lauantai 21. lokakuuta 2017

Viikonloppukimppu



Tällä viikolla olen neuloosin ohella kärsinyt vieroitusoireita. Jalat ovat tahtoneet viedä väkisin kukkakauppaan ostamaan jotain ihanaa ja kaunista! Vaan kun maljakossa on jo kukkia ennestään ja edessä pieni irtiotto kotiympyröistä (instassa reaaliaikaista kuvaa siitä, missä mennään), järjen ääni sanoo, että ehdit sinne kukkakauppaan muutaman päivän myöhemminkin.;) Oli silti pakko ikuistaa tämä viikonloppukimppu, jonka hain jo viime perjantaina Villiviinistä.







Ruusut olivat jo silloin toista viikkoa vanhoja, ja siksi sain ne käytännössä ilmaiseksi. Tarkoituksella valikoin kimppuun ruusujen seuraksi neilikoita ja eucalyptusta, nehän kestävät pitkään. Koko viikon odotin hetkeä, jolloin huomaisin ruusujen rupsahtaneen niin, että on paras ottaa ne kimpusta pois...Ei ole vielä tullut sitä hetkeä! Joskus ruusut voivat yllättää näinkin. Varmasti kaikilla on kokemusta niistä ruusuista, jotka maljakossa alkavat heti nuokkua masentuneen näköisinä.







Tällä viikolla on meitä on hellitty aivan uskomattoman hienoilla, aurinkoisilla, hetkillä. Olisi pitänyt kulkea kameran kanssa sinäkin aamuna, kun Saharan hiekka ja Portugalin metsäpalojen savut värjäsivät auringon punaiseksi! Toivottavasti auringonpilkahduksia on lisää luvassa, sillä meillähän on nyt loma.:)






Kauneutta ja auringonpaistetta viikonloppuusi!
 Taina



14 kommenttia:

  1. Voi miten upea kimppu, ihanan hempeät sävyt.
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt jotenkin mieltynyt tuollaisiin hääkimpun näköisiin.:)
      Kiitos Outi!<3 Leppoisaa sunnuntaita!<3

      Poista
  2. Uskomatonta, miten hyvin nuo ruusut ovat kestäneet. Monesti tosiaan niiden niskat nyrjähtää nurin vähän liiankin nopeasti. Laitankin muistiin tuon eucalyptuksen, että on myös hyvin kestävä. Neilikan tiesinkin entuudestaan. Mielläänhän sitä valikoi omiinkin kukkakimppuihinsa kestäviä lajikkeita. Ihanaa reissua Teille ja hyvää lomaa ♥ Mä en nyt lomaile lainkaan, vaan suunnistan huomen aamuna ensimmäistä päivää työssäoppimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo eucalyptus on nätti vielä kuivanakin! Just tällä viikolla nakkasin yhden nipun eucalyptuksen oksia roskiin, olivat olleet maljakossa tie kuinka kauan! Kauniimpiahan ne tietenkin ovat elossa!;)

      Sulla onkin nyt sitten jännät paikat!<3 Olen varma, että olet hyvä työssäsi!:) Mukavaa työjaksoa sinulle!<3

      Poista
  3. Kauniit kukkaset, neilikat ovat lemppareitani! Kaikki sointuvat niin hyvin toisiinsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Hempeät pastellisävyt ja tuollainen hopeanharmaa on mun lemppariyhdistelmä kukissa!:)

      Poista
  4. Very beautiful colours and hues.
    Sweet atmosphere.
    Enjoy your Sunday!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank´s!<3 New week ahead again, have a nice one!<3

      Poista
  5. Niin ihania kukkakimppuja aina vain - ihan pitää henkeä haukkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaupasta niitä saa!<3 Ihan kohta ajattelin suunnistaa täällä Köpiksessa ihan satumaisen ihanaan paikkaan, joka on enemmänkin kukkagalleria.:)

      Poista