Taidelauantai omin kätösin

Tämän vaatimattoman, juuri valmiiksimaalaamani taulun takana on yllättävänkin pitkä aika, mietintä-ja kokeiluprosessi. Ei varmaan uskoisi lopputuloksesta. Kaikki sai alkunsa tästä Villa Valkon Katin inspiraatiopostauksesta, jossa toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvä taulu sai minut heti innostumaan. Ajattelin, että kyllähän minäkin nyt tuollaisen...Kahta väriä ja hieman kirjoitusta. En ole koskaan ollut erityisen hyvä itse esim. koulun kuvaamataidon tunneilla, vaikka mielestäni olen kohtuullisen hyvä opettamaan kuvaamataitoa. Käteni eivät osaa toteuttaa sitä, mitä mielessäni näen. Sellaisista lähtökohdista siis.

Keväällä vihreyden vallatessa ympäristöä, luonnon herätessä eloon muistin tuon tauluajatuksen, ja ajattelin toteuttaa sen niin, että voisin tallentaa hitusen luonnon vihreyttä ja kevään toivoa kankaalle. Hieman valkoista myös, joka raikastaisi vihreän. Kevään riemua!

Amerikan reissusta palattuamme piti sitten päästä toteuttamaan ajatusta, syntyi ensimmäinen versio taulusta. Olohuoneen silloiseen sinertävän harmaaseen seinään ei tuo vihreä kuitenkaan sopinut. Minusta tuo ensimmäinen vihreä versio on mukavan pehmeä. Päätin kuitenkin maalata vihreät piiloon mustalla. Taulun paikaksi olin tosiaan alunperin ajatellut olohuonetta.

Tuollaisena mustaharmaana sen olisi voinut pitää, mutten kuitenkaan tykännyt. Ei siinä enää ollut sitä ajatusta, jota olin tavoitellut. Perheen kanssa keskusteltiin siitä, kumminpäin taulun kuuluisi olla.:P Heistä musta oli valumassa harmaan päälle, ja siltä minusta itsestäkin tuntui. Piti palata takaisin siihen alkuperäiseen ajatukseeni keväisestä luonnosta.

Koulussa yritän opastaa lapsia, etteivät sotkisi kirjoitusta kuvistöihinsä. En aina elä niin kuin opetan, joten joku viisaus oli tähän tauluun kirjoitettava...Sanat tauluun tulivat mieleeni kesällä syntyjä syviä miettiessäni. Vähän kuin loppuunkulunut "carpe diem", mutta omin sanoin ilmaistuna.

On ihmisiä, jotka takertuvat menneeseen, katkeroituvat, eivätkä pysty antamaan anteeksi. He elävät eilisessä tai toissapäivässä. Sitten on niitä, jotka haikelevat koko ajan jotain tulevaa. He odottavat, että tapahtuisi jotain, tulisi loma, kesä, huominen, voittaisi vaikka lotossa! Jos jää kiinni menneeseen tai pelkästään odottamaan tulevaa, ehtii käsillä oleva hetki, ainoa, joka meillä oikeasti on, lipua ohi. Luulen, että katumusta jälkeenpäin aiheuttaa useimmin se, ettei uskaltanut, kuin että uskalsi. Toki minäkin odotan lomapäiviä, haaveilen monista asioista, eikä se lottovoittokaan haittaisi, mutta olen yrittänyt opetella nauttimaan jokaisesta päivästä jollain tavalla. Se hetkestä nauttiminen voi olla vaikkapa aamulenkki tai kierros puutarhassa, syventyminen lehden lukemiseen tai ilta ystävän seurassa...ja paljon muuta. Taulukin muistuttaa minua nyt siitä.

Kun sitten päädyin tilaamaan printtitaulut olohuoneeseen, niin tämän oman taulun paikaksi muuttui eteinen. Lähiaikoina mulla on tarkoitus maalata tuo eteisenkin maitokahvinvärinen seinä piiloon, ja muutenkin uudistaa hieman eteistä. Taulu tuntuu isolta, varsinkin kun se on tuon tauluhyllyn päällä, melko korkealla. Luulen, että se löytää oman paikkansa seinältä kunnolla, kunhan seinä on maalattu.

Ihan varma en ole tuosta vihreän sävystä, kummallakaan kerralle en huolinut valmista sävyä tuubista, vaan yritin sekoittaa oman mieluisan sävyn. Voi kuitenkin olla, että maalaan vielä yhden kerroksen. Pitäisikö nuo tekstit kuitenkin maalata piiloon, ja pitää ajatus omassa päässä, mitä sanotte? Unohdin myös nimmarin taulusta, joten sekin on vielä tehtävä. Nyt kyllä hieman jännittää esitellä ensimmäistä (luultavasti myös viimeistä) omatekoista taulua. 

Taina