lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lauantaijuttuja // Desenio-arvonnan voittaja





Eilen olin ystävieni kanssa kuuntelemassa Happoradiota livenä ja keikan jälkeen laulamassa karaokea. Olipa meillä hauskaa! Ei vain tahdo jaksaa valvomista enää. Vanhuus, missä välissä se tuli kuvaan?;D Iltapäivällä iski kauhea väsymys lyhyiden yöunien vuoksi. Nykyään tulee lähdettyä niin harvoin mihinkään iltamenoihin, että ennen lähtöä totesin, etten enää osaa laittaa hiuksia, meikata tai löydä mitään kivaa puettavaa omasta kaapistani...Pitäisi varmaan ryhdistäytyä tässä, koska väsymyksestä huolimatta olo on virkistynyt! Tässä illansuussa olen mm. työstänyt ajatusta liittyen eiliseen blogitekstiin, olen aika innoissani!

Oltiin lyhyistä yöunista huolimatta tänään miehen kanssa jo aikaisin aamulla liikkeellä, kun käytiin heittämässä teini leireilemään. Kahvittelun lisäksi kävin ostamassa itselleni viimein mieluisat ja hyvät aurinkolasit, ja poikkesin samalla Kukka ja Sisustus Neilikkaan. Olin jo pidempään suunnitellut hehkulampun muotoisen maljakon ostamista, ja nyt menin päättäväisin askelin kauppaan. Harmikseni maljakoita oli vain yksi tällä hetkellä, sillä ryhmänä nämä olisivat varmasti erityisen hauskat, kimpun rippeille ja niittykukille ihan omiaan minusta. Lisää on kuulema tulossa.... Nuo huhtikuun ensimmäisen viikonlopun kukkakimpun neilikat ovat ehkä hitusen turhan isot tuohon, varsinkin kaksikkona, mutta näillä mennään nyt.


 



Desenio-arvonta on nyt päättynyt, arvoin voittajan kuopuksen avustuksella. Lakista nousi Elina / Happystarhome -blogista. Paljon onnea Elina!<3 Elinan valinta oli tekstitaulu, jonka viisauksiin voin itsekin yhtyä. Elinan tauluvalinnan teksti suomennettuna kuuluu näin: Parasta viiniä on ystävien kanssa nautittu viini.:)

Onnea Elina ja terkkuja ystäville!<3
Taina

10 kommenttia:

  1. Kiva maljakko, kelpais mullekin.

    Kyllä se illan vietto ystävien kanssa piristää, vaikka oudokseltaan ensin vaikuttaa ihan muulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hyvin sanottu!:D Yhtä aikaa sekä virkistynyt, että väsynyt.;D

      Poista
  2. Jee mä voitin ❤️ Kivaa ;) happystarhome@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Arpajaisvoitosta on aina kiva kertoa.:) Laitoin sulle postia!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö!:) Tekisi mieli kokeilla oikeasta lampusta väkertää ripustettava versio, jos niitä vielä tuolla kaapissa olisi...:)

      Poista
  4. Nuo hehkulamppuvaasit on sitten kivoja!
    Ja tuo neilikkalajike kuuluu suosikkeihini!
    Onnea Elinalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Hinnan vuoksi en aiemmin raaskinut ostaa, himpun yli 12 euroa kipale, ja puhdistus on varmaan oma juttunsa.:P Minustakin tuo neilikka on niin upea!:) Oli kiva laittaa Elinalle voittopostia.:D

      Poista
  5. Vitsi miten kiva maljakko, loisto idea taas.
    Ihana tuo pioni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Pionit tietenkin rupsahtaa parissa päivässä, mutta on ne kyllä niin ihania, että silti niitä on pakko ostaa välillä.:D

      Poista