Suunnittelin viime keväänä postailemani kivoista asuinaluista Lahdessa. Yksi ehdoton suosikkini (monen muun myös) Lahdesta on Anttilanmäki. Kävin eräänä toukokuun iltana vuosi sitten Anttilanmäellä kuvaamassa. Jotenkin tästä elämästä on vain tullut niin kiireistä, että se ajattelemani postaussarja jäi tekemättä...
Anttilanmäellä kävin kesällä toisenkin kerran. Siellä vietettiin elokuussa ensimmäistä kertaa kyläjuhlia niin, että koko kaupunki oli kutsuttu mukaan. Kyläjuhlat oli valtava menestys ja niille on luvattu jatkoa tulevaisuudessa. Pahoin pelkään, että tänä vuonna ei ole juhlien aika, vaikka juuri tänä vuonna olisi aihetta juhlaan.
Tämän vuoden alussa Anttilanmäki valittiin vuoden kyläksi täällä Päijät-Hämeessä, joten on viimein aika tehdä tuo postaus! Kokonaista sarjaa en sittenkään uskalla luvata, vaikka muitakin kauniita ja mukavanoloisia alueita Lahdesta löytyy vaikka millä mitalla.:) Anttilanmäki on se, josta haluan ainakin kertoa.
Anttilanmäki on erittäin idyllinen asuinalue lähellä keskustaa. Se alkaa aivan juna-aseman liepeiltä. Mäeltä aukeaa upeat näkymät yli eteläisen Lahden. Alueen mielenkiintoisesta historiasta voit käydä lukemassa ainakin täältä. Mm. Reino Helismaa on asunut alueella 1920-30-luvulla. Ymmärtääkseni tällä hetkellä tunnetuin anttilanmäkeläinen on Toni Wirtanen vaimonsa Jannikan kanssa.
Kyläjuhlissa olisi ollut mahdollisuus seurata Reino Helismaasta kertovaa näytelmää, jonka pääosassa oli Konsta Hietanen. Minulta esitys jäi väliin, mutta kävin sen sijaan kuuntelemassa talotohtori Panu Kailan puhetta perinnekorjaamisesta. Vaikka emme vanhassa talossa asukaan, niin minua kiinnostaa kovasti hänen näkemyksensä. Jokinhan tässä mättää, kun ihan uusissakin rakennuksissa on vähintäänkin sisäilmaongelmia...
Anttilanmäki on jo pitkään ollut suojeltua aluetta ja se onkin ainutlaatuinen kokonaisuus kaupungin keskellä. Alueella tuntuu asuvan ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta taloistaan ja pihoistaan, mutta kylä on myös tunnettu yhteisöllisyydestään. Yhteisöllisyys tuli hienosti esiin noilla kyläpäivillä elokuussa.
Ihan aina näin ei ole ollut. Vielä 90-luvulla monissa Anttilanmäen taloissa asui hieman epämääräistä porukkaa, eikä mäen läpi olisi tullut mieleenkään oikaista yksin pimeällä. Sitä mukaa, kun alue on siistiytynyt, ovat asuntojen hinnat tietenkin nousseet, kylämäisyys keskellä kaupunkia viehättää. Kun selailen asuntojen myynti-ilmoituksia, katson aina, mitä Anttilanmäellä olisi tarjolla.
Onkos siellä lukijoissa Anttilanmäkeen ihastuneita?
Jos asut lähistöllä, suosittelen iltalenkkiä jonain kauniina kevätiltana!
Taina


















