sunnuntai 21. elokuuta 2016

Uudet matot makuuhuoneeseen



Sisustusintoilijan kotona voisi kuvitella mattojen ja verhojen vaihtuvan tiuhaan, mutta ainakin meillä asia on ihan päinvastoin. Minulta ei todellakaan löydy joulu- saati kesä/talviverhoja! Vaikka olen viime vuosina vaihtanut muutamiin huoneisiin uudet verhot (ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen), niin uskon, että näillä vaihdoksilla mennään taas vuosia eteenpäin. Myös matoissa haluaisin hankkia vain sellaista, joka kestää aikaa, ja aika vähän on onneksi tullut vuosien saatossa hutiostoksia tehtyä.







Viime vuonna hankin uuden maton työhuoneeseen, mutta siirsin sen keittiöön (vilahtelee ainakin tässä postauksessa), sillä se tuntui liian kovalta tuohon kirjastoksikin kutsuttuun tilaan. Keittiössä meillä ei koko tässä asumishistorian aikana (kohta 11 vuotta) ollutkaan mattoa aiemmin, ja tykkään nyt siitä, miten matto kokoaa pöydän ja tuolit yhdeksi ryhmäksi. Ainoa huono puoli on ollut, että mistään ei löydy juuri oikeankokoista mattoa keittiöryhmän alle. Nykyinen on hieman liian kapea, sillä matonhan pitäisi ylettyä tuolien taakse silloinkin, kun tuoleja siirretään pöydästä irti. Olen muuten aivan varma, että en ole tämän pulman kanssa yksin! Ruokaryhmät ovat suurentuneet vuosien saatossa, mutta matot tuntuvat pysyvän samankokoisina...Tietenkin jos olisi satoja euroja laittaa yhteen mattoon, niin varmaan tilaamalla saisi juuri sen kokoisen, kun tarvitsee. No, ei ole laittaa satoja euroja mattoon, joten sitten jatketaan etsintää!









Tilasin Hobby Hallilta muutama viikko sitten kolme kappaletta kaunista ja edullista Naomi-mattoa (yhteensä nämä maksoivat alle 50 euroa). Matot ovat kooltaan 80X200 cm. Kokeilin niitä parin päivän ajan kettiöön, missä ne todellakin olisivat olleet vierekkäin juuri ja juuri oikeankokoiset. Matot ovat kuitenkin suhteellisen kevyttä puuvillaa, joten ne kupruilivat ja liukuivat tuolien alla ja muutoinkin minusta keittiön maton pitää olla hieman ryhdikkäämpi. Varasuunnitelmana minulla oli päivittää viimein näillä matoilla makuuhuonetta, ja varasuunnitelmasta tulikin sitten lopullinen toteutus.










Aiemmin meillä on ollut makuuhuoneessa vain kaksi puuvilla-paperinarumattoa, ovenpuoleisella sivulla ja sängyn päässä. Matot oli ostettu jo edelliseen kotiin, joten niillä on ikää sellaiset 13 vuotta. Muistaakseni nekin hankin aikoinaan Hobby Hallista. Aika aikaa kutakin, nyt nämä Naomi-matot tuovat valoisamman ilmeen ja ripauksen Marokkoa meidän makkariin. Pidän myös siitä, että matot ovat symmetrisesti sängyn molemmin puolin, ja päätyynkin riittää vielä matto. Matot pysyvät makuuhuoneessa paremmin paikoillaan kuin keittiössä, jossa tuoleja siirreellään monta kertaa päivässä. Samoin imuroidessa matot pysyivät hyvin paikoillaan. Olen siis varsin tyytyväinen uusiin mattoihini.

Tänään otin kuvia myös toisesta tuoreesta sisustusostoksesta, mutta palataanpa siihen ihan omassa postauksessa! Tänään on aikomus ennättää vastailemaan parin edellisen postauksen kommentteihin. Kukkailotteluun ehtii linkittää tämän illan ajan, ja arvontaan pääset osallistumaan samassa Kukkailottelu-postauksessa!:)


Kivaa sunnuntaita, uutta viikkoa kohti!
Taina

 

12 kommenttia:

  1. Kauniit matot! Selasin myös yksi päivä heidän sivujaan, hyviä tarjouksia pienistä matoista. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!:) Aivan ihania, suuria mattoja olisi esim. Elloksella, mutta ei kyllä raaski mitenkään laittaa montaa sataa yhteen mattoon. Nuo olivat niin edulliset, että niitä ei oikein voinut jättää ostamatta.:)

      Poista
  2. Hyvin kauniit matot!! Itse olen juuri katsellut vastaavalla kuosilla olevaa kelta-valkeaa olohuoneeseemme, mutta hinta on niin pilvissä, että odottelen vielä.
    Ihastuin tuohon viimeiseen kuvaasi!!!
    Vallan hurmaava!!

    Lempeää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmasti odottaa sopivaa tarjousta!:)
      Hih, pitihän mun tähänkin postaukseen saada yksi kukkakuva!:P Ihanaa, että pidit siitä!<3

      Poista
  3. Kauniit matot ja tuolla teidän makkarissa on ihana tunnelma!
    Tuota sängynpäätyä kuolaan ;)
    Minun pitäisi saada makkariin uudet verhot, entiset ovat varmaan vuodelta pottu. Ei täälläkään kovin usein verhoja vaihdella, vaikka paljon muuta vaihdellaankin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:)
      Ehdotin muuten tällä viikolla miehelle, että kokeiltaisiin vaihtaa järjestystä, ja se tarkoittaisi päädystä luopumista. Mies ei halunnut, joten jätin ainakin toistaiseksi väliin.:)Tyynynpäälliset on paljon helpompi vaihtaa.;)

      Poista
  4. On kauniit matot, kävis meillekin. Meillä on olkkarissa tavallinen pyöreä vaalea karvamatto ja olen miettinyt pitäisikö se vaihtaa (vaikka Siri tykkää siitä). Tuo makkarin tumma tapetti on upea muuten! Me laitoimme yhteen kotiin vähän samanlaisen sängyn taa. Nyt on vaan maalatut seinät.
    Tule muuten mukaan Mustaa ja Valkoista haasteeseen blogissani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar!:) Huomaa, että syksy hiipii mieleen ja saa aikaan sisustusajatuksia.;D
      Täytyypä tulla katsomaan, mistä haasteessa on kysymys!:)Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Mattojen osto on ehkä vaikeinta mitä tiedän! :D Just myin eteenpäin pari hutiostosta. Mummun tekemät räsymatot on parasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon vaikeuden!:) Voi, niin olisivat, mutta meillä ei taida niitä enää olla jäljellä! Muistan kutoneeni mummon kanssa mattoa/mattoja joskus alle kouluikäisenä, ja mm. sellaiset valkoiset iloisin väripilkuin olivat lapsuuden kodissani vuosia käytössä. Taisivat kulua jossain vaiheessa puhki. Harmi!

      Poista