perjantai 30. marraskuuta 2018

Keramiikkaa sen olla pitää!



Hei, ihanaa perjantai -iltaa ja marraskuun viimeistä päivää!<3 Yritän nyt ryhdistäytyä blogini suhteen ja löytää jälleen säännöllisen rytmin postailuun. Aiheita maailma on pullollaan, mutta tähän vuodenaikaan ongelmaa tuottaa luonnonvalon vähyys, ja siitä johtuva kuvapula. Näin monta vuotta kun bloggaamista on takana, niin yritän tässäkin hieman ennakoida ja ehtiä viikonloppuna kuvaamaan kuvat vaikka pariin postaukseen. Silloin tällöin voi käyttää vanhoja kuvia, kuten eilisessä, adventtikynttelikköjä esittelevässä, postauksessa. Nämä kuvat puolestaan ovat viime sunnuntailta. 







Useampaan otteeseen olen jo maininnut viehtymykseni keramiikkaa kohtaan. Olisin niin kovin halunnut mennä kokeilemaan sen valmistamista itsekin, mutta toisin kävi. No, nyt jälkeenpäin, kun syksy alkaa olla lopuillaan, täytyy sanoa, että enpä tiedä, olisinko sinne ainakaan joka viikkoa ennättänytkään...Ehkä ensi vuonna sitten!

Kävin viime viikonloppuna Lahdessa Kikoi Tradingin eettisille ostoksille -tapahtumassa. Kyseinen yritys myy kaikkea kaunista ja käsintehtyä. Yrityksen slogan " Huolehdimme kasvoista tuotteemme takana" oli minusta koskettava. Käsityöt tuovat elannon mm. monille kehitysmaiden naisille ja käsityöläisille.





Muutakin olisin tuolta mielelleäni ostanut, mutta ihastuin eniten ruotsalaisen Petra Lundin kahden kynttilän kynttelikköön, ja sellainen lähtikin pienen mietinnän jälkeen mukaani. Sieluni silmin näin, että tästä tulisi hyvä yhdistelmä hiljattain Kätevä & Tekevä -messuillta ostamani Tuias -keramiikan kulhon/maljan kanssa. Niin kuin tulikin.:) Tuijan astioita multa löytyy muuten muitakin jo vuosien takaa ennestään. Ne ovat aivan ihania!<3 Kolmanneksi asetelmaan (jotta pariton määrä...) hain eteisen kaapista aikoinaan Suurhallin joulumarkkinoilta eräältä mummolta ostamani lampaan. Hän oli itse näitä savesta tehnyt, ehkäpä jollain Kansalaisopiston kurssilla.:) Oi, miten minuun nyt iskeekään keramiikka!<3




Maljaan laitoin Villiviinistä ostetut brunian oksat, joille hankin jotain muuta kaveriksi tällä viikolla. Siitä ehkä kuvia, kunhan ennätän päivänvalossa kuvaamaan...


Leppoisaa viikonloppua!
Taina

12 kommenttia:

  1. Mä muistan kun koulussa tehtiin savesta töitä,oli todella kivaa työstää.Mun serkulla on ollut keramiikkapaja.Jotain hänen keramiikkaa on meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mun omat kokemukset on olleet ei niin onnistuneita.:)) Dreijaaminen oli vaikeaa, ja makkaratekniikalla tulee ainakin minulla aika hirvityksiä.:P

      Poista
  2. Kaunista vaaleaa keramiikkaa! Minulla on vaan sitä ruskeaa, eikä se oikein nyt iske... Kikoihin törmäsin kerran messuilla ja kun aikamme juteltiin, oltiinkin tuttuja ja olen jopa käynyt kahvilla Maijan kotona Keniassa! Kivaa että on tuollaisia liikkeitä, kuten myös Tyttö ja vuohi Turussa. Nautinnollista joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten mielenkiintoista! Täytyy ensi kerralla jututtaa Maijaa vielä lisää.:)
      Mulla on sama tuon keramiikan kanssa, punasaviset ei iske. Niitä olisi hyvin kirppiksillä tarjolla, mutta minkäs teet.:)
      Iloista joulunodotusta!

      Poista
  3. Onpa sievä tuo kynttiläjalka kahdelle kynttilälle!
    Sopii sitten itsenäisyyspäiväänkin. =)
    Brunian hopeanharmaat pallot sopivat kauniisti saven keramiikan kanssa.
    Ja lammas on huippulöytö!

    Suloista adventin aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Kuule, näin just viikonloppuna Sommarbacka -blogissa saman tekijän neljälle kynttilälle tekemän kynttelikön. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei jäänyt mieleen...;D
      Nuo hopeanharmaat bruniat on ihan mun lemppareita!

      Kiitos Susanna, kivoja joulutouhuja sinulle!<3

      Poista
  4. Just ihania vaaleita ja simppeleitä juttuja ❤️.
    Siellä kurssilla on ollut hauska huomata, kuinka erilaisia juttuja ihmiset tekee. Yksi värkkää ulos karhuja ja muita patsaita, toinen tekee Gaudimaisia linnunpönttöjä ja tuikkulyhtyjä, kolmas itämaisia ruukkuja jne. Ja meikäläinen sinppeleitä, yksivärisiä kippoja ja lautasia ja laattoja 😁. Taidan olla ainut, joka valkkasi valkoisen saven. Kaikilla muilla on punaista tai mustaa..

    Kyllä sun tarttee ens syksynä sinne kurssille päästä. Sueltä ei ihan hevillä malta olla pois.

    Ihanaa viikonloppua 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi hitsi, miten kivalta tuo sun kurssi kuulostaa!<3 Ehkä mun tosiaan tarvii päästä sinne kurssille ensi vuonna kokeilemaan.:) Musta savi kuulostaa muuten myös mielenkiintoiselta, en tiennyt sellaista olevankaan!

      Kiitos Annukka!<3 Pahoittelut, kun kommentteihin vastaaminen nykyään kestää.:( En ole ennättänyt tietokoneelle moneen päivään...

      Poista
  5. Keramiikkakurssi on omissakin haaveissa ollut jo monta vuotta, mutta aikapula iskee täälläkin. Ja kurssit kyllä täyttyvät niin nopeasti, että ei voi hetkeäkään epäröidä ilmoittautumispäivän koittaessa. Kaunis sommitelma, kaikki yksinäänkin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Olin tosiaan suunnitellut kurssille menoa jo viime talvena, vaan ilmoittautuminen alkoi kesken työpäivän, ja iltapäivällä, kun asia tuli viimein mieleen, kurssi oli jo täynnä.

      Kiitos Sirkku!<3 Ihanaa joulunodotusta!

      Poista
  6. Keramiikan tekeminen sopisi sinulle varmasti hyvin. Toivottavasti ensi vuonna pääset kurssille ja me saamme ihailla tuotoksiasi. Joulunalusterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itse en ole ollenkaan tuosta niin vakuuttunut.:))) Mutta on mun vielä se testattava! Kiitos luotosta ja kauniista sanoistasi!<3

      Poista