torstai 1. elokuuta 2019

Hei heinäkuu, olit ihana!



Luin tänä aamuna Villa Kotirannan Sadun postauksen, jossa hän kertoi heinäkuustaan Instgram -kuvien kautta. Tykkäsin kovin tuosta postauksesta ja sen ideasta, ja toisaalta on ollut sellainen olo, että olisi kiva välillä kirjoitella niitä näitä kuulumisia, joten tällaiseen postaukseen ne sopivat täydellisesti.

Kaikki postauksen kuvat olen julkaissut heinäkuun aikana Instagramissa, jonne on muuten tullut varmaan kolmisen sataa uutta seuraajaa kesän aikana! Iso kiitos!<3 Jos et ole vielä siellä, niin tervetuloa mukaan!:)


Olimme kesä-heinäkuun taitteessa miehen kanssa kahdestaan Kroatiassa, postaukset Splitistä ja Podgoran kylästä sekä Krkan luonnonpuistosta on luettavissa noiden linkkien kautta. Laventelit kasvoivat Podgoran rantabulevardin varressa ja myös hotellimme rantaravintolan ja rannan välisellä kaistaleella. Kuvan olen ottanut illalla, päivisin laventeleissa kävi kova pörräys koko ajan. Oli ihanaa nähdä laventeleita niiden oikeassa ympäristössä Välimerellä! Juuri nyt kaipaan myös lämpöä noista päivistä. Miten ihmeessä sää voi kylmetä näin äkkiä?!


Kukkailottelu jatkuu vielä elokuun ajan. Tämän viikon teemana on Kukkia matkoilta. Alkukuusta teemana ollut Kukat ja kahvikuppi sai minut innostumaan aiheesta toden teolla. Tämä kuva syntyi kuitenkin minulle tyypillisesti hetken inspiraatiosta. Kuvan Marimekon laukku on kesäkuinen ostos Face-kirppikseltä. Maksoin laukusta 15 euroa, ja olen käyttänyt sitä melkein koko ajan ostohetkestä lähtien. Löytö! Kuppi puolestaan on lahtelaisen Piipulan valmistama, ja erittäin mieluinen lahja oppilaalta koulun päättyessä. Pioni on omasta pihasta. Ne kaikkein pienimmät nuput kukkivat vielä pari viikkoa sitten. Viileydessä on omat hyvät puolensa, vaikka lämmöstä enemmän tykkäänkin.


Asuntomessuilla Kouvolassa olen käynyt nyt kolme kertaa ja luulen, että se on riittävästi näitä messuja.:) Kuva on suosikkikohteestani Sievitalo Untosta, sen toisesta makuuhuoneesta. Talon tunnelma oli minusta erityisen hyvä, tuntui, kuin olisin tullut kotiin.<3

Olen kuullut joitakin toteamuksia siitä, että messukohteet ovat tänä vuonna liian tavallisia. Minä olen pelkästään iloinen tavallisuudesta, sillä kyse on ihmisten kodeista, joissa arjen pitää sujua messujen jälkeen ja siihen arkeen kuuluu, että laskut saa maksettua. Olen joskus miettinyt, että kuinkahan moni Asuntomessutalo menee myyntiin pian messujen jälkeen. Olisi kauhean rakentaa ylihintainen talo ja yrittää myydä sitä epätoivoisesti! Joka tapauksessa noista Kouvolan messuista ajattelin postailla inspiraatiota syksyn sisusteluihin vielä parin-kolmen postauksen verran.


Messuilta toisen kerran kotiin ajaessani poikkesin Mustilan puutarhalle ja ostin kaikkea kaunista kukkapenkkeihin. Poikkeuksellisesti ryhdyin heti istuttamaan kasveja. Sen verran vedin henkeä ennen kaivamista ja kärräämistä, että join kahvit terassilla ja siinä hetkessä nappasin tämän kuvan. Valkoinen laventeli on tämän vuoden löytö, en ole noita aiemmin nähnytkään. Myös tuon olen ostanut Mustilasta, mutta jo kesäkuussa, kun kävin ystävieni kanssa kiertämässä arboretumissa. Kukkasakset tilasin keväällä Adlibrikseltä, ja miehen mukaan ne taitavat olla tämän talouden käytetyimmät sakset!;) Ne ovat todella terävät, joten niitä uskallan suositella, jos hyvät kukkasakset on hakusessa.


Apulandian pihalla oli Kihapirppis -tapahtuma, ja sieltä ostin itselleni kympillä kolme teekuppia, joiden sisään oli jo valmiiksi liimattu kynttiläkupit. Nämä ovat olleet myyjän häissä pöytäkoristeina. Kupit kukkapenkissä ei ole oma ideani, vaan muistan joissain nähneeni kuvan, jossa kupit toimivat muistaakseni lintujen vesiastioina. Kuppien alle ostin Biltemasta roihutelineet, joiden päällä kupit tuntuvat pysyvän ihan hyvin. Heinäkuun helteessä kynttilät tosin olivat taipuneet ja irrottaneet kynttiläkupit väännöllään. Liimasin ne uudelleen ja uskon, että on nyt paremmin liimattu. Tällaisia kynttilävirityksiä on kyllä syytä vahtia...jouluisesta viisastuneena... 


Miehen ja kuopuksen kanssa vietimme pari todella mukavaa päivää Tallinnassa. Omat reissuni Tallinnaan ovat aina olleet niin hätäisiä, ettei aikaa kaupunkiin tutustumiseen ole juuri ollut. Mies oli kiertänyt kaupunkia hieman enemmän ja hänen opastuksellaan menimme kävelemään muurin päälle ja kiipesimme torniin. Kuvan maisemat ovat sieltä tornista.


Vajaa pari viikkoa sitten, kauniina ja helteisenä iltana, läksimme miehen kanssa käymään Lahden satamassa terassilla. Törmäsimme kavereihimme, jotka asuvat varmaan Lahden parhaimmalla paikalla. He ovat talvella vaihtaneet asuntoa saman taloyhtiön sisällä, ja kävimme tekemässä samalla pienen tupatarkastuksen. Heidän terassinsa on aivan mieletön kooltaan ja siitä voi ihailla järviluontoa ja vuodenaikojen vaihtelua aitiopaikalta! Kotiin lähtiessämme nappasin vielä yhden kuvan satamasta ilta-auringossa. Auringonlaskuja ei ole kovin paljon tullut kuvattua tänä kesänä.


Kun tajusin, että auringonlaskut on jääneet kuvaamatta, aloin metsästämään kultaista iltavaloa. Kävimme miehen kanssa muutamana iltana kävelemässä tässä lähellä siihen aikaan illasta, kun auringonvalo paistaa vielä pelloille. Tästä kuvasta voisi luulla, että asumme aivan maalla, mutta totuus on toinen. Peltoja tässä lähistöllä vielä on, mutta esimerkiksi tämä lato ja pellot ovat valtatie 12 ja vanhan valtatien välissä. Meiltä torille on matkaa 12 kilometriä, vaikka peltoja täällä tosiaan ainakin vielä on ympärillä.


Näytti jo siltä, että emme ennätä ollenkaan vanhempieni mökille Kainuuseen. Siellä kun on puitteetkin kohentuneet viimeisen vuoden aikana huimasti, saunamökin terassi on saanut lasituksen ja päämökkiin on tullut sisävessa ja suihku! Mies teki ajomatkan ajan töitä minun ajaessani, ja vähän mökilläkin, niin reissu saatiin mahtumaan tähän kesään. Kuvan otin sellaisena päivänä, kun emme tehneet mitään ihmeellistä, vaan nautimme kerrankin olostamme. Täydellisen kesäpäivän mielikuva tästä lähtien.<3


Aloitin jälleen kirppistelyn itsekin Matruskassa ja jotain tavoitetta tykkään nykyään asettaa myynnille.;) Tällä kertaa mun myyntiä motivoi tuo uusi jalkalamppu (Jieldén klassikko), jota ehdin jo tovin kuolata Face -kirppiksellä. Juuri nyt näyttää, että saan suurimman osan, ellei jopa koko summan, lampun hinnasta tienattua siivoamalla turhia tavaroita kaapeista ja varastosta. 

Kävin alkuviikosta pitkästä aikaa Villiviinissä kukkaostoksilla. Mielessäni olohuoneen taulun värit valikoin vihreää ja vaaleansinistä. Minusta tuo eucalyptuksen oksa osoittaa sormella kohti uutta lamppua.:) Innostuin pitkästä aikaa myös vaihtamaan tyynynpäälliset olohuoneeseen. Syksyllä mielen valtaa varmasti sisustusinto! Uskotaan kuitenkin, että kesäisiä päiviä on vielä runsaasti jäljellä, onhan vasta elokuun ensimmäinen !

Taina

8 kommenttia:

  1. Tuttuja kuvia instasta! :) Kiva oli lukea kuulumisia tällä tavalla kootusti.
    Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Ihana, kun kommentoit!<3 Minulla on jäänyt kommentointikin hävyttömän vähiin blogien puolella, vaikka usein käyn niitä edelleen lukemassa! Sinunkin blogissasi! Aika ei vain tahdo riittää kaikkeen, ja viime aikoina Insta on vienyt huomion, niin kuin tiedät.<3
      Kauniita elokuun iltoja!:)

      Poista
  2. Instaa tulee käytettyä jonkin verran.Ja tykkään selailla instan kuvia, mutta myös nyt kesällä olen innostunut Pinterestin kuvista ideoinnin lähteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tuo Pinterest on jäänyt mulla muutamaa yritystä lukuunottamatta niin paitsioon...Paitsi työn puolesta käytän sitä tosi ahkerasti, siksi varmaan siviilipuoli kärsii.
      Pinterest on ihan huippu! Kiitos, kun jätit kommentin Aikku ja pahoittelut vastauksen viiveestä!<3

      Poista
  3. Ihana postausidea, panenpa korvan taakse! Suloiselta näyttää sinun kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ollutkin! Nyt on katse jo jotenkin syksyssä, mutta tykkään siitä hirmuisesti silloin, kun kesä on ollut hyvä. Nythän se on ollut ihan loistava, ja tavallaan jatkuu vielä!<3

      Poista
  4. Ihania kuvia, ihana heinäkuu ja vitsit miten hyvä tavoite myynnille sulla on!
    Ihanaa elokuuta ja viikonloppua sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Outi!<3 Sain aika tavalla sen, mitä toivoinkin! Postailen ehkä tässä jossain vaiheessa. Kun saisi postailuvaihteen päälle...:/
      Ihanaa viikonloppua Outi!<3

      Poista