sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Terassi talvikuntoon // Arvonnan voittajat



Tästä kuluneesta syksystä on ollut helppo tykätä. Sää on ollut melko kuivaa ja lämmintä, ei tihruista ja koleaa, kuten toisinaan varsinkin marraskuussa on. Tänään meitä on pitkästä aikaa hemmoteltu kunnon auringonpaisteella, eilinen ja perjantai vasta vähän lupailivat, mutta tänään täällä Lahden seudulla on tankattu aurinkoenergiaa. Tuntui, että ihmisiä oli joka paikassa liikkellä, eihän valoisan aikaan malta olla sisällä! Jännä juttu, mutta minua alkaa auringonpaisteessa jouluttaa ihan mahdottoman paljon.:) 




Pitkään jatkuneen syksyn ansiosta olemme kerrankin saaneet terassin laitettua talvikuntoon hyvissä ajoin ennen talvea! Keväällä, ennen lakkiaisia, öljysimme terassin uudestaan tummaksi. Edellisen kerran öljyäminen oli tehty ripijuhliin neljä vuotta aiemmin, pinta pysyi meistä varsin hyvänä, joten tarvetta jokavuotiseen öljyämiseen ei ole ollut. Kun silloin edelliskerralla vaihdoimme terassin värin ruskeasta mustaan, niin tällä kertaa teimme sekoituksen mustasta ja kelonharmaasta, puolet ja puolet. Olen tykännyt terassin väristä, sillä sävy on hieman pehmeämpi kuin pelkällä mustalla öljytty. Siinä ei myöskään erotu hiekkajäljet ihan niin hyvin kuin mustasta terassista. 





Ennen juhlia öljysin myös yhden terassin puutelineistä, samoin kuin puunvärisen kukkatelineen, molemmat mustiksi. Ei siitä ole kuin pari-kolme viikkoa, kun öljysin vielä kaksi muutakin puutelinettä, nyt kaikki ovat vähemmän jämäpuista tehdynnäköisiä. Tämän talven takkapuut tulivat tuollaisissa säkeissä. Ei kovin nätit, mutta käytännölliset. Puut voi kantaa sisälle pussi kerrallaan. Josko tulevalla viikolla pitkästä aikaa olisi takan lämmittämisen aika...




Kesällä hankkimani Kekkilän puinen kasvulaatikko on myös tyhjennetty, tosin nostin siihen vielä sinnittelevät kesävihreät ruukuissaan. Eihän niitä sentään voinut pois heittää. Syyskukista lankaköynnökset ovat olleet ruukuissa keväästä asti, neilikoiden ja pelakuiden tilalle vaihdoin syksyn alussa valkoiset callunat ja Villiviinistä löytämiini heiniin. 





Clas Ohlsonin tulitelineet jäivät terassille odottelemaan juhlahetkiä, kuten itsenäisyyspäivää ja joulua. Hieman heppoisethan nuo ovat, mutta menevät paremman puutteessa.




Sitten hyvänmielenarpaisiin! Osallistujia oli blogin ja Facebookin kautta peräti 43. Oli ilo lukea kommenttejanne.<3 Kiitos kaikille kommentin jättäneille!

Arvoin kuusi voittajaa. He ovat Aila, Anne (Meluisa perheemme -blogista), Ellen, Outi (Outi´s life -blogista)  sekä Marja Lämsä, voittivat kukin suklaata. Hannalle, Parempi tänään -blogista lähtee suklaan lisäksi Hemtexin kynttilä. Onnea kaikille voittajille!<3 Olen laittanut sähköpostia niille, joiden osoitteet sain selville. Loput yritän tavoittaa blogin tai Facebookin kautta.

Oletteko muuten seuranneet Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa? En ole seurannut kisaa moneen vuoteen, mutta tänä vuonna mukana on aivan mielettömän upeita tanssijoita, ja kun kerran aloitin seuraamisen, ei sitä voi jättää kesken. Nyt keskityn ohjelmaan, joka tuossa pyörii parhaillaan.:)

Mukavaa viikkoa!
Taina

12 kommenttia:

  1. Nuo sinun tikarappuset ovat sitten ihanat ja kesällä ihailin pojan kanssa myös tyylikkäitä halkotaloja seinustalla. =)
    Valo keskellä maraskuuta on kuulaan kaunis.
    Tanssii tähtien kanssa ei meillä pyöri, mutta joskus vilkuilen "tuloksia" netistä.

    Hurmaavaa jouluttelua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Olen tykännyt noista halkotaloista jo ennenkin, mutta varsinkin nyt, kun ne ovat mustat.:)
      Tänään on kamera laulanut, voit arvata.;D

      Kiitos Susanna!<3 Samoin sinulle!<3

      Poista
  2. Musta väri tekee terassista kyllä supertyylikkään! <3 Minä vähän höpisin miehelle nyt syksyn viimeisellä mökkireissulla, että keväällä voisi käsitellä mökin puunvärisen pation jollain tummalla sävytteellä ja nämä kuvat kyllä vain vahvistaa sitä ajatusta! Olen katsellut Clasulla noita tulitelineitä moneen kertaan, mutta koirien takia olen ne jättänyt aina ostamatta, nyt kyllä tekisi mieli jouluksi sellainen hommata. Voi kun tulisi lunta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tumma terassi sopii meidän harmaaseen terassiin paremmin kuin aiempi hieman punertava ruskea. Tässä tietysti näkyy kurajäljet selvemmin, varsinkin, kun tuohon terassin lähelle jäi Kesähuoneen rakentamisen ajalta sorakaistale, kun sähköjohtoja piilotettiin polun alle. On ollut ajatus kaivaa osa sorasta ja laittaa tilalle multaa ja nurmikkoa, sitten kurajälkiä ei jurikaan voisi enää tulla ollenkaan.:)

      Rehellisesti on pakko sanoa, että nuo Clasun on tosi huterat, olen vähän neuroottinen, mitä tulee tuliturvallisuuteen...JOS ois varaa, hankkisin aluksi yhden jykevän, norjalaisen, tulitelineen...Tällaisen:
      http://www.espegard.fi/fi/tuotteet/tulipadat-ja-tulipannut/

      kivempia kuvia:
      http://kaneliajakardemummaa.blogspot.com/2018/06/vinkki-juhannukseen-popcornia.html

      Poista
  3. Teidän terassi on kyllä aivan ihana. Upeat puutelineet, ihana idea tehdä niistä talon muotoisia <3
    Hei jee, herkkupeppu saa suklaata, kiitos tuhannesti ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Villa Valkon Habitare-kuvista se idea läks, jo monta vuotta sitten! Näytin kuvan aamulla miehelle, ja illalla mulla oli kolme telinettä!<3 Erityisen ylpeä olen, että esikoinen laski noi puiden kulmat, mies sitten vain sahasi ja liitti palat yhteen.:)
      Melkein koko perheen yhteinen projekti. Nämä on tosiaan tehty jämäpuista, mitä rakentamisesta on jäänyt yli. Nyt ne ovat oikein tyylikkäät, kun saivat mustaa pintaan.

      Toivottavasti suklaa on sulla huomenna! Eilen laitoin paketit matkaan.:) Kiitos itsellesi Outi!<3

      Poista
  4. Mä oon myös ihan koukussa TTK:n :) Onnea voittajille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattaa olla, että meitä on muutama muukin telkan ääressä sunnuntaisin!:D Kääk, ensi sunnuntaina loppuu, mitä sen jälkeen?!

      Poista
  5. Nuo teidän halkotalot on ihanat. Mun täytyy näyttää miehelle kuvaa ja kysyä voisko tehdä sellaisen itse :) Ja kiitos vielä arpajais-ylläristä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla aemmin kerroinkin halkotalojen tarinan. On siis itsetehdyt! Tykkään niistä todella paljon. Muutaman talven tuskailtiin halkopinojen kanssa...
      Toivottavasti pakettisi on viimeistään perjantaina sinua ilahduttamassa!<3

      Poista
  6. Meillä on ensi vuonna terassin rakennus edessä ja tuo värisävy voisi olla hyvä...ja onpa ihanat nuo puutelineet.Kiitos myös suklaasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies vastusti meillä aluksi mustaa, mutta on tainnut myöntää myöhemmin, että musta sopii taloomme paremmin kuin lämpökäsitelty ruskea.:)
      Harmi, en tänään vielä ennättänyt sun postilaatikolle, mutta huomenillalla lupaan suklaan ilmestyvän sinne!<3

      Poista