sunnuntai 11. elokuuta 2019

Jukkatalo Aina - Viidakkomaista tunnelmaa







Asuntomessut ovat tänään viimeistä päivää auki. Ehditkö messuilemaan vai jäivätkö nämä messut sinulla väliin? Itse kävin messuilla peräti kolmesti, nyt kun ne ovat olleet 45 minuutin ajomatkan päässä. Kävin siis vielä kolmannenkin kerran messuilla, ja totesin, että olin tullut messuille päivänä, joilloin siellä sai jonottaa kuumuudessa ja tungoksessa, joten jätin kiertelyn todella vähiin. Kävin kuuntelemassa keskustelun sisustustrendeistä ja toimin ohessa kukkalähettinä. Totesin, että kolme kertaa on ihan riittävästi yksiä messuja.:)





Jukkatalo Aina, kohde 32, jäi positiivisesti mieleen jo toukokuun mediaennakossa. Mieleen jäi erityisesti eteisen vihreä seinä, sekä olohuoneen kuviotapetti. Tämän postauksen kuvista osa on otettu jo toukokuussa. Tunnistat toukokuun kuvat pelkistetymmästä sisustuksesta, heinäkuussa mm. viherkasvit olivat paikoillaan. Toukokuussa oli helpompi ottaa laajoja kuvia, ilman ikäviä köysivirityksiä, siksi olen käyttänyt osittain niitä kuvia.





Vihreys, jopa viidakkomainen tunnelma, jäi tästä kodista mieleen. Eteisen kaktus, keittiön viherhylly ja vessan seinällä ollut lokerikko oksineen ovat hyvä muistutus siitä, että vihreyttä voi tuoda muuallekin kuin olohuoneeseen tai ikkunoiden ääreen. Toki huomioon täytyy ottaa kasvin tarpeet valon suhteen tai sitten täytyy olla valmis uusimaan kasveja aika ajoin.




Vanhempien makuuhuoneen siniset seinät hurmasivat! Huomaan juuri nyt olevani erityisen innostunut vihreästä ja sinisestä, kasvien ja meren sävyistä, sekä sellaisista, joista ei ihan tarkkaan pysty edes sanomaan, onko väri vihreää vai sinistä. 



Tämä koti on rakennettu kolmelle sukupolvelle. Pojan huoneessa viidakkoteema jatkuu sisustuksessa. Kolmas huone oli sisustettu vaarille. Olohuoneen kiikkutuoli voi toki olla vaaria varten, mutta nykyään monissa nuorissakin perheissä on kiikkutuoli. Hyvässä kiikkutuolissa on kyllä helppo rentoutua, ja ainakin itselläni se tuo mieleen monia muistoja lapsuudesta.





Ainan pohja vaikuttaa melko toimivalta. Siinä ei ole turhia käytäviä tai hukkaneliöitä. Keittiö tuntui minusta hiukan pieneltä. En ole koskaan kuullut kenenkään valittavan liian paljosta lasku- tai säilytystilasta. Säilytystilaa tässä kodissa saisi varmasti olla enemmän muuallakin. Kodin kiinteitä kaappeja oli eteisessä, kahdessa makuuhuoneista ja kodinhoitohuoneessa niukkalukuisesti. Lapsen huoneen yhteydessä näyttää olevan pieni vaatehuone (alle kaksi neliötä). Veikkaan säilytyspulmia tulevaisuudessa... 




Jukkatalo Ainan tontti on kivalla paikalla. Messualueen perällä, hieman korkeammalla kuin muut talot. Kallion kainaloon rakennetun talon pihapiirin reunoille sopii kuntta mainiosti. Nurmikkoa ja terassiakin oli ihan mukavasti talon ympärillä.




Itse huomaan inspiroituneeni erityisesti Ainan värimaailmasta. Tuolta vanhempien makuuhuoneesta sain ahaa -elämyksen  myös pitkään vaivaanneeseen mattopulmaamme. Kiva, kun on syksylle joku sisustustehtävä odottamassa! Vaikka messut tänään sulkeutuvat, on minulla vielä näistä ammennettavaa. Palataan taas jossain välissä messuille!

Taina

14 kommenttia:

  1. Kivat fiilikset, kiitos kun näin sinun kuvien välityksellä näin mitä siellä oli! Mietimme miehen kanssa viimeiseen päivään saakka, että lähtisimmekö käymään. Lopulta ei sitten jaksettu, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kauniista kommentistasi!<3 Pitää mennä, jos siltä tuntuu, ja jättää väliin, jos ei innosta lähtemään.:) Kiva näistä on postailla!

      Poista
  2. Tuo Jukkatalo oli minun mieleeni juurikin sijaintinsa vuoksi. Samoin värimaailma miellytti! Vaikka asun aivan messujen kulmilla, tuli vain kerran käytyä. Odottelen nyt, kun kaikki mainospömpelit ja reuna-aidat poistetaan, sitten pääsen lenkkeilemään ja katsomaan asuntoaluetta kokonaisuutena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! Me on joskus käyty kääntymässä Heinolan Asuntomessualueella, ja olipa se erilainen ihan jo muutaman vuoden päästä messuista! No, onhan täällä Lahdessakin messualueita, mutta viimeiset "kunnolliset" taitaa olla 70-luvun lopulta, kun 90-luvulla täällä järjestettiin kai kaikkien aikojen surkeimmat messut, enimmäkseen kerrostaloasuntoja.:/ Todella mielenkiintoista siis sulla tiedossa!:)

      Poista
  3. Aivan ihana koti tämä on. Minullakin on joku innostus vihreään ja siniseen tällä hetkellä. Olen miettinyt joko vahvaa tapettia meille tai seinän maalaamista sinisellä sävyllä.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän siitä kauan ole, kun poistin tapetin makkarista, mutta olisi ihanaa laittaa uutta Van Gogh -kukkakuosista tapettia jonnekin meille! Vaikka vain pari vuotaa...:)
      Kiitos Outi ja mukavaa loppuviikkoa!<3

      Poista
  4. Jukkatalo Aina oli minun messusuosikkini. Minökin pidin kovasti noista tehosteseinistä. Olin hiukan itsekin yllättynyt siitä. Uuden ja vanhan yhdistäminen oli myös minun mieleeni tämän kodin sisustuksessa. Hienosti olit pohtinut myös talon pohjaa ja noita säilytystiloja. Itse en tälläistä tullut lainkaan ajatelleeksi. Viherkasvit olivat plussana tässä kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistin, että tämä oli sun lemppari!<3 Eihän tuossa perheessä ollut kuin yksi lapsi, mutta sellaisenkin mukana tulee monesti neljän eri vuodenajan vaatekerrat, harrastuvälineet luistimista futiskenkiin ja lelut siihen päälle!:))) Mutta tuo vihreys on todella kiva juttu Ainassa!

      Poista
  5. Minäkin tykkäsin tämän talon tunnelmasta ja ideoista todella paljon.
    Jukkatalo Aina ei ollut vain kylmä messutalo esittelyä varten, vaan kodikas koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouvolassa mulla oli ehkä eniten neljään vuoteen, että nämä talot oli rakennettu kodeiksi, ei messukulisseiksi. Hyvä Kouvola!:)
      Ja kyllä, me viherihmiset tykätään vihreästä.<3

      Poista
  6. Aika ihania vihreän sävyjä tämä talo täynnä!
    Sopivasti viidakkoa ripauksella rottinkia, se sopii aina!
    Kaunista elokuista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun mainitsit rottingin, se jäi mulla ääneen sanomatta, vaikka kuvissa näkyykin! Rottinki oli todella monessa messukodissa läsnä jotenkin. Meinasin koota noita trendejä vielä omaksi postaukseksi. Rottinki on siinä listalla, kuten myös vihersisustaminen!<3
      Iloista elokuun taitetta!

      Poista
  7. Ihana tunnelma ja ihanat värit! Kiikkutuolia suosin minäkin, vaikka tilaahan se vie. En käynyt aikatauluongelmien takia ollenkaan messuilla ja se kyllä harmitti! Mukavaa loppuviikkoa❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minustakin!<3 Meillekin olisi ollut kiikutuoli tarjolla jokunen vuosi sitten, mutta minä ahdistun, jos kotona ei ole riittävästi väljyyttä. Vaikka meillä on suht paljon neliöitä, en halua tukkia niitä tavaroilla.:)
      Kiitos Virpi ja kivaa loppuviikkoa sinulle!<3

      Poista