sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kolmas pöytä toden sanoo - Woodnotes Twiggy



Syksyllä aloitin olohuoneen mylläyksen ja möin parikymmentä vuotta palvelleen arkkupöydän pois ennen kuin olin edes uutta pöytää hankkinut. Arkkupöytä oli alkanut tuntua liian raskaalta ja tieto arkun sisällä lojuvasta turhasta tavarasta (pelikonsoleihin pelejä ja enimmäkseen lasten dvd:tä) aiheutti myös ahdistusta. 



Nykyään kaikilla ei olohuoneessa edes ole sohvapöytää, mutta mihin ihmeeseen laittaisin kaikki kukkani, jos sohvapöytää ei olisi! Pikaratkaisuksi ostin Ikeasta tarjotinpöydän, joka alkoi aika pian tympiä mm. mustan värin vuoksi. Tummilla pinnoilla pöly ja kaikenlaiset tahrat näkyivät liian selvästi. Tarjotinpöytä tuntui myös turhan kiikkerältä, olin tottunut toisinaan lepuuttamaan jalkojani arkkupöydän reunaa vasten, eikä sellainen onnistunut tarjotinpöytää vasten. Tarjotinpöytä odottaa nyt terassilla kevättä...


Toinen pöytä olikin sitten jykevä ja sen pinta oli puinen, mikä tuntui kotoisalta. Periaatteessa pöydässä ei ollut mitään vikaa, mutta tein siitä kaupat tällä viikolla, ja nyt se sai uudet, onnelliset, omistajat. Me taas kävimme viikko sitten sunnuntaina piipahtamassa Helsingissä Facebook -kirppisostoksilla!



Syksyn Habitaressa ihailin Woodnotes -Twiggy pöytiä ajatellen, ettei minulla ikinä olisi varaa maksaa niin montaa sataa euroa sohvapöydästä kuin nämä pöydät maksavat. Kuinka ollakaan, minulla on jälleen ollut kirppispöytä meidän lähikirpparilla, ja kun kauppa alkoi siellä käymään niin mallikkaasti, aloin tutkailla, mihin tällä kertaa käyttäisin myynnistä saamani rahat. Lopputulos siis on, että olen saanut kaapeista ja varastosta turhia tavaroita eteenpäin ja olohuoneessa on nyt pöytä, josta en oikeastaan edes uskaltanut haaveilla.



Uskon, että tässä meillä on sohvapöytä, joka kestää seuraavat 20 vuotta! Kepeys ja reunan kaarevat muodot tuntuvat todella hyvältä. Hain varastosta valkoisen villamaton ja kauppasin sini-ruskeasävyisen maton samantien yhdelle mattoa ihailleelle kaverille.:) 

Jalkoja tuossa Twiggyn reunalla ei pidetä, mutta eipä tuolla joulun alla hankitulla Fiesta -sohvalla sillä tavalla perinteisesti istutakaan! Nykysohvien syvyys on sellainen, että sinne sohvalle ne jalatkin tuppaavat nousemaan. Vieraita meillä käy sen verran harvakseltaan, että kaikki sisustusostokset on tehty ihan vain omaa perhettä ajatellen, niin kuin minusta pitääkin.

Toista Fiesta -sohvaa odottelemme tehtaalta saapuvaksi pian. Olemassaolevan Fiestan sivulle olen kaivannut jotain laskutasoa, pientä pöytää tai jakkaraa. Olen myös miettinyt ikkunan alla olevien tv-tasojen tarpeellisuutta. Ne hankittiin aikanaan cd-levyjen säilytystä varten, sekä viherkasveille alustaksi. Cd-levyjä meillä ei ole enää vuosiin kuunneltu, joten periaatteessa tv-tasotkin voisi hävittää ja kukille olisi muitakin vaihtoehtoja säilytykseen...Katsotaan! Sisustus elää.:) 


Taina

12 kommenttia:

  1. Onpa kaunis pöytä. Ihanan ilmava tuo alaosa ja sävyineen sopii teille täydellisesti.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan just nin kuin kuvailit, niihin seikkoihin ihastuin tässä pöydässä!<3
      Kiitos Outi! Kovaa vauhtia jälleen kohti viikonloppua...Tällä viikolla tosin työn merkeissä lauantai...

      Poista
  2. Kaunis pöytä ja taustalla aivan ihana kukkatyyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Tyynynpäällisen ostin viime viikolla Parolan Rottingilta, siellä aikaa kuluttaessani ja lasta lomille hakiessani. Heillä on muuten ihan liian ihanat nettivalikoimat myös!;D

      Poista
  3. Ihana pöytä!

    Meidän uusi sohva on oikein seniorimalli ja varsinainen ryhtipenkki :D. Sellanen jämäkkä, jossa ei edes pysty löhöilemään, mutta syvyydeltään se on kyllä just passeli mulle. Ei tarvi asetella lisätyynyjä selän taakse, että pystyy istumaan suorassa.

    Vähän on vanhaa kunnon Ektorppia ikävä, mutta tällä se on nyt mentävä, eikä tarvi miehenkään enää istua lattialla niinkuin inhoamansa Ektorpin aikoihin.

    Teidän olohuone on kyllä kokenut monta muutosta lyhyellä aikaa. Täällä vaan junnataan paikallaan vuodesta toiseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 Harvoin tosiaan meillä istutaan sohvalla sillä tavalla perinteisesti!:D
      Voi, ihanaa, että ukkelikin voi nykyään istuskella sohvalla!<3 Me kovasti odotellaan, että tulis viimein ilmoitus valmiista sohvasta, ihmeen kauan kestää minusta, nytkin puolitoista kuukautta jo mennyt...

      Mulla on ollut jälleen sellainen sisustuskärpäsenpurema! Ehkä ne pienet, joita olen banaanikärpäsiksi luullut, ja jotka ovat läpi "talven" meitä satunnaisesti ahdistelleet, ovatkin sisustuskärpäsiä!;))) Tekisi nimittäin mieli vielä tehdä yhtä sun toista sisustuksen saralla ennen kuin elämä jälleen siirtyy kevään tullen pihalle!:) Nauti vaan siitä, että sulla ei ole tällaista pakkoa!<3

      Poista
  4. Minäkin kuolailin tuota samaista pöytää Habitaressa.
    Se on niin kevyen ja kauniin näköinen ja sopii täydellisesti teille.
    Olen myös samaa mieltä, että sohvapöytä on ehdoton. Mihin sitä muuten ne kukat tosiaan laittaisi tai herkut? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sull on mun maku!<3 Hih!:))
      Kiitos Riina!<3 Kyllä tässä toteutui sellainen unelma, jonka kuvittelin todellakin jäävän unelmaksi!
      Jostain syystä mulla ei edes tulleet ne herkut mieleen.;D

      Poista
  5. Kaunista, keväistä ja ilmavaa! Todella onnistunut hankinta :)

    VastaaPoista