maanantai 3. kesäkuuta 2019

Asuntomessuennakkoa - Talo Korea, kohde 13



Hei vaan, pitkästä aikaa! Tuo viimeinen työviikko oli sellainen rypistys, ettei aikaa olisi oikeastaan ollut edes edellisen postauksen kirjoittamiseen (Dekolaku, kohde 21), mutta tulipa se silti tehtyä. Nyt on työkiireet vähäksi aikaa loppuneet, ja toivon, että saisin päivitettyä blogia pari-kolme kertaa viikossa. Näiden Asuntomessujuttujen lisäksi tiedossa on mm. muutakin sisustusaiheista, ja olenpa osallistumassa tulevana viikonloppuna myös Brändipäivään Tampereella. Jännittävää! Toivon, että tuon koulutuksen anti näkyy positiivisesti täällä blogissa! Myös kukka- ja pihajutuista lupaan varmasti postailla kesällä.:)




Pahoittelut keltaliivisten määrästä kuvassa.;)
Talo Korea, kohde 13, oli vielä alakerran osalta ja portaikosta aivan kesken viime viikolla. Oli suorastaan hieman pelottavaa kiivetä ylös ja alas väliaikaisportaita, väliaikaiskaiteita tukena käyttäen. Pääsimme siis kurkkaamaan vain talon yläkertaan. Yläkerran muodostaa iso olohuone-ruokailu-keittiö-tila, sekä vanhempien makuuhuone. Kuvia koneelta selatessani totesin, että taisin vähän ihastua tuohon yläkertaan.




Talo Korea toimii pilottikohteena kattoelementtijärjestelmän suhteen. Kattoelementtien vesikatteen pinnan materiaali on osassa kattoa lasia, osassa huopaa. Sisällä sen huomasi suorastaan häikeisevästä valon määrästä, jota isot ikkunat lisäsivät entisestään. Keittiön saarekkeen ja peräseinällä olevan kaapistorivin välissä oli myös lattiasta kattoon menevä ikkuna, ja keittiön välitila oli samoin ikkunaa. En tullut kysyneeksi, miten tuollaisten korkeuksissa olevien ikkunoiden pesu hoituu. Luulisi, että sitä on mietitty etukäteen. Olohuoneen ikkunoiden taakse tulee parveke, jota siellä ei vielä ollut.





Tykkäsin kovasti Talo Korean vanhempien makuuhuoneesta  sen kaikessa eleettömyydessään. Vihreä seinä luo rauhallisen taustan, ja hauskat kennomaiset valaisimet nousivat hyvin esiin seinää vasten. Vihreitä seiniä oli muuten muissakin näkemissäni messukohteissa... Sängynpääty on muistaakseni tehty parketin jämäpaloista. Liukuovet on käytännölliset. Ainakin makuuhuoneen kattoikkunoihin oli tulossa kaukosäätimellä toimiva pimennys (verho tms..). Ihanan valoisassa makuuhuoneessa on omat varjopuolensa.

Katsellaan sitten heinäkuussa, miltä talo valmiina näyttää.:)
Mukavaa viikkoa ja ihanaa kesäkuuta!<3

Taina


10 kommenttia:

  1. Melkoisen mukavalta tämä kohde vaikuttaakin!
    Kiitos visiitistä messujen ensitunnelmiin.

    Lempeitä kesäkuun tuulia sinne lomalaiselle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Valtavat ikkunat ja Suomen luonto niiden takana...Se kai se oli mun ihastukseni syy.:)
      Voi, nyt on just ihanaa!<3 Iloista kesää sinne Espanjaan!

      Poista
  2. Ruokapöydästä tykkään kovasti, se on erilainen ja silti siinä näkyy oikea puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavasti se ei näy näissä kuvissa kovin selvästi, se oli tosiaan upea! Veikkaan, että on uniikkikappale ja käsityötä.<3

      Poista
  3. Ihanalta näyttää ja tuollaisen sohvan ottaisin heti meille <3 Ihanaa tiistaita sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös mielessä sohvat, kun messuja kiertelen.;) Alkaisi olla aika uusia nämä meidän Ikeat, toinen on jo 13 vuotta meitä hyvin palvellut, ja se on PALJON varmaan mille tahansa sohvalle.:)

      Poista
  4. Mahtavan valoisaa!
    Ja tuo makuuhuone on aivan ihana! Tykkään, että makuuhuoneessa on yksinkertaista ja rauhallista, ehkä jopa hieman askeettistakin. Silloin siellä rauhoituu.
    Ja näissä suurissa ikkunoissa on tosiaan varmasti pesemistä. Ehkä tällaisessa talossa ikkunan pesu on pakko ulkoistaa ammattilaisille.
    Meillä on paljon ikkunoita, mutta normaalikokoisia kylläkin. Tykkään niistä valtavasti, mutta ikkunanpesu on työläs homma. Ollaan laskettu, että meidän talossa on noin 50 ikkunaa ja niissä neljä pestävää lasipintaa. Vielä kun lisää maalla siitepölyt ja kärpäset ja muu putsaus, ei hommaan meinaa kaksi työpäivää riittää.
    No, silti otan mielummin työläyden kuin pimeän talon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama!<3 Tuo makuuhuoneen rauha jotenkin puhutteli minua jälkikäteen, huomasin myös tykkääväni vihreistä seinistä...Kunhan pojat lähtee maailmalle, niin ehkä siinä kohti taas innostun maalaamaan seiniä uusiksi.;)

      Minusta meilläkin on turkasen paljon ikkunoita pestävksi, neljä pintaa, ja enimmäkseen ne on isoja, ei ihan lattiasta kattoon kuin nykyään, mutta kuitenkin! Yksi tärkeimmistä asioista kodissa on minusta luonnonvalo! Kuihtuisin onnettomana, jos kodissani ei olisi ainakin keväisin ja kesäisin paljon luonnonvaloa. Taidamme olla samaa heimoa!<3

      Poista
  5. Kiitos kurkistuksesta, ihan alkaa tehdä mieli Asuntomessuille :D Meidän talossa kattoikkunat ovat sellaiset, että ulkopuolien pitäisi puhdistua itsestään kun sataa. Ehkä näissä on myös joku samantapainen ratkaisu? Meillä on vielä ikkunanpesu kesken, se alkoi vauhdikkaasti ennen rippijuhlia, mutta nyt se on hyytynyt ja muutama ikkuna on vielä pesemättä. Aurinkoista loppuviikkoa sinulle ja oikein hyvää lomaa! ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain!<3 Nykyäänhän niitä on sellaisia itsestään puhdistuvia ikkunoita (ihme juttu, ei ymmärrä, mitä kaikkea ihminen keksii), ja noissa kyllä varmaan on sellainen pinta, tai kiintöistönhoitokuluihin ajateltu vuosittain maksaa ikkunoiden pesusta ammattilaisille. Heh, tuli mieleen ikkunoidenpesijät New Yorkissa ja Dubaissa, se oli hurjaa katsottavaa ihan sivustakin. Ei parane tuntea korkeanpaikankammoa!!

      Kiitos Virpi!<3 Työunia näin viime yönäkin, aikansa kestää, että mieli osaa päästää irti vanhasta.:)

      Poista