perjantai 17. heinäkuuta 2015

Matkan varrella - Tertin kartano



Blogitervehdys reissusta! Tällä kertaa ollaan miehen kanssa kahdestaan lyhyellä matkalla Itä-Suomessa. Kirjoittelen tätä juttua Kolin kansallismaisemissa...



 


Matkaan lähdettiin eilen aamusta, eikä meillä ollut kova kiire perille, joten pysähdyksiä tuli tehtyä useampia. Monta vuotta sitten oli Kodin kuvalehdessä juttua Mikkelin Tertin kartanosta, ja siitä lähtien on ollut mielessä, että joskus pitäisi pysähtyä siellä. Eilen sitten viimein pysähdyimmekin, ja suosittelen lämpimästi muillekin vitostietä huristelevia tekemään samoin!








Kartanon ruoka näytti erittäin herkulliselta, mutta emme halunneet vielä syödä, joten ostimme vasun kartanon mansikoita ja kävelimme sen pihapiirissä ihastellen vanhoja rakennuksia ja upeita istutuksia. Harmi vain, vanhan navetan raunioiden suojissa olevaan puutarhaan ei päässyt sisälle! Muutaman kuvan sain kuitenkin muurin aukoista otettua. Opastettuja kierroksia sinne järjestetään sunnuntaisin muistaakseni klo 15 ja tilauksesta ryhmille muulloinkin. Täytyy siis ehdottomasti tehdä joskus sunnuntairetki Tertin kartanoon ja testata paikan ruoka samalla kertaa.:)



 
 


Nyt joudun pahoittelemaan, etten ole ehtinyt vielä vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin! Yritän vastata niihin, kun olemme jälleen tien päällä, jossain tylsässä kohdassa.;D Nyt on aika laittaa tavarat kasaan ja jatkaa matkaa. Lisää postauksia tulossa...

Ihanaa viikonloppua!
Taina

18 kommenttia:

  1. Oi ihana Tertti. Tuo on minun yksi suosikkipaikoista :)
    Kannattaa joskus käydä myös lounaalla siellä - ihanat ruoat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että ruoka olisi hyvää, taitaa olla pitkälti siellä kasvatettua. Täytyy tehdä sunnuntairetki, jotta pääsisi puutarhakierrokselle ja ruokapatojen ääreen.:)

      Poista
  2. Tämä on kyllä kiva paikka! me poikkesimme Tertissä kesäkuunalussa, kun olimme myös ohikulkumatkalla. Kiva paikka ja ainakin hyvät kakkukahvit siellä sai ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mansikatkin olivat todella makeita! Paluumatkalla tuskin pysähdymme samassa paikassa, mutta varmasti tulee mentyä uudelleen. Oli niin ihana paikka! :)

      Poista
  3. Nuo Tertin kartanon ikkunat lumoavat aina!
    Niin kaunista ja tunnelmallista nostalgiaa ilmassa!
    Mieheni on Mikkelin pohjoispuolelta kotoisin, joten kartanon ohi on tullut aika monesti kuljettua, mutta liian harvoin poikettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sanoin miehelle, että tuossa kuistilla saa kaikenlaisia ajatuksia päähän...kuten että olisi ihana omistaa tuollainen paikka!:)

      Poista
  4. Tuttu paikka - ja ehdottomasti käymisen arvoinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidankin olla poikkeus tässä porukassa, kun en ole aiemmin käynyt.:) Täytyy mennä joskus uudelleen!

      Poista
  5. Ihania kuvia kartanosta <3 Mukavaa viikonloppua ja reissua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ihanaa viikonloppua onnellisten tähtien alle!:)

      Poista
  6. Ihania kuvia <3 Olen monta kertaa suunnitellut piipahtavani Tertin kartanossa, mutta en ole ikinä päätynyt sinne. Tästäpä tulikin aivan uutta inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Suosittelen käymään...aika kauan tää mullakin oli ajatuksen tasolla.;)

      Poista
  7. Ihana reissu. Tuo kartano pitää kyllä lisätä kohteisiin, joissa on pakko käydä. Ihanaa lomaa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! <3 Upea paikka todella!:) Kiva reissukin tähän mennessä. :)

      Poista
  8. Onneksi mulla on iso puska sitruunamelissaa ;D
    Ihanat kuvat, mukavaa reissun jatkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Mun täytyis varmaan istuttaa...;) Sinä näytätkin NIIN nuorelta!:) Ja kiitos Miru! <3

      Poista
  9. Voi mitä kuvia, näyttää todella mielenkiintoiselle paikalle. Täytyy pitää paikka mielessä, kun tuollapäin liikkuu :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos PauMau!:) Ei kai noin ihanasta paikasta saisi rumia kuvia yrittämälläkään!;)

    VastaaPoista