keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Synkkyydestä iloa // Hyvänmielenarvonta!




Viime viikolla jo lupailin, että Face -estosta vapautumista täytyy juhlistaa arvonnalla. Tavallisesti olen järjestänyt lokakuussa blogiarvonnan, jolla olen halunnut ilahduttaa teitä blogini lukijoita. Nyt olin "kädet sidottuna" bloggaamisen suhteen lokakuun, joten arvonta jäi odottamaan. Nyt on selkeästi jälleen aika kiittää teitä, jotka jaksatte seurata blogiani, jättää ehkä joskus kommentinkin! Iso kiitos myös kaikista tsemppiviesteistä, joita sain tuon reilun kuukauden aikana, jolloin itsellä oli mieli maassa ja usko oikeuden voittoon koetuksella.<3






Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kameran kanssa lenkillä aamutuimaan, heti kun valoa oli edes sen verran, että kuvia ylipäätään pystyi luonnonvalossa ottamaan. Sattui sininenhetki ja monta muutakin kaunista asiaa silmiini. Marraskuu ei todellakaan kuulu suosikkikuukausiini, päinvastoin! Toisaalta, olen jo pitkään ihastellut tummia kuvia, niin sisustuksessa, kukissa kuin luonnossakin. Marraskuu tarjoaa hyvät mahdollisuudet harjoitella tummien, vähävaloisten, kuvien ottamista. Tämän seikan tajuaminen sai minut oikeastaan aika iloiseksi.:)






Ilo ja onni ei vaadi aina kovin ihmeellisiä asioita. Nyt olisikin kiva kuulla, mikä sinut on saanut iloikseksi ihan viime aikoina?







Jakamalla oman ilonaiheesi olet mukana arvonnassa, jonka palkintona on syysiltojen tunnelmointiin kynttilänvaloa (Hem Texin ihana, mutta mieto, tuoksukynttilä Maiya, Secret garden) sekä suklaata. Yhdelle siis kynttilä ja suklaa, muille viidelle pelkkää suklaata. Voit laittaa kommenttiin myös, mitä suklaata yleensä tai juuri nyt tykkäät syödä. Oma uusin suosikkini on tuo Fazerin Turkinpippuri.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy tulevana lauantaina 17.päivä. Arvon voittajat sunnuntaina. Jätä siis kommentti ennen sitä, joko tämän postauksen loppuun, Facebook -linkin perään tai Instagram -tililleni. Sähköpostiosoite kannattaa jättää myös, jos osallistut anonyymina, jotta voiton osuessa kohdalle osaan toimittaa voitot oikeille ihmisille.




Iloa ja hyvää mieltä!
Taina

41 kommenttia:

  1. Ilonaihetta on läheiset, hyvä ruoka ja ihana syksy!

    Tuo turkinpippurisuklaa on ihanaa... Uusi lemppari.

    Ihanaa syksyä / alkutalvea :)

    VastaaPoista
  2. tämä lämpö ,ja mukavat metsälenkit ovat ilonaiheita tässä harmaassa säässä. ja turkinpippuri suklaa on ihan parasta. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että ilo alkaa löytyä noiden inhottavien someharmien jälkeen. Harmaissa päivissäkin on ilonaiheensa, tällä hetkellä iloitsen, että tänään ei satanut ja sää tuntuu edelleen lämpimältä. Iloa tuovat arkiset työpäivät, ei kahta samanlaista:) Suklaa on aina hyvää:) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Tänään iloitsin kun aurinko paistoi pitkästä aikaa . Ja mukaan arvontaan myös. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Iloitsen siitä, että saan laittaa pikkuhiljaa jouluvalaistusta kotiin! :) Valon lisääntyessä mielikin piristyy!

    Tumma suklaa suolahipuilla on uusi suosikkini, mutta kyllä tuo turkinpippurikin maistuu! :P

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Sukulaisvierailut ja yhdessä olo. Mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Pipareiden leipominen on mukavaa. Ja lemppari suklaa on pähkinäsuklaa😋
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ilonaiheena on tänään se että ylihuomenna käly ja lanko tulevat viikonloppukylään �� Turkinpippurisuklaatia olisikin mukava maistaa!

    VastaaPoista
  9. Perhe, ystävät, kirjat ja suklaa :)
    Tykkään eniten maitosuklaasta.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Lapset tuovat iloa, nuorin vasta muutaman kuukauden ikäinen. Toki muutenkin läheiset ilahduttavat, aivan erityisesti nyt vuoden pimeimpään aikaan. Monenlainen suklaa maistuu, mutta erityisiä suosikkeja ovat tällä hetkellä suolainen toffeekrokantti, mansikkasuklaa ja minttusuklaa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  11. Oma ilonaiheeni joka aamuinen kävely metsässä :)
    suosikkisuklaitani ovat ainakin kaikki fazerin marjaiset suklaat, erityisesti mansikka.
    apsulih@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tämän harmauden keskellä kotiin on kiva laitella jo jouluvaloja, poltella kynttilöitä ja lämmitellä takkaa.
    Tykkään myös käydä koiran kanssa pitkillä metsälenkeillä ja kotiintuomisina löytyy vielä suppilovahveroitakin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Lapset antavat iloa joka päivä ja useasti katselen heitä ja olen kiitollinen. Tykätään ulkoilla säästä huolimatta, pukeudutaan siis sään mukaan. Nyt lunta odotellaan ja katsellan lelukuvastoja. Hyvää marraskuuta, minulle sopii kaikenlainen suklaa.
    -aiholapp at lailanet.fi-

    VastaaPoista
  14. Harmauden keskellä iloa just nyt tuo kynttilänvalo, kiireettömät aamupalahetket, musiikki, elokuvat ja Instagramin selailu, se on vaan niin inspiroiva paikka. mariehposti@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Iloa pitkittyneeseen sairaslomaan toi iso kirjekuori töistä, täynnä lasten piirustuksia ja "ikävälappu" <3 Jos onni osuu kohdalle niin mieluiten tumma aplarisuklaa... en syö itse suklaata mutta veisin isälle iloksi joka nauttii tummasta suklaasta.

    VastaaPoista
  16. Pinistä asioista olen onnellinen, tällä hetkellä siitä että kaikki on hyvin perheessämme,se riittää.Herkullinen arvonta ja osallistun myös, nugaat ja pähkinät tai ihan maitosuklaa on mieluisin, Suomesta löytynee sitten tarvittaessa osoite :)

    VastaaPoista
  17. Se että normiarki pyörii ongelmitta tuo minulle iloa <3

    VastaaPoista
  18. Nam, mikä palkinto! Pienet ja suuret onnistumiset, hyvän kirjan lukeminen ja aurinkoinen sää.

    vitaevay@gmail

    VastaaPoista
  19. Olen onnellinen että sairastumisista huolimatta kaikki perheenjäsenet ovat kotiutuneet sairaalasta ja nautimme tavallisesta arjesta. Jos voitan, niin mieluummin tumma suklaa...

    VastaaPoista
  20. Onnistumiset töissä, perheen kanssa yhdessäolo :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Tänään juuri mietittiin työkaverin kanssa, että mitä tehtäisiin, jos voitettaisiin lotossa miljoonia. Haaveilu ja nauraminen auttaa harmauden keskellä. Tykkään suklaista, mutta alkoholia sisältävät suklaat jää kauppaan, en koskaan ole niistä tykännyt.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Mua ilahdutti eilen hetkellinen auringonpaiste. Ja se, että meneillään on kiva kirja (joskin poden myös eksistentiaalista tuskaa siitä, ettei ole kuitenkaan niin paljon aikaa lukemiseen kuin toivoisin). Iltaiset kävelylenkit ovat jees, ja viikonloppuisin herkut ilahduttaa aina :D

    Mun lempparisuklaita ovat fasun sininen sekä keltainen hasselpähkinä.

    Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
  23. Minun oma pieni poikani on ehdottomasti paras ilonaiheeni!
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  24. Latinotanssit ja metsävenyttely Finlandian tahtiin ������.
    Ihania kuvia saat myös marraskuisesta maisemasta ��.

    VastaaPoista
  25. Uusi alkava liikuntaharrastus :)
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Iloa tuo pieni mummin pikkunprinsessa 9kk. Mutta myös horisontissa häämöttävä kesäloma keskellä marraskuuta🤭

    VastaaPoista
  27. Tänään ilahduin omasta energisyydestäni, joka onkin jo tovin ollut poissa :) Rakastan suklaata ja Fazerin pipari ja dominosuklaa ovat tavallisen rinnalla ne maistuvimmat♥ maicunblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Tummissa kuvissa on syvyyttä ja kauneutta. <3
    Minut on saanut viimepäivinä ioiseksi hurmaavat marraskuun päivät ihanassa auringossa ja lempeässä lämmössä rannoilla kävellen. Harvoin saa näin tyynistä ja lämpimistä päivistä täällä marraskuussa vielä nauttia!
    Nyt alkoivatkin sateet...
    Ja tasapaino itseni kanssa on palannut entistä vahvempana! Se on suuri ilo, koska kadotin osan siitä yllättäen...

    Mukana hyvänmielen arvonnassa, kiitos!
    Tumma suklaa on minun suosikkini. En ole maistanutkaan maitosuklaata viimeiseen viiteentoista vuoteen.

    Tunnelmallista marraskuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  29. Hääpäivä on marraskuussa. Se toi valia ja iloa aikanaan ja edelleen joka vuosi pimeä marraskuu onkin kynttilöiden ja ihanien muistojen juhlaa.
    Fazerin perussuklaat ovat parhaita eli tavalliset ilman mitään paloja tai erityisiä aineita olevat :)

    Kaikkea hyvää loppuvuoteesi toiv. Leena relata.refero @ netti.fi (kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  30. Iloa tällä hetkellä tuo joulun suunnitelmat mitä ollaan nuoremman veljen kanssa tehty. Mitä syötäisiin ja kokeillaanko totin valmistusta.
    Myös hyvät kirjat ovat poistaneet ankeutta ja tuoneet iloa!
    :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Uusi työ ja perhe ovat ilonaiheitani. :) Turkinpippurisuklaa on suosikkini. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kiitos upeista kuvista kauniista Suomen luonnosta! Ilonaiheita tuottaa pieni lapsenlapseni, joka joka päivä oppii uutta ja uteliaana tutkii maailmaa.

    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Ilon aiheeni on perheeni ja poikaystäväni. Tumma minttusuklaa on suosikkini
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Lähestyvä joulu <3
    marisofia.heikkila@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Joulu tuo aina hyvän mielen

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yllättäen ilonaiheita on ollut viime aikoina monia, mm. uudelleen löytynyt arkirytmi pikkulapsiperheessä, ilo siitä että on saanut kammettua itsensä iltaisin ulos pimeydestä huolimatta, uusi lavis-harrastus ja tietty lähestyvä joulu :)

    VastaaPoista
  37. Perheeni on ilon lähteeni!fazerin sininen maistuu myös..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. Iloa arkeen tuo ystävät ja perhe sekä lähestyvä joulu ja loma. <3 Pähkinäsuklaata tulee useimmiten ostettua. :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tämän hetken suurimpia ilon aiheita ovat pimeyden myötä uudelleen löytynyt kipinä lukemiseen, kynttilänvalo, kotiin käpertyminen, ulkona aamuisin raskaana leijuva sumu, pihoille ja ikkunoihin syttyvät jouluvalot.
    Lempisuklaa on Fazerin sininen ja vahvasti sen rinnalla turkinpippuri ja Lontoon rae.

    VastaaPoista
  40. Ilonaiheita marraskuussa ovat lämmin glögi ja takkatuli. Ja muutama vapaapäivä viikolla, jolloin ehtii pihalle valoisaan aikaan!

    VastaaPoista
  41. Ystävät, perhe, liikunta, työ sekä arjen ja viikonloppujen puuhat esim. kodin sisustus jne. :) <3 lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista