sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Marraskuun iloja / Tulppaanien aika



Ihanaa! On jälleen tulppaanien aika! Marraskuun vähävaloisuus kyllä tuntuu jopa tällaisen iloluontoisen ihmisen elämässä jonkinlaisena koettelemuksena. Tällä viikolla (täällä Lahdessa) päivä ei ole juuri tuntunut kirkastuvan useimpina päivinä ollenkaan. Toisaalta vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa mahdollisuuden näin synkkään aikaan sytyttää takkaan tulet, kaivaa neulelangat tai mieluisat lukemiset ja ostaa ihanat kukkaset maljakkoon mieltä piristämään. Leikkokukissakin on omat kautensa, lähestyvään jouluun kuuluu niin monia ihania kukkia, että suosittelen aloittamaan tämän kauden kukista nauttimisen nyt!




Ensimmäiset tulppaanit hain tällä viikolla Villiviinistä. Vihreä-valkoisia papakaijatulppaaneita yritin saada jo syysloman tienoilla, mutta ne olivat ehtineet loppua, kun ennätin mökiltä kukkakauppaan. Nyt näin myynnissä olevan "tulppaanien aatelisia", ranskalaisia tulppaaneita, ja otinpa sitten sekä noita raskattaria, että papukaijoja. 

Ranskalaisten tulppaanien varsi on paljon pidempi kuin muiden tulppaanien. Niiden kukat ovat valtavan suuria ja kerrottuja. Painovoimaa uhmaten, ainakin nämä puna-oranssit ranskalaiset, asettuvat maljakkoon kukkiaan hauskasti kurotellen. Onnistuin ihan itse katkaisemaan yhden kukista sitä asetellessani. Katkennut kukka päätyi hieman nysänä pikkumaljakkoon. Näiden kanssa kannattaa siis olla tarkkana. Oma kokemukseni on, että nämä erikoisemmat tulppaanit kestävät kuitenkin pidempään kuin ihan tavalliset tulppaanit. Papaukaijatulppaanit yleensä myös kuivavat kuin Vincent van Goghin maalauksessa, joten niitä kestää katsella hieman kuivahtaneinakin.




Palatakseni vielä kukkien vaihtuviin kausiin, niin näiden tulppaanien lisäksi lähestyvään joulunaikaan kuuluu ainakin minulla jouluruusu, hyasintit, amaryllikset, sypressit ja havut ainakin kransseissa...


Näköjään viime vuonna minua on alkanut samoihin aikoihin jouluttaa. Se oli jälleen tuo marraskuinen aurinko, outo valoilmiö, mikä meitä ilahdutti täällä hetken perjantaina.<3  Oli kiire kotiin, jotta ennätin vangita valot ja varjot ennen kuin aurinko hävisi tuonne harjun taa.

Kukkailoa tästä alkaneesta joulunalusajasta!
Taina


6 kommenttia:

  1. Tulppaanit on niin kauniita. Pitääkin katsella mitä on tarjolla tuolla meidän lähikaupassa.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat!:) En ole ruokakaupoissa vielä tulppaaneita nähnyt, eikähän ne pian sinnekin tule.:)
      Ihanaa sunnuntaita!<3 Näin viikon jäljessä...:/

      Poista
  2. Tulppaanit on ihania! Minulla niiden kausi tapaa alkaa vasta tammikuussa, mutta nyt voisin kyllä tehdä poikkeuksen:)
    Amarylliksiä meillä onkin jo nähty, hyasintit tulevat varmaan pian. Ja jouluruusukin kuuluu melkein joka jouluun. Tänä vuonna olen alkanut miettiä pitkän tauon jälkeen myös joulutähteä... Ja kielot olis ihania, niitä vain on niin harvoin saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat!<3 Nuo ranskattaret on NIIN upeita! Kestivät hyvin yli viikon, joten rahoille sai minusta vastinetta. Nyt on sitten vuorossa eka amaryllis, hyasintit jne...;D Kiva muuten, että mainitsit tuon kielon! Olen monena jouluna haaveillut kieloista.<3 Niitähän voisi itsekin höytää...vai mitä se nyt olikaan...Äitini hääkimpussa oli aikoinaan kieloa, vanhempani menivät naimisiin kohta 51 vuotta sitten tapaninpäivänä.<3

      Poista
  3. Voi kun sulla onkin ihania tulppaaneja! Mä en yleensä kovin välitä puhtaan punaisista kukista, mutta nuo sun punaiset tulppaanit sai himoitsemaan samanlaisia. Ne on ihanan jouluisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, muhun iski noiden tulppaanien myötä tai ohessa aivan hirmuinen vimma saada pari Marimekon mukia punaisilla koristuksilla. Joulumukit siis!<3 No, nyt mulla on, muuten ajattelin kyllä ehkä mennä tän joulun nude-ruskea-vihreä linjalla.:)
      Kiitos Hanna!<3

      Poista