sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tammikuun (ja vähän viikonlopunkin) varrelta



Heippahei, ja lumista sunnuntai-iltaa! Kävin tässä illalla reilun tunnin lenkillä, ja aluksi lunta tuli vaakatasossa silmät ja suun täyteen, ei juuri muita liikkujia siinä vaiheessa näkynyt. Vaan onneksi pahin myräkkä hieman hellitti, ja innostuin lopulta tekemään pidemmän lenkin. 





Kun tammikuun alussa askartelin aarrekartan itselleni, oli siinä yksi sivu, jonka teema oli liikunta ja hyvinvointi. Asetin tavoitteekseni löytää jälleen ilo liikkumiseen. Kuukausi on vierähtänyt, ja osittain  olen onnistunut tuossa itselleni asettamassani tavoitteessa, osittain en. Loppukuuta kohti arki-illat olivat niin kiireisiä, etten vain saanut lähdettyä lenkille, koska koin muut asiat tärkeemmiksi. Maanantain tanssissa olen käynyt ilomielin ja viikonloppuisin on lenkkeilty miehen kanssa. Elän jälleen kerran siinä toivossa, että nämä iltakiireet hieman helpottaisivat. Niin kuin ainakin kalenterin mukaan näyttää siltä.:)

Töissä olen aiheuttanut useasti annoskateutta salaatteineni.;) Eräs työkaverini kysyi, mitä maksaisi, että tekisin hänellekin syötävää töihin.:) Kuten arvelinkin eväät kyllä hoituvat, kun käyttää hieman aikaa suunnitteluun ja asenne on positiivinen. Tästä taputan itseäni olalle, ja aion jatkaa samalla mallilla. 




Tänään paiston todella pitkästä aikaa pannareita baananivohvelireseptin mukaan. Taidan tehdä toistekin, oli hyvä resepti

Tammikuu on tuonut paitsi valtavat lumikinokset, myös ihanan paljon aurinkoisia päiviä! Valokuvaus ja varmaan ihan kaikki muukin (kynttilöiden polttelua lukuunottamatta) on mukavampaa aurinkoisella säällä. Ulkoilua luonnossa, sieltä risujen raahaamista, kukkien, ja niiden risujen valokuvausta, valo antaa voimaa ja inspiroi monenlaiseen mukavaan juttuun. 





Luin kuukauden aikana kaksi kirjaa. Parhaillaan luen Leena Lehtolaisen uutta novellikirjaa Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia, se sopii mainiosti kiireisiin päiviin. Lyhyen novellin lukee vaikka nukkumaan mennessä, eikä kaikki muu jää lukemisen jalkoihin, niin kuin mulla tuppaa helposti käymään, jos lukemisen aloitan. Tuo kuvassa näkyvä kukkakirja on se, josta on tarkoitus oma postauksensa tehdä, sillä on nimittäin aika ihana kirja!

Toiveissa on tulevalle vuodelle kehittää itseäni monella tavalla, mm. valokuvauksen ja bloggaamisen saralla. Oli ihan huippukiva ilta Kotoisan ennakkonäytöksessä, ja siitäkin sain jälleen kipinää tarttua kameraan. Tämän viikonlopun iloja on ollut Päijät-Blogien Insta -tili, jonka kautta olen löytänyt monta uutta bloggaria Lahdesta tai lähistöltä. Käykäähän klikkaamassa itsenne seuraamaan upeita insta -tilejä! Kiitos  P.S. Never Stop Smiling -blogin Johannalle hienosta ideasta ja sen toimeenpanosta.<3 





Tammikuun alussa sain Villa Kotirannan Sadulta kutsun osallistua #muovitonarki -haasteeseen. Lupasin tarkkailla muovijätteen määrää kuukauden ajalta, sen suurempaan projektiin en juuri nyt uskalla tässä lupautua. Punnitsin kuukauden aikana meillä syntyneen muovijätteen, ja juuri äsken laskin roskien painot yhteen. Kuukauden saldo oli 1,9 kiloa muovijätettä. Onko se paljon? Ainakin se on enemmän kuin Sadun perheessä.

Muutamia havaintoja  muoviroskiin liittyen tein kuukauden aikana. Alkukuussa meidän perheen miesväki oli tilaillut yhtä sun toista postimyynnistä...ja oli siellä yksi paketti minullekin. Näistä postipaketeista tuli todella paljon muoviroskaa! Jossain kohtaa tammikuuta esikoinen vaihtoi aamupalansa Viiliksestä omatekoiseen smoothieen (omasta toiveestaan, äidin riemuksi), ja tämä vähensi myös muoviroskien määrää kuun lopulla.  


Ei pöllömpi vuoden alku. 
Oikein hyvää alkanutta helmikuuta ja uutta viikkoa!

Taina


Kuvat ovat enimmäkseen kännykästä poimittuja kuukauden varrelta.

8 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä ollut niin reipas tuon ulkoilun suhteen. Minä olen pihissyt täällä kotosalla vaan, mutta sain yhden tuunaus/entisöinnin sentään tehtyä, siitä huomenna lisää blogissa.
    Ihanaa helmikuuta ja alkavaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kun on kipeä, ei pidä urheilusuorituksiin ryhtyäkään!<3 Nyt alkaa iltatapaamiset olla takana, joten aikaa lenkkeilyyn löytyy paremmin. Olen onneksi pysynyt terveenä.
      Kiitos Outi, hyvää helmikuun jatkoa!<3

      Poista
  2. Mun unelmakartassa oli myös liikunta ja toistaiseksi se on toteutunut vain kävelyn muodossa, mutta auraamattomilla teillä tarpominen käy kyllä tehokkaasta liikunnasta! Lajittelun suhteen meillä on tapahtunut kehitystä kun huomattiin vakio ruokakaupan pihalla muovinkeräysastia. Sinne viemme ainakin isommat muoviroskat. Kierrätys on asia johon aion tänä vuonna panostaa. Ja ihana juttu tosiaan tuo Päijät- blogien Insta, törmäillään siellä :) Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely on ihan hyvää liikuntaa, paljon parempaa kuin sohvalla löhöily!:) Ja todellakin, kun tiet on lumisia, saa kunnon hien pintaan lumessa tarpoessa.;D
      Meillä on tainnut mennä suurin osa muovijätteestä jo pari vuotta keräyspisteeseen, energijäte on vähentynyt huimasti! Se kyllä ihmetyttää, kun kuulee, että osassa Suomea ei jätteiden lajittelu ole vieläkään kovin kummoista. Olen myös kuullut, että Japanissa ei enää olisi kaatopaikkoja, kaikki kierrätetään. Niin sen pitäisi olla!

      Hei, hienoa, että nyt on Päijät-blogit! Täytyy tulla tutustumaan blogiisi.
      Kivaa loppuviikkoa Virpi!<3

      Poista
  3. Sinun unelmakartan toteuttaminen on lähtenyt minusta hyvin käyntiin; ainakin paremmin kuin minulla. Nuo banaanivohvelit menevät testiin. Olen joskus kokeillut banaanilettujen tekoa onnistumatta siinä, joten nyt voisin kokeilla niitä vohvelien muodossa. Banaanitkin löytyvät jo kotoa. Mitä kaikkea laitat evässalaattiisi? Hyvä respti siitäkin kiinnostaa kovasti, kun kohta minullakin alkaa se eväiden teko, kun koulu loppuu.

    Mukavaa uutta viikkoa sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Olen ollut suorastaan hämmästynyt siitä tarmosta, jonka aarrekarttojen teko sai aikaiseksi. Kirkasti ajatukset, niin kai voisi sanoa.:)
      Mäkin olen tehnyt joskus banaanilettuja, mutta minusta ne eivät olleet läheskään niin hyviä kuin esim. mustikkaletut, joissa keltuaiset ja valkuaiset vatkataan erikseen ja vasta sitten laitetaan samaan taikinaan. Hieman työläs se resepti, tämä oli ihanan helppo!:)

      Mun salaatit on yleensä tyyppiä lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia, pari porkkanaa pureskeltavaksi (en viitsi raastaa), sitten kalaa tai kanaa, ehkä feta-juustoa vähän, kourallinen pähkinöitä, välillä avokadoa, saatan myös "koristella" annoksen viinirypäleen puolikkailla tai granaattiomenan siemenillä. Joskus mukana voi olla keitetty kananmuna! Kyllä tuolla nälkä pysyy pois, ja tulee monipuolisesti syötyä. Yritän aina tehdä annoksista värikkäitä.:D Kotona saatan sitten heittää pannulle wokkivihanneksia tai erilaisia paparikoita ja siihen kanaa tai vähärasvaista jauhelihaa. Hyvää, eikä sisällä hiilareita, jotka ainakin mulla tuntuu jäävän suoraan vartaloon.:P

      Tsemppiä loppurutistukseen!<3 Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Toi sun kukkaisa jäälyhty on kyllä niin super <3.

    Mulla oli ränsistynyt tulppaanikimppu, jonka jäädytin vatiin ja laitoin siihen keskelle pikkuämpärin niin, että jäis se keskiosa tyhjäksi, mutta kun sattumoisin ainut paino, mitä sillä hetkellä keskiämpäriin keksin, oli vesi, niin siinä tietty kävi niin, että se keskiämpärin vesi jäätyikin kiinni paljon tiukemmin kuin vadin vesi, joten siinä toisen astian sulatusta yrittäessä ja toisen estellessä oli lopulta jo kaikki ukkelinkin voimat ja pari kinkkuveistä irrotukseen käytössä :D. Eikä lopputulos ollut ollenkaan niin kiva kuin olin kuvitellut, kun tulppaanien lehdet värjäsi veden tyhmän keltaiseksi (sitä kun valui puhtaalle hangelle, näytti, että lumella on vähintään naapurin koira käynyt vieraisilla.., ei kiva).

    Lunta alkais nyt olemaan riittämiin. Vaikka mulla on kolmen punttitreenin viikot pitäneet hyvin kutinsa, ei meinaa silti voimat riittää nostamaan tonneittain lunta jo oman pään korkeudelle yltäviin kasoihin. Ratkaisuna olis joko vähemmän lunta tai vielä enemmän treeniä, joista jälkimmäinen ei nyt mahda toteutua, eikä oikein sääennusteiden perusteella ensimmäinenkään :).

    Peukut hyvälle ololle, hus kiireille ja iloista mieltä Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun sait mut nauramaan jutuillasi!<3 Aina ei vain onnistu! Mä yritin yhtä lyhtyä noiden neilikka/vahakukkalyhtyjen jälkeen anemoneilla. Terälehdet irtoili jo veteen laitettaessa, ja kun otin lyhtyä pois ämpäristä, se hajosi jostain syystä moneen osaan. Tekis mieli kokeilla sellaista naruun laitettavaa jääkoristetta, mutta kaikki vanhat leivontamuotit (joita olen tätä varten kirppikseltä haalinut vuosia sitten) ovat vajassa, ja siellä on ihan kattoa myöten tavaraa jemmassa tänä talvena, kun uusi ulkosohvakalusto piti sinne saada mahtumaan...Ei oikein huvita lähteä kaivelemaan, vaikka mies on ollut superahkera lumitöidentekijä, ja vajallekin johtaa kunnon polku. Olen päässyt lumitöistä helpolla, hän on ne halunnut tehdä ihan kuntoilumielessä.<3 Mutta todellakin lumi riittäisi jo!! Meidän pihasta alkaa olla ihan mahdotonta lähteä, sillä olemme sellaisten kinosten takana. Pelkään, että joku lapsi ryntää alle.:( Vaikuttaa siltä, että toiveemme lumen suhteen ei tule toteutumaan.:P Huomenna on lisää luvassa! Onneksi tänään oli aurinkoinen välipäivä.<3

      Kiitos Annukka!<3 Kiireen pitäisi nyt viimein helpottaa.:)
      Ihania helmikuunpäiviä sinulle!<3

      Poista