sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevätkylvöjä ja arvonnan voittajat



Viime vuonna en tainnut ehtiä tekemään minkäänlaisia kevätkylvöjä. Sitä edellisenä keväänä istuttelin leinikkejä sipuleista. Jos leinikkejä haluaisi kukkapenkkiin, niin luulen, että istutuspuuhat olisi syytä aloittaa nyt. Jotenkin lopputulos omien lienikkien kanssa jäi hieman laihaksi...(vaikka nyt kun tuota kukkapenkkikuvaa katsellessa ei siltä näytäkään), joten päädyin nyt ostamaan erilaisia siemeniä, joista osa kylvetään suoraan ulos, kun yöpakkaset ovat ohi, ja osan voi esikasvattaa hieman lähempänä kesää.



 
Maito- ja mehutölkit on hyviä istutusastioita, sillä en halua kasteluveden päätyvän tasolle, jolla istutukset ovat. Kirpparilta joskus ostamani puuloota on juuri sopivan kokoinen, pohjalle laitoin vielä muovin, jotta meikäläisen ohikastelut pysähtyvät tuohon.









Nimikyltit on ehdottomat, sillä tällä harvalla päällä en muistaisi varmaan ensi viikolla, mitä mihinkin olen kylvänyt. Sinellistä löysin kivoja, ohuesta vanerista ja liitutaulumaalista tehdyt, mutta hieman kalliit, jos nimikylttejä tarvitsee paljon. 12 kappaleen pussi maksoi 4,60. Ostin isomman pussin (oisko tuossa ollut noin 30kpl) pieniä pyykkipoikia, joiden korkeus taitaa olla neljän sentin luokkaa, hintaan 3,90. Omasta kaapista löytyi askartelupahvia ja liitutaulutarraa, ja näistä aineksista askartelin lisää kylttejä. Kauan sitten ostin valkoisen geelikynän, joka vetelee niin viimeisiään, mutta sainpahan vielä nimet sillä rustattua. Aivan järkyttävän pölyistä, kevätauringon huonoimpia puolia, mikä näkyy mustanpuhuvissa kuvissa aika tavalla!




Sain muuten postissa jälleen Ilahduta blogiystävääsi paketin, tällä kertaa Heidiltä Ruusumäki-blogista. Kiitos Heidi!<3 Ihanan keväinen paketti! Rairuohot ajattelin tänään vielä istuttaa.





Sitten arvonnan voittajiin. Nuorempi pojista on jo matkalla Savonlinnaan säbäpeleihin, mutta ennätti toimia onnettarena ennen lähtöään. Pupun voitti Outi. Muumi-muki meni puolestaan Ansa-Marialle. Onnea molemmille!:) Olen juuri laittanut molemmille sähköpostia. Kiitos kaikille osallistuneille.<3 Teitä oli lähes 50!

Ennustuksista huolimatta täällä paistaa aurinko,
toivottavasti teilläkin!

Taina

p.s: Voitteko Outi ja Ansa-Maria laittaa mulle sähköpostia? Viestini tulivat hylkyinä kahteen kertaan...

20 kommenttia:

  1. Hyvä, että paketti on vihdoin päässyt perille! :) Omat istutushommat jäi tältä viikonlopulta tekemättä perjantai-iltana iskeneen vatsataudin takia, argh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, vatsatauti on kyllä yksi ikivimpiä tauteja! Onneksi ne yleensä menevät nopeasti ohi. Toivottvasti olet jo terveen kirjoissa!:)

      Poista
  2. Onnea voittajille! Ihanat palkinnot ♥ Rairuohon kylvö pitäisi täälläkin hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!:) Meinasin tästä lähteä hakemaan ison nipun pajunoksia portaille, mutta hitsi, kun siellä on niin kylmä...

      Poista
  3. Täältä tulee rispektiä kevätkylvöille :). Vielä kun on noin huolellisesti toteutettu systeemi.

    Ja onnea voittajille myös! Itse olen arpajaislakossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!:) Ymmärrän tuon arpajaislakon. Itsekin olen aika valikoiva, mihin osallistun. En halua turhaa roinaa kaappeihin.:)

      Poista
  4. Juuri kylvin rairuohon ja ohran siemenet.... katsotaan kummat itävät nopeammin... Täälläkin aurinko pilkistelee pilvien lomasta, joten taidankin vielä innostua laittamaan muitakin siemeniä itämään...
    Ja onnea voittajille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohra näyttää niin kivalta! Mä taidan laittaa yhden töissä, kun lasten kans olisi tarkoitus huomenissa kylvää...Mulla meinaa heti mopo karata, ja alkoi tehdä mieli istuttaa niitä sipuleitakin!;D Puuttuu vain se veranta! Kesähuone on vielä liian kylmä.:(

      Poista
  5. Niin kivoja nuo nimikyltit!!!
    Ihanaa kasvun ihmeen aikaa tämä kevät!
    Valoa tulvillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 On se uuden kasvaminen aina tosiaan yhtä uutta ja ihmeellistä. Kasvattaa myös kärsivällisyyttä.:)

      Poista
  6. Hyvä idea! Kirjoittelin itse puisiin pyykkipoikiin tussilla "muistilaput".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea sekin! Mulla tuli vaan mieleen, että jos olis jäätelötikkuja...ei ollut.;D

      Poista
  7. Ohho, kävipäs tuuri. Laitan sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea, onnea Ansa-Maria, ja anteeksi, kun en saanut sulle postia tulemaan! Onneksi sinulta käy sähköpostin lähetys mua paremmin.;D Muumi-muki ja suklaat lähtee postiin pikimmiten!:)

      Poista
  8. Voi että, voitin pupusen! Laitoin viestin (multaisilla sormilla, kylvöt aloitettu täälläkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee!:) Ja onnea vielä!:) Multasormet on hyvät sormet.;D

      Poista
  9. Kivat kyltit! Liitutaulutarraa olen nähnyt käytettävän niin monessa paikassa, että sitä on pakko kokeilla kohta itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen!:) Ostin tarrarullan jokin aika sitten, ihan S-marketista ruokaostosten yhteydessä. Eikä mulla ollut edes ajatusta, mitä sillä teen, mutta enköhän ajan myötä keksi muutakin.

      Poista
  10. Onpas hyvä idea noi tölkit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ja sorry, huomasin vasta nyt kommenttisi!:)

      Poista