksineen kesti noin 1,5 tuntia. Aika kauan minusta. 

Tänään poikkesin lähimarkettiin hakemaan täydennystä. Sain siihenkin kulumaan aikaa melkein tunnin. Jotkut asiat täytyy siis oppia kantapään kautta. Meillä käytetään jatkossa nettiä ruokaostoksiin, keksin jotain mieluisampaa puuhaa ajalle, jonka käyttäisin ruokaostoksiin. 



Yritän siis jatkossa vältellä ruokakauppoja, ja keskittyä mielummin kukkakauppoihin.;) Siellä sielu lepää.

Aika on jokaisen ihmisen pääoma, jota on vähiten varaa hukata tai hävitä. - Thomas Edison -

Taina

15 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. En tiedä, onnistuisiko minulta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa elämää.:) Kannattaa joskus kokeilla, jos teillä on siihen mahdollisuus.

      Poista
  2. Olen todennut tuon saman toimivaksi tavaksi. Minun on välillä vaikea nousta aamuisin ja monesti naputankin ostostilauksen silloin kauppaan. Aamupäivällä voi vielä lisäillä jos tulee jotain muuta mieleen. Joskus on kiva mennä itsekin kauppaan jotta näkee mitä uutta on tullut mutta kiireaikoina tuo palvelu on ihan huippujuttu. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen samaa mieltä! Ehkä mä kesälomalla otan taas tavaksi käydä itse kaupassa, mutta epäilen, että nyt talvella ja keväällä aika on niin kortilla, että tilaaminen on pääsääntöinen tapa saada ruokaa kaappiin.:)

      Kiitos Anu!<3 Aina yhtä ihana juttu kuulla sinusta!<3 Mukavaa loppuviikkoa!:)

      Poista
  3. Meillä on ollut mielessä kokeilla ruokaostosten tekemistä netissä. Ei vain olla saatu aikaiseksi. Ehdottomasti pitäisi kokeilla! Kiitos, kun muistutit asiasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta kertaa mieheni sitä ehdotti ennen kuin suostuin.:P Ihan tyhmältä tuntuu nyt. Kannattaa tosiaan ainakin kokeilla, teilläkin on aina niin monta rautaa arkisin tulessa!

      Poista
  4. Ei pöllömpi idea ollenkaan. Minä käyn kerran viikossa isoja ostoksia tekemässä, kun pääsen autolla kauppaan. Täytettä ostellaan työmatkojen varrelta.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Taina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä olisi aika mahdotonta, jos ei olisi autoa käytössä...Ei täysin, mutta niin paljon enemmän pitäisi varata aikaa paikasta toiseen kulkemiseen. Joskus kesällä voidaan käydä lähikaupassa fillarilla, mutta toisaalta silloin ei ole niin kiire, ja lähikaupat on aina hieman kalliimpia kuin nuo marketit.

      Kiitos Outi!<3 Mukavaa loppuviikkoa sinulle!<3

      Poista
  5. Kukkakauppoihin perehtyminen on paljon parempaa ajanvietettä kuin ruokaostoksilla hikoilu! =)
    Nettiostokset kuulostavat helpolta vaihtoehdolta, mutta olen aina ollut skeptinen niiden tuoretuotteiden tilauksessa...osaako se myyjä nyt valita ne parhaat hedelmät, vihannekset ja lihat, puhumattakaan siitä lohen pyrstöpalasta!! =O
    Kerro, jos kokemusta tästä! Olisi kiva kuulla.
    Välillä näen meidänkin isossa marketissa myyjän valikoivan asiakkaalle tuotteita kärryllisen kotiinkuljetukseen, mutta aina se hieman mietityttää.

    Maaliskuun aurinkoisia hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että jaat ajatuksen!<3
      Mulla oli ihan samat epäilyt, eikä oo tarvinnu olla tyytymätön. Jos jotain tuotetta ei haluakaan ottaa, voi sen ymmärtääkseni jättää pois. Näin oli ainakin sellaisten tavaroiden kohdalla, joita ei jostain syystä sitten keräilyvaiheessa löytynytkään hyllystä. Tuote oli korvattu jollain toisella, mutta sitä ei ainakaan olut pakko ottaa. Joskus Prismassa on mun makuun ihan liian raakoja tomaatteja (talvella) tai liian kypsiä (kesällä). Tämä on Cittarin palvelu, ja siellä tuntuu nykyään olevan paremmat ja laadukkaammat valikoimat kuin Prismassa. Olen tilannut myös savulohta tiskistä, ja hyvää oli!:))

      Kiitos Susanna!<3 Tänään on ollut niin talvista, ettei tosikaan.:/ Aurinkoa sinne!<3

      Poista
  6. Tämä kyllä kiinnostaa! Itseäni kaupassa käyminen tympii ja mielestäni siihen menee ihan liikaa aikaa. Mies on onneksi innokkaampi kaupassa kävijä ja tykkää bongata tarjouksia. Aion kyllä nyt selvittää onko nettipalvelua meidän alueella saatavilla! Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen samat ajatukset! Meillä mies ei oo tykännyt käydä ostoksilla, koska olen niin tarkka eri vaihtoehtojen suhteen.;D Ihan oma vika siis. Mies on kuitenkin helpottanut mun nykyistä elämääni juurikin esim. ehdottomalla ruoan tilaamista kotiin.<3

      Kiitos Virpi!<3 Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle!<3

      Poista