sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Habitare 2016 - inspiroivimmat osastot



Päätin ajoittaa Habitare-vierailuni perjantai-iltapäivään välttääkseni pahimmat ruuhkat messuosastoilla. Hyvä taktiikka luulisin! Epäilen, että lauantai ja sunnuntai ovat paljon ruuhakaisempia. Aika rauhassa sain katsella ja kiertää, tosin aikataulu oli tiukka, koska leipätyö piti hoitaa ensin. On huomattavan paljon mukavampaa myös kuvata, kun kuvissa ei ole ylimääräisiä käsiä, päitä tms.! Niin kuin ensimmäisestä kuvasta näkyy, väkeä riitti kyllä perjantai-illallekin reippaasti.

Kuvia kertyi runsaasti, noin 250, joten eiköhän näitä messuja pureskella kahdessa tai kolmessa postauksessa. Yleisfiilis messujen jälkeen oli tyytyväisyys siitä, että tuli lähdettyä, sekä ilo kaikesta nähdystä. Ollaan ylpeitä suomalaisuudesta! Miten lahjakkaita taiteilijoita, suunnittelijoita ja muotoilijoita tässä maassa onkaan! Messuilla näkyi vahvasti puu, vihreys, luonto, kierrätys, ekologisuus, perinteet ja värit. Näillä eväillä pitäisi kyllä pärjätä maailmallakin!


Tähän postaukseen poimin kuvia neljältä eri messuosastolta, joissa mieli lepäsi tai tunnelma oli innostusta herättävä. Aloitetaan My Oh Myn kokoamasta Garage Garage-osastossa, jossa vietin varmasti eniten aikaa. Osaston tunnelmasti tuli mieleen viimevuotinen suosikkini Trash Kitchen: kästtelemätöntä puuta ja paljon viherkasveja, tunne juurille paluusta, jotain 70-lukuista, mutta raikkaana versiona...Tämä osasto oli täynnä kaikkea kaunista ja ihanaa. Jos olette tänään menossa messuille, tämä kannattaa tutkia rauhassa!









Toinen osasto, jonka tunnelmasta nautin koivasti, oli Matri, yritys, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Matri valmistaa sänkyjä. Hienot nettisivut heillä, käykääpä lukemassa! Joka tapauksessa tykkäsin paljon siitä levollisuudesta ja ilmavuudesta, sekä luonnonläheisyydestä, joka heidän osastollaan vallitsi. Tuo tanko/olkikassi -idea jäi mieleeni muhimaan. Sitä voisi käyttää joskus tulevaisuudessa...







Tikkurilan osasto onkin jo näkynyt paljon eri blogeissa, mutta kieltämättä se oli erittäin onnistunut. Olen tuota Vuono-sävyä miettinyt jo useamman kuukauden, minne voisin sitä maalata! Ehkä eteisen istuinseinälle...? Tosin istuntason laminaatti pitäisi vaihtaa, sillä se on tummanruskeana tunkkainen väripari tuolle vihreälle. Muutoin en ehkä ole valmis (ainakaan vielä) sellaiseen väri-ilotteluun, jota tälläkin osastolla oli taitavasti esitelty. Iloitsen silti siitä, että sisutuksessa on enemmän väriä kuin ennen, sillä mikä musta-valko-tyyppi en koskaan ole ollutkaan.







Viimeisenä nostan esille Signals- näyttelualueen, joka esittelee muotoilun ja sisustuksen trendejä. Tämä ei siis ole myyntinäyttely, vaan täällä voi nuuhkia tulevaisuuden tuulia sisustuksen ja muodin saralla. Tällä osastolla enemmän on todellakin enemmän! Eikös näistä kuvista löydykin ne alussa luettelemani arvot, jotka messuilta löysin?





 

Oletteko käyneet Habitaressa tai aiotteko vielä mennä? Suosittelen lämpimästi, jos sisustus, taide ja muotoilu kiinnostaa! Millaisia ajatuksia sinulle syntyi näistä kuvista? Jatketaan messukuvien parissa joku toinen päivä, nyt täytyy lähteä aamupalan laittoon.:)



Mukavaa sunnuntaita!
Taina

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja osastoja, jotka olivat minulta jääneet väliin. Kävin messuilla torstai-iltana ja aikaa oli kertakaikkiaan liian vähän. Itse pidin myös MyOMy:n osastosta ja Hakolasta, mutta Tikkurila oli jäänyt väliin, harmi. Kiva kun sinulta tuli vielä kuvia ihasteltavaksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain itsellesi kauniista sanoistasi!<3
      Kyllä mullakin oli pää aika pyörällä! Olin niiden origamijoutsenten vieressä ajatuksena kuvata niitä, myöhemmin muistin, etten mä mitään kuvia ollut ottanut. Piti kysyä neuvoa, miten löydän sinne takaisin, sillä vaikka mielestäni omaan hyvän suuntavaiston, niin tuolla oli aika sokkeloista...Varmasti mullakin jäi väliin monta kivaa juttua.
      Mukavaa viikkoa sinulle!:)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Olisi ollut kiva käydä itsekkin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita!<3 Aina ei vaan ennätä kaikkiin kivoihinkaan juttuihin.:/ Arki ja työ. Mutta onneksi huomenna on jo jälleen tiistai!;D

      Poista
  3. Hih..sun lempi seinänväri <3 Millois teille rantautuu????
    Tuo sohva on pysäyttänyt joka kerta, kun sen kuvan näkee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpä! Tuo seinä ja uusin Blossa-pullo...Hmmm..Lokakuun kymmenes ainakin sen pullollisen verran.;DD
      Joo, toi sohva on tosi huikee! Mä tykkään myös kovasti siitä, missä on montaa eri tapettikuosia näkyvillä.:)

      Poista
  4. Tänään käytiin messuilla ja nuo osastot jäi käymäti läpi. Tikkurila olisi ollut kyllä kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika isot on noi messut, vaikka mukavan väljästi minusta oli tuo näyttelypuoli rakennettu. Sen verran sokkeloista, että ihan oli suunnat sekaisin.:) Näille messuille pitäisi olla aikaa useampi päivä ja mahdollisuus katsoa vain palanen kerrallaan. Ymmärrän kyllä, että se ei oikein ole mahdollista.:)

      Poista
  5. Ihana päästä näin kuvien välityksellä messuille!
    Vaikka mitä kivaa näyttää olevan ja varmaan livenä vielä kivempaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, mitä?! Et lähtenyt Kainuusta vuoden sisustustapahtumaan!:D Välillä ottaa pattiin, kun täällä Suomessa on niin kauhean pitkät välimatkat. Kieltämättä hieman rajoittaa osallistumista yhteen jos toiseen hauskaan juttuun. Onneksi on sisustuslehdet ja blogit!:)

      Poista
  6. Messut taisivat olla tänä vuonna erityisen onnistuneet. On ollut tosi kiva katsoa kuvasatoa eri blogeista ja imeä inspiraatiota. Ihania kuvia ja poimintoja sinullakin! Ehkä ensi vuonna itsekin taas mukaan messuilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) Olivat mielestäni erittäin onnistuneet messut, taisin tykätä viimevuotisistakin. Samoja teemoja oli jo vuosi sitten, mutta nyt vielä vahvempana ja jotenkin rohkeemmin.:)

      Poista
  7. Upea messupläjäys!!
    Jään odottelemaan jatkoa.
    Tuo viimeinen sohva kasveineen on niin mykistävän hieno!!
    Näin siitä jo Kukkalan Sannalla kuvan ja ihastuin täysin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kauniista sanoistasi!<3
      On todellakin pysäyttävä sohva! Sanoisin, että messujen pysäyttävin.;D En edes Hakolan sohvista ottanut yhtään kuvaa, vaikka ne on niin kovin in juuri nyt.:P

      Poista
  8. Messuillakävijänä mielenkiintoista nähdä muiden ottamia kuvia ja nähdä, mitä itsellä jäi näkemättä :)
    Kuten tämä viimeinen osasto. Ihanat messut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa mieltä! Messut oli hienot, ja varmasti jäi multakin kaikenlaista näkemättä, mitä ois ollu kiva ihastella livenä.:)

      Poista
  9. Matrin osasto oli kyllä I-H-A-N-A 💕

    Perjantai taisi olla kohtuullisen rauhallinen päivä, sillä päiväsaikaankin oli sopivan rauhallista kierrelle ja katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se! Ihmeellinen rauhan tyyssija.<3
      Sain kutsun torstaiaamun bloggareille tarkoitetulle aamupalalle, mutta ei tää meikäläisen bloggaaminen ihan niin ammattimaista ole, että ansiotyön voisi unohtaa.;DD Perjantai oli ihan hyvä messujen kiertämiseen, aikomus pitää tää mielessä ensi vuonnakin!

      Poista
    2. Heitin sulle muuten kivan haasteen, käy kurkkaan blogista :D

      Poista
    3. Kiitos Tuija!:) Täytyypä tulla kurkkimaan!:D

      Poista