tiistai 19. joulukuuta 2017

Nam! - Luumu-omenatuorejuustokakku



Toissa viikonloppuna kahvittelin Katin kanssa Pioni ja Piirongissa, ja valitsin tuolloin kahvin kaveriksi luumu-omenajuustokakkua palan. Kakku oli mielestäni aivan taivaallisen hyvää, joten googlailin reseptiä ja löysin ohjeen (klik), joka kuulosti siltä, mitä olin maistellut. Tässä teille aivan ihana ja helppo ohje joulunpyhienpöytään!







Korvaan lähes aina osan kakkujen kermasta tai tuorejuustosta rahkalla, niin tälläkin kertaa. Useissa resepteissä kakku on koristeltu suklaalla, ja itse asiassa leivoin kakun myös töihin ja koristelin sen suklaapalasilla. Jotenkin ehkä tykkään kakun ulkonäöstä ilman suklaata, eikä maku sitä mielestäni kaipaa. Kaunis, jouluinen, kakkukoriste voisi olla puolukanvarpu.:) Töihin leivoin kakun isompaan vuokaan, joten siinä oli ohuempi pohja ja ohuemmin täytettä kuin tässä kuvien kakussa.




 pohja:

200g piparkakkuja
75g voita sulana

 
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa piparkakut, sekoita sulan voin kanssa ja painele seos vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan. 

täyte:

250g rahkaa
2 dl kuohukermaa vatkattuna
1 prk tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 dl luumumarmeladia
1 dl omenasosetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
3 rkl omenamehua
2 tl liivatejauhe 


Sekoita rahka, tuorejuusto ja vatkattu kerma. Lisää sokeri, luumumarmeladi, omenasose ja mausteet. Sekoita liivatejauhe 2 ruokalusikalliseen kylmää vettä. Lämmitä mehutilkka mikrossa ja sekoita liivatevesi mehuun. Lisää sitten mehu täytteeseen tasaisena nauhana kaataen ja samalla täytettä sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku hyytymään jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi.





Olen huono käyttämään liivatetta. Nyt kokeilin kauan sitten ostamaani liivatejauhetta ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Saattaa tosin olla, etten ole täysin ymmärtänyt liivatejauhepurkin kyljessä ollutta tekstiä oikein, mutta kakut hyytyivät, ja se on pääasia. Sellaista "tiukkaa" päällistä ei kumpaankaan kakkuun tullut, ehkä liivatetta voisi olla yksi teelusikallinen enemmän. 





Kakku on mielestäni ihanan raikas maultaan ja sopii hyvin kahvin seuraksi. Vielä jos omenasoseessa olisi sattumia...


Ihania joulun makuja!
Taina


Muistathan, että joulun Kukkailottelulinkki on auki! 

14 kommenttia:

  1. Ai että, näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on!<3 Tuo paksumpi pohja täytteen kanssa muodosti (huomaa aikamuoto) loistavan parin.:)

      Poista
  2. Mä tykkään juustokakuista ja ajattelin vastaavan tehdä aatoksi, piparkakkurahkaa, tuorejuustoa ja loraus kermaa♥ Tuo on varmasti hyvää, ihanaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kuulostaa niin hyvälle!<3 Kiitos Maiccu, samoin sinulle!:)

      Poista
  3. Oi joi...kuulostaa suussasulavan ihanalta!!
    Ihanaa lomaa teille sinne etelään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hyvää! Joudun varmaan tekaisemaan uuden, kun olemme kotona.:)
      Kiitos Susanna!<3

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä herkulliselta, ehkä pakko kokeilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Luumun ja omenan yhdistelmä on raikas.:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Nina!<3 Lupaan, että tämä oikeasti myös on.:)

      Poista