sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisterkut Kesähuoneesta!



Aika juoksee sukkelaan, kun on kivaa! Ihmettelen, kuinka voikin olla jo sunnuntai, kun just oli torstai.:) Aika upeat on säät olleet ilmeisesti ympäri Suomen. Näistä aurinkoisista päivistä on pakko ottaa kaikki irti, kun ei voi tietää, kuinka kauan iloa kestää.:)








Viimeisen syksyn ja talven aikana blogiini on tullut monta uutta lukijaa, joten pieni kertaus lienee paikallaan: Kesähuone rakennettiin meidän yläpihalle vajaat neljä vuotta sitten. Vanhat ruutuikkunat ja kerrostalon sisäovi saivat ympärilleen seinät ja katon. Kesähuone on pitkäaikainen haaveeni, joka toteutui.

Nyt parina talvena harmina on ollut Kesähuoneen oven turpoaminen niin, että rakentamisen yhteydessä lisätty ovenkahva (ovi tuli meille ilman kahvaa) tuppaa jäämään aina käteen, eikä ovea siis saa auki talvella. Viime kesänä mies yritti korjata tilannetta poistamalla oven lukkopesän ympäriltä haperoitunutta puuta ja korvaamalla sen jonkunlaisella massalla. Kahva ei kuitenkaan massaan jäänyt yhtään tiukemmin, ja meidän täytyisi keksiä ratkaisu tähän ongelmaan. Tällä kertaa ovi oli niin lujasti kiinni, että jouduimme jälleen tekemään aukon levikeosan peiliin, sillä vanhasta aukosta ei mahtunut enää juniorinkaan käsi. Aukot on nyt väliaikaisesti suljettu puupaloilla, mutta katsotaan, mitä keksitään....Ihan tarkoituksella rajasin ne pois kuvista, sillä mikään silmänilo ne eivät ole. Uusi ovi on yksi vaihtoehto, muttei välttämättä se ensimmäinen, sillä ovet ovat niin hinnakkaita. Tällä vanhallakin ovella oli hintaa monta sataa euroa. 



Kynttiläkruunun taidan ottaa huomenna pois. Se on nyt liikaa.





Eilen pitkästä aikaa Kesähuoneessa istuskellessani tuntui, että siivousta ja pientä sisustelua täytyy tehdä pikaisesti. Syksyn kukkasten roskia ja kuolleita hyönteisiä lojui lattialla. Kukkia olisi NIIN kiva jo laittaa Kesähuoneeseen, mutta koska sisällä on ihan yhtä kylmä kuin ulkona, täytyy malttaa hetki. Käväisin kuitenkin tänään ostamassa Sotkasta jokin aika sitten näkemäni magnolianoksat, jotka ilokseni olivatkin alennuksessa puoleen hintaan. Minusta tekokukissa on nykyään varsin elävännäköisiä vaihtoehtoja! Myös Finnmarilta aiemmin ostamani yksittäinen magnolianoksa meni nyt Kesähuoneeseen. Vajasta olisin hakenut vielä tason päälle minikasvihuoneeseen kirpparilta ostamani perunanarsissit, mutta vajan oven edessä on niin paljon lunta, etten jaksanut ainakaan vielä ryhtyä lapioimaan. Imuri heilumaan, pari lampaantaljaa sisältä mukaan, ja hetken päästä sainkin jo nauttia lasin viiniä siistissä Kesähuoneessa.:)








En meinaa muuten mitenkään uskoa, että eletään jo huhtikuun ensimmäistä päivää! Kuten kuvista näkyy lunta on vielä metritolkulla, minun mielestäni ihan liikaa. Ilmeisesti huomenna saadaan vielä reippaasti lisää.:/ Monella tapaa tuntuu kuin olisi vasta hiihtoloma. Toivon, että kesä yllättää meidät kaikki iloisesti!

Jatketaan pääsiäisen leppoisuudesta nauttien...
Taina


Kukkailotteluun on aikaa osallistua vielä tänään ja huomenna!


14 kommenttia:

  1. Ihastuttavaa tunnelmaa jo kesähuoneessa vaikka hanget loistavat ulkona!
    On siellä ollut talkoot saada ovi auki, mutta kyllä kannatti. <3
    Nautitaan kevään valosta ja pääsiäisestä!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia kesähuoneesta! Meidän kesähuone on todellakin kesähuone. Talvisin varsto. Täynnä pyöriä, suksia ym.ym. Todellakin pitää odottaa lumien sulamista, että pääsee kesähuoneen tyhjentämään ja siivoamaan. Olisipa ulkovarasto tai vaja.

    VastaaPoista
  3. Ihana huone. Meidän Lillevillassa on sama ongelma. Ovi ei aukea. On turvonnut kiinni. Mitäpä keksisi?

    VastaaPoista
  4. Voi tuo teidän kesähuone on niin ❤! Meillä mökin huvimajassa on se ongelma, että sinne ilmestyy talven aikana pieniä homepilkkuja. Ja jos unohdan sinne vaikkapa pöytäliinan, kuten nytkin, niin menee talven aikana pilalle.
    Ihania nuo oksat! Mä laitoin omenapuun oksia maljakkoon jokin aika sitten ja ovat jo hiurenkorvilla. Noita ei kyllä aidoista erota!
    Mukavaa toista pääsiäispäivää sinne ja toivotaan ettei lunta enää tule paljoa. Täällä sataa vettä!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttava kesähuone! Lunta on kyllä ihan liikaa, täälläkin satanut niin että maa ihan valkea.
    Kevät saisi jo todella tulla. Hyvää huhtikuuta ♥

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo kesähuone; en ihmettele yhtään, että syyhyttää jo päästä viettämään siellä lisää aikaa! Usko pois, se on mahdollista nopeammin kuin tämän päivän lumipyryssä voisi päätellä☀️☀️☀️

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis ja viihtyisä kesähuone!
    Minäkin katselin Askossa silkkikukkia kun olivat tarjouksessa ja melkein ostin ;) Pikkuhiljaa minäkin alan lämpenemään noille tekokukille, kun ovat niin aidonnäköisiä.
    Ihanaa pääsiäismaanantaita<3

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo kesähuone. Aurinkoisena päivänä ehkä parasta ottaa juuri lasi viiniä mennä sinne istumaan ja ihastelemaan sen kauneutta. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. Pari päivää jo näytti, että kevät tuloillaan. Mutta tänään otetaan takapakkia. Eiköhän tuo kesähuone teillä pääse pian kuitenkin täyteen käyttöön. Kyllä se kevät ja kesä sieltä ennen pitkää tulee 😃

    VastaaPoista
  10. Jo talvi tuli takaisin, blääh! Kesähuone on niin kaunis!

    VastaaPoista
  11. Kesähuoneet kutsuvat ja lunta tulvii taivaan täydeltä... miten tästä oikein selviää!? Olet jo keksinyt oivan ratkaisun noilla tekokukkasilla, ihan aidon näköisiä.

    VastaaPoista
  12. Ihana kesähuone ja huippu tuo kyltti :)

    VastaaPoista