perjantai 9. elokuuta 2019

Uutta arkea ja kuningatarkakkua



Heippa vaan pitkästä aikaa! Keskittymiskyvynpuute vai mikä lie vaivaa nykyään, kun en meinaa malttaa istua koneella. Postausten valmiiksi saattaminen tuntuu myös hidastuvan hidastumistaan, vaikka luulisi reilun kuuden vuoden kokemuksesta olevan jotain hyötyä... Täällä ollaan kuitenkin - ja arki, sekin alkoi virallisesti eilen.


Meillä eletään nyt uudenlaista vaihetta, sillä esikoinen meni heinäkuun alussa armeijaan, ja viettää suurimman viikoista muualla. Hyvää harjoitusta sekä pojalle itselleen, että äidille! Alussa oli hieman ikävä, kun ensimmäinen loma oli kaksi viikkoa lähdöstä, mutta nyt lapsen poissaoloon on jo alkanut tottua. On hyvin todennäköistä, että armeijassa vierähtää vuosi. Saapa nähdä, kuinka kauan sen jälkeen poika asuu meidän kanssamme. Hän on kirjoitusten jälkeen käynyt kahdet eri pääsykokeet "katsomassa", koska nykynuorten on pakko hakea opiskelupaikkaa, vaikkei suunta ihan selvillä olisikaan. Kuulema ensi vuonna aikoo olla tosissaan. Minua mietityttää, kuinka hyvin armeija-aikana pystyy pääsykokeisiin valmistautumaan. Ja kun omasta lapsesta on kyse, mietin myös sitä, että onko hänen juuri nyt haaveilemansa ala hänelle se oikea. Vaikka kahden tai useammankin ammatin lukeminen on nykyään todella tavallista, on taloudellisia mahdollisuuksia opiskeluun kiristetty aika tavalla yhden ammatin jälkeen.


Kuopus puolestaan aloitti eilen lukion. On ollut kiva katsoa, kuinka hän on kasvanut sekä fyysisesti, että henkisesti, ja tuota jälkimmäistä ihan silmissä. Hän pitää huolta itsestään ja on selvästikin päättänyt ottaa koulun tosissaan. Hän kun on peruskouluaikana ollut aika huoleton hulivili. Omille pojille, samoin kuin kaikille muillekin lapsille toivoisin, että he löytäisivät omat vahvuutensa, ja sitä kautta intohimon ja alan, jonka parissa olisi mukavampi tehdä töitä. Ainakin oman ikäluokkani ihmisten valintoja tuntuu usein ohjanneen enemmän kaverit tai sattuma...Voihan se oma ala toki sitenkin hyvällä tuurilla löytyä.:)


Mies jatkaa yrittäjänä kolmatta vuotta. Töitä on hänellä onneksi riittänyt, asia, jota etukäteen jännitin yrittäjyydessä eniten. Tässä kesän aikana hän on "sisustanut" työhuonetta entistä ergonomisemmaksi, siitä yritän postailla jossain vaiheessa, sillä nykyään monet tekevät töitä kotoa käsin ja tämä nykytilanne on pitkän kehityksen tulos. Miehen työpiste on nyt oikeasti niin hieno ja toimiva, että sitä kyllä kelpaa esitellä.

Minullakin alkoivat työt eilen virallisesti, vaikka alkuviikosta kävin jo raivaamassa työparini kanssa luokkaa asuttavaan kuntoon. Hieno siitäkin päivän uurastuksella tuli, ja kunhan lapset palaavat kouluun ja alkavat taiteilla, niin luokasta tulee vieläkin viihtyisämpi. Sen verran hyvä loma taisi olla, että minulla oli vähän aikaa hukassa niin uusi työkalenteri, työpuhelin, kuin sähköpostin salasanakin! Vaan eilen työpaikalla lomamoodi kai hävisi sillä hetkellä, kun astelin töihin. Löytyi ensimmäisellä kaapin avauksella puhelin ja salasana muistui mieleeni, kalenterin löysin jo maanantaina!


Terävimmät teistä varmaan jo huomasivatkin, että postauksen kuvat eivät suinkaan liity meidän arkeemme, vaan päinvastoin, viime viikolla vietettyyn hääpäivään ja tuolloin leipomaani kakkuun. Kakun ohje löytyy Kodin Kuvalehdestä 15/19. Kesän kuumimpana päivänä luin lehteä mökillä ja päätin, että ainakin tätä kakkua kokeilen. Kakku on superhelppo tehdä, ja veikkaan, että tästä jää meidän juhlapöytäämme yksi vakiotarjottava. 

Tähän kuningatarkakkuun ei tarvita uunia, pakastinta, eikä liivatetta. Rasittavin homma on kerman vatkaaminen, ei siis yhtään rasittava. Kakku hyytyy jääkaapissa. Tein pientä säätöä alkuperäiseen ohjeeseen, lähinnä korvasin osan kermasta rahkalla kevennyksen vuoksi. Jätin myös alkuperäisen ohjeen suklaan ja marengit pois koristeluista, mielestäni ne olivat turhia. Koska tein kakkua yömyöhään, en löytänyt pientä kakkuvuokaa pimeästä kaapista, hyvin aineksillasai täyteen hieman suuremmankin vuoan.:) Kakun reunoista saa siistimmät, jos jaksaa olla tarkempi leivinpaperin kanssa, mutta samasta yömyöhäsyystä länttäsin paperin kakkuvuoan pohjalle.:))) Ei haitannut kakkua syödessä.

Kuningatarkakku

pohjalle 2 pötköä Dominoja murskattuna, saa jättää isojakin paloja
Keksiä tulee vuoan pohjalle ja kahteen muuhun välikerrokseen.

Täyte
3,3 dl kermaa (alunperin 6 dl)
250 g maitorahkaa (tämä oli minulla kerman korvike)
200 g sitruunarahkaa
2 dl vadelmia
2 dl mustikoita
2 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria (saatoin tästäkin vähän nipistää, ei haitannut)

Kakun päälle marjoja niin paljon kuin saa niitä siinä pysymään.
Syötäviä kukkia, jos sellaisia on helposti saatavilla.

Murskaa keksit ja sekoita täytteen ainekset. Myös marjat kannattaa survoa kevyesti haarukalla ennen täytteeseen sekoittamista. Laita paperoidun vuoan pohjalle kolmasosa keksimurkasta, sen päälle täytekerros. Tee samoin toinen ja kolmas kerros. Laita kakku kelmulla peitettynä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi. Minulla oli yön yli, ja maku vain parani päivien aikana. Koristele kakku marjoilla ja kukilla ennen tarjoilua. 



Oikein kivaa viikonloppua ja pehmeää arkeen paluuta!

Taina

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku <3 Teillä on paljon uutta perheessä meneillään. Minua jo jännittää pojan armeijaan meno, vaikka siihen on vielä ainakin 2 vuotta aikaa :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Taina ja onnea toisen pojan opintoihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Kyllä, tässä eletään nyt uusia aikoja! Toisaalta, kuten sinunkin tyttäresi, aika moni esikoiseni ikäinen tyttö on muuttanut jo pois kotoa. Minäkin alan pikku hiljaa totutella ajatukseen. Poika on ilmeisesti viihtynyt ihan hyvin armeijassa, olisi kauheaa, jos lapsi olisi siellä aivan rikki...
      Kiitos Outi ja samoin onnea sinun poikasi opintoihin!<3

      Poista
  2. Minulla taitaa olla myös tuo samainen keskittymiskyvynpuute, kun oma blogini päivittyy kovin harvakseltaan. Noh, ehkäpä tahti tasaantuu ja vähän paranee, kun syksy oikein kunnolla alkaa eikä ulkona tule enää oltua niin paljon kuin kesällä. Ihana tuo kakku. Kiitos, kun jaoit sen ohjeen kanssamme ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olet ollut varmaan tuplasti ahkerampi postailija!<3 Joo, täytyy luottaa siihen, että rytmi löytyy jälleen, ja aikaa kirjoittamiseen ilmaantuun.:)
      Kivaa uutta viikkoa Krisse!<3

      Poista
  3. Näyttää tosi herkulliselta! Minullakin on ollut vähän hiljaisempi jakso meneillään blogissa, eikä varsinaisesti tarkoituksella. Postauksia ei vain ole syntynyt. Syy on kyllä ollut siinä, etten ole ollut kotona ja koneen ääressä riittävän paljon rythyäkseni kunnolla hommiin pitkään aikaan. Lomailtu siis ainakin on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, aika tavalla sama juttu!:) Toisaalta kesä on kyllä ollut niin hieno, että viis postailujen harvuudesta!
      Viime viikolla peruin yhden reissunkin, kun alkoi jo itseäni hengästyttää. Niitä kesäreissuja on kiva muistella syksyn ja talven mittaan.:)
      Mukavaa paluuta arkeen!<3

      Poista