lauantai 19. marraskuuta 2016

Villa Tango - Asuntomessujen yleisösuosikki



Kuluneella viikolla Seinäjoella vietettiin tämän vuoden Asuntomessujen päätöstilaisuutta, jossa mm. julkistettiin yleisöäänestyksen voittaja. Täytyy tunnustaa, että päässä löi ihan tyhjää luettuani voittajatalon, Villa Tangon, nimen. Vaan googlettamisen jälkeen muistin kyllä voittajakodin varsin hyvin. Samantien täytyi kaivaa messukuvat koneelta, ja kiersin talon kuvien avulla uudelleen. Tässä teillekin melkein 30 kuvan verran kuvakulmia messuvoittajasta!

Olen erittäin yllättynyt äänestystuloksesta, sillä kuvittelin, että suomalaisten maku olisi pelkistetty, niukempi, ehkä jotenkin suomalaisempi? Tässä kodissa on kartanomaisia piirteitä, varsinkin sen ulkoasussa. En sateessa viitsinyt kuvata ulkona, mutta kuvia ulkoapäin löytyy tosiaan goolettamalla. Suomalaisia kartanoita enemmän minusta tässä on paljon amerikkalaisia vaikutteita, mm. suuri aula portaikkoineen, pukeutumishuone vanhempien maakuuhuoneen yhteydessä, sekä yläkerran valtava olohuone-ruokailu -keittiötila, ja yläkerran katettu terassi porealtaineen ja takkoineen. Villa Tangon kustannusarvio oli messukohteista suurin, reilu 680 000€, ja yleensähän noilla budjeteilla on tapana paukkua...






  
Kun kiertelin tässä kodissa heinäkuussa, niin se jätti minut oikeastaan aika kylmäksi. En vain osaa kuvitella omalle kohdalleni tällaista kotia, en vaikka rahaa olisi huomattavasti nykyistä enemmän käytössä. Nyt kun kaivoin nämä kuvat koneelta esiin, niin tykkäsinkin tästä enemmän kuin muistinkaan. Erityisesti sisäkatot epäsuorine valaistuksineen, jotkin seinäpinnat ja korkeat katto- ja jalkalistat ovat todella upeita! Kiiltoa ja runsautta esim. verhoissa ja muissakin pinnossa ja valaisimien krumeluureja jotenkin taas vierastan.  Toisaalta ne sopivat tämän talon tyyliin, ei tänne taitaisin kovin pelkistetty tyyli sopia.









Talon neliöihin nähden (233 m2) lastenhuoneet ovat mielestäni pienikokoisia ja niissä oli vain vähän säilytystilaa. Kaksi pitkää komeroa/huone on mielestäni vähän. Toisaalta näitä noin 11 neiliön makuuhuoneita on talossa peräti 5 kappaletta, joten ehkäpä siitä löytyy tilaa riittävästi joka lapselle.;) Kaksi pientä makuuhuonetta oli ilmeisesti tarkoitettu työhuoneiksi. Nuorimmaisen huone on sisustettu Frozen-teeman mukaan. Saattaa olla, että teeman joutuu vaihtamaan parin vuoden päästä...












Vanhempien makuuhuone on Villa Tangossa todella ylellinen. Sieltä on käynti terassille, kylpyhuoneeseen omalla ammeella, sekä pukeutumishuoneeseen, josta pääsee suoraan kodinhoitohuoneeseen. Yleensä tällaisia näkee lähinnä jenkkileffoissa tai -sarjoissa.








Ylellisiksi voisi kuvailla myös kaikkia Villa Tangon wc- ja kylpytiloja. Kun rakensimme aikoinaan tätä kotia, yritin valita mahdollisimman neutraaleja, ajattomia pintoja. Tutkin paljon julkisten tilojen ratkaisuja, sillä niitä ei yleensä vaihdeta kulloisenkin muodin tai naisellisten oikkujen mukaan.;D Tässä kodissa valinnat ovat kauttaaltaan persoonallisia ja voimakkaita, esim. kuvapintoja, sekä kiinteitä ratkaisuja, joita ei helposti muunnella. Ehkä tässä kodissa asuukin ihmisiä, jotka eivät kyllästy niin helposti, eivätkä kaipaa vaihtelua sisustukseen?


 





Villa Tango voitti myös kaksi muuta yleisöäänestystä, eli parhaan sisustuksen ja parhaan pihan äänestyksen. Mitä mieltä sinä olet? Menikö voitto oikeaan osoitteeseen? Viime kesän messukoteihin voi muuten päästä nyt virtuaalikierrokselle pientä maksua vastaan täältä!

Taina  

Kukkailotteluun klik!


 

 

8 kommenttia:

  1. Wuhuu!!
    Todella upeaa, sillä Villa Tango oli myös minun suosikkini (kuvien perusteella)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minusta tämä sopisikin sulle hienosti!<3 Jostain syystä en vain osaa edes haaveilla tällaisesta, ja mulla on muuten monta erilaista haavetta.;D Hieno ja eheä kokonaisuus, sama tyyli läpi talon, täytyy myöntää!

      Poista
  2. No olipa yllätys! Mietin pitkään voisinko asua tuossa jos ois mahdollisuus....no ei ehkä olis toivelistalla numerona 1. Tai ainakin moni asia muuttuisi simppelimpään suuntaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin! Kun en edes muistanut tämän nimeä...;D Onhan tuo vaikuttava, mutta itselleni ehkä vähän liian hienoa.:)

      Poista
  3. No kyllä on yllättävä voittaja. Niin epäsuomalainen ja runsas. En päässyt messuille, mutta tykkäsin siitä Karihtalan sisustuksesta tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Omat suosikkini olivat huomattavasti pelkistetympiä tyyliltään, Tupien Tupa ja Hartmankoti Ruutu, Kannustalo (eli Karihtalan sisustama) sitten kolmosena.<3

      Poista
  4. Tämä oli kyllä yllätys! 😯 Liian runsas omaan makuuni.

    VastaaPoista