sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Sydäntalven 5 kukkasuosikkia

Heipsan pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa helmikuussa! Työ, koti, tv -sarjat ja islantilaisneuleet on vieneet naista, ei mitään sen ihmeempää kuin tavallista elämää kuuluu tänne.:)



Talvihan on ollut lumen ja auringonpaisteen ansiosta upea! Tosin juuri nyt tunnen itseni petetyksi, sillä aurinko vain pilkahti eilen aamulla ja koko viikonlopusta näyttää tulevan pilvinen ja harmaa. Olisin ollut valmis antamaan moisen petturuuden anteeksi vaikka vain hetken paisteesta, vaan nyt sitten olen edelleen hieman suutuksissa auringolle. Voisi helottaa joskus viikonloppuisinkin!




Huomaan kaipaavani vihreää ja yllättäin melko kirkkaita värejäkin tähän talven keskelle. Onneksi on kukkaset! Niillä saa kotiin sekä vihreää, että väriä. Tulppaanit toki kuuluvat joulusta pitkälle kevääseen kodin suosikkileikkoihin, mutta ajattelin vinkata omat kukkasuosikkini, siis muut kuin  perustulppaanit, jos vaikka kaipaat vaihtelua. Näitä kaikkia osaan jo odotella kukkakauppaan joulun jälkeen.

Unikot




Nämä ovat aivan uskomattomia! Varret usein kiemurtelevat ja kannattelevat valtavia nuppuja. Unikon terälehdistä minulle tulee mieleen pliseeratut hameet. Toisaalta kukka muistuttaa taiteltua oragamipaperia. Auetessaan yksikin unikko riittää tekemään vaikutuksen. 





Parhaillaan minulla on jo toisen kerran peräkkäin erivärisiä unikoita olohuoneen pöydällä, ei mitään kovin seesteisiä tai hempeitä ollenkaan. Nämä antavat energiaa! Edelliset kestivät noin 1,5 viikkoa, mikä oli mielestäni positiivinen yllätys, sillä takkaa on lämmitetty ja meidän ilmalämpöpumppukin paahtaa olohuoneessa. 


Ranskalaiset tulppaanit




Tavalliset tulppaanit eivät oikein tunnu miltään näiden ranskattarien rinnalla.:P Samaa ihmeellistä painovoiman vastustamista kuin unikoilla, ei voi kuin ihmetellä ja ihastella! Piiiitkän varren päässä kukka, joka autessaan on iso ja kerroksellinen. Väri saattaa matkan varrella muuttua, se kuuluu asiaan, samoin kuin esim. pioneilla.


Anemone




Anemone eli kruunuvuokko kuuluu muistaakseni leinikkien sukuun ja tämä kukka sopiikin mielestäni kivasti mm. jaloleinikkien kanssa samaan kimppuun. Anemonea on monia värejä, mutta eniten tykkään valkoisista häivähdyksellä viheää tai vaaleanpunaista. Anemonen kukan keskiö, (heteet ja emi olettaisin) on vangitseva. Se muistuttaa minusta unikon kukan keskiötä. 




Magnolia

Magnoliasta olen postaillut aiempina talvina omia postauksiaan. Etukäteen olisin voinut kuvitella, että juuri magnolia olisi listani kärjessä. Vaan tänä vuonna kohdalleni on sattunut magnoliaa vain kerran, eivätkä nekään nuput kaikki auenneet. 


Viime vuonna minulla oli sitä vastoin aivan mielettömän upea oksa, jonka leikkasin useampaan osaan, sillä se oli niin suuri. 


Magnolia on pakko saada maljakkoon ainakin kerran talvessa. Oksat ovat yleensä haastavia leikkoina. Toisinaan kukkivat upeasti, toisinaan kuivahtavat ennen avautumista. Ihana, mutta oikukas!




Jaloleinikki

Joitakin vuosia sitten, kun jaloleinikit vasta tekivät tuloaan Suomeen talvileikoksi, olisin varmasti nimennyt sen ykkössuosikikseni. Ihmismieli kaipaa kuitenkin uutta, siksi ryhdyin tätä postaustakin kirjoittamaan. 


Vaihtoehtoja väreissä ja koossa riittää. Viime viikolla valikoin nipun oransseja leinikkejä ja pari oranssia papukaijatulppaania. Kylläpä ne näyttivät hyvältä ja osa näyttää edelleen. Siirsin vanhat kukat olohuoneen sivutasolle perjantaina, kun hain jälleen viikonloppukukkaset.

Mikä tai mitkä kukat ovat sinun talviajan suosikkejasi? 

Hei, ihanaa, toivottavasti kukkaisaa, ystävänpäivää!

Taina



16 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia ja kuvia! Kaipasinkin jotain kukkavinkkejä tulppaannien lisäksi. Tällä hetkellä minulla on maljakossa inkaliljoja. Seuraavaksi tekisi myös mieli ostaa jotain muuta kuin tulppaaneja. Niistä taisi tulla jo hetkellinen yliannostus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Olen ihaillut kuviasi inkaliljoista!<3
      Mulla on tainnut käydä sama! Tosin tulput on kyllä kivoja muiden kukkien kanssa ja itse tykkään varsinkin tulppaanit ja oksat tai marjanvarvut tulppaanien kaverina. Yksi ihana talvikukka on afrikantähdikki. Muistaakseni se kestää helposti useamman viikon! Myös vahakukka on kiva kimpuissa.
      Hyvää ystävänpäivää ja laskiassunnuntaita Minna!<3

      Poista
  2. ❤️ Ihanaa ystävänpäivää! ❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja pahoittelut, että vasta kaksi viikkoa kommentin jättämisen jälkeen.<3 En ole avanut blogia kahteen viikkoon, jo on aikakin!

      Poista
  3. Kaikki niin ihania kukkia!
    Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Outi!<3 Ja samoin myöhästynyttä!<3
      Kukat on vaan niin..parasta?!

      Poista
  4. Ihana postaus, kauniit kuvat! Minun suosikkejani ovat näin kevättalvella tietysti tulppaanit. Neilikat ovat tietysti myös kestosuosikkeja, mutta niitä hankin ympäri vuoden, kun taas tulppaaniaika on just nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Tänään hain jälleen magnolian oksan. Toivon, että tämä puhkeaa oikein kauniiseen kukintaan. Aina ei voi tietää...Tulppaaneita on tietenkin tuossa nenän alla pöydällä..;D

      Poista
  5. Kukkakauneutta kerrassaan. Noita magnolian oksia voisin etsiä maljakkoon. Kukka on ihana, hentoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut hieman harvakseltaan magnoliaa saataville. Juuri tänään hain yhden oksan! Toivottavasti aukeaa...

      Poista
  6. Talvikukkien suosikiksi on tänä talvena kirinyt kuurankukat. ;) Olen hemmotellut jälkikasvuamme ihanilla kukkalähetyksillä, jotka yhtäkkiä oivalsin käteviksi tavoiksi ilahduttaa merkkipäivinä. Toivossa elän, että itsekin saan joskus vastaavanlaisen. Eikös se ole niin, että hyvä tulee takaisin, jossakin muodossa. Sinulla on silmää asetelmille ja niiden tallentamiselle kuviisi. Kiitos vinkeistä ja päivän kukka-annoksesta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Meillä on sen verran tiiviit ikkunat, että kuurankukkia on vain Kesähuoneessa. Parhaimmillaan ne ovatkin ihan mielettömän upeita! Mieleen on jäänyt ihmeellistä köynnöstä muistuttavat kuurankukkaset siskon navetalla.<3
      Ja voi, miten ihanaa, että laitat kukkatervehdyksiä tyttärillesi!<3 OI, minä tilasin äitilleni synttärikukat netin kautta joulukuussa, mutta täytyy sanoa, että olin pettynyt. Värikästä toivoin, sillä äitini pitää väreistä, mutta punaista gerberaa ja lilaa anemonea en itse laittaisi samaan kimppuun..Täytyy varmaan äitienpäivänä kokeilla jotain toista kukkakauppaa Kajaanissa. Viime vuonna siskoni tilasi äitienpäiväkukan Paltamosta ja kukkakauppias ajoi puolen tunnin matkan mökille viemään mielettömän hortensian äidillemme. Se on palvelua!<3
      Kiitos ihanasta viestistä, ja pahoittelut vastauksen viipymisestä!<3

      Poista
  7. Ihana kukkapostaus! 🧡 Kauniita kukkia ja ihania kuvia! Meillä on täällä hierottu trendikkäästi tulppaaneja ja odotellaan amarylliksen viimeisen kukkavarren avautumista. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh, tulppaaneiden hierominen onkin nyt ihan allonharjalla!:)) Osa mun tulppaaneista näyttää just nyt hieman kuivahtaneilta...Ne voisi ehkä sitoa kranssiin ja laittaa ulos...
      Kiitos ihanasta kommentistasi!<3

      Poista
  8. Ihania kukka-asetelmia ja taustalla kaunis valoisa koti. Jaloleinikit ovatkin huikean kauniita, tämä oli hyvä vinkki ja mangolianoksa on ystävättären suosikki. Tulppaani on ehkä vähän arkinenkin kevättalven kukka ja valkoinen tai vaaleanpunainen neilikka tarttuu käteen kestävyytensä vuoksi, lempikukkia on niin paljon. Pioni on kaunis kun haalistuu ja aukeaa ja sinipiikkiputki on yksi kestosuosikki, sopii mihin vuodenaikaan vain ja kohta voi pääsiäisliljojakin ihailla. Anemone on ikuinen kaunokki - kivikkopenkin kylmänkukan aukeamista odotan kevätkesällä aina yhtä innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja!<3 Suosikkikukkaa on lähes mahdotonta nimetä tosiaan, sillä kaikille kukille on oma aikansa ja paikkansa!<3 Minähän menen usein kukkakauppaan mielessäni jotain tiettyä ja tulen sitten ihan jonkun muun kuin sen aikomani kanssa.;D Kevääseen kuuluu kans niin paljon ihania kukkia! Viime vuosina olen hullaantunut narsisseihin, niitäkin on vaikka minkälaisia. Pihalla ja luonnossa kasvavat kukatkin ovat enää parin kuukauden päässä. Kevät on ihanaa odotuksen aikaa.<3

      Poista