lauantai 25. toukokuuta 2019

Helppoja ohjeita juhlatarjoiluihin / Mansikkajäätelökakku






Talven ja kevään aikana ei ole juurikaan tullut leivottua. Kas, kun jonkun pitää ne herkut sitten syödä, enkä valitettavasti voi olla aina se joku. Liemessä -blogista olen silloin tällöin ammentanut inspistä ruoanlaittoon, mm. supersuosittua fetapastaa olen tehnyt useammankin kerran...Tosin meidän miesporukka tykkää enemmän perinteisestä jauhelikastikkeesta, ja fetatkin jäävät melkein mun syötäväksi. Jennin upealta Insta -tililtä bongasin marjaisat jäätelökakkuohjeet, joista mansikkaista tein äitienpäiväksi. Kakun teko oli suorastaan naurettavan helppoa (aineita ei tarvitse vatkata, vain sekoittaa, eikä liivatteen kanssa temppuilla), joten jos kaipaat ohjetta, jonka tekeminen ei vaadi leipuri-kondiittorin tutkintoa, tai kakun, jonka voi valmistaa hyvissä ajoin ennen juhlia, niin tässä on sellainen! 




Minulla ei ole korkeaa, halkaisijaltaan 20-senttistä, kahden litran irtopohjavuokaa, vaan matala 20-senttinen, jonka täytin niin täyteen kuin pystyin.  Kakkupohjasta leikkasin päällisosan pois, joka jäi sitten käyttämättä. Jäätelöstäkin jäi suurin osa kolmannesta paketista yli. Niistähän olisi tietysti voinut tehdä pienen kakun, jossa olisi vai  pohja ja yksi kerros jäätelöä...Pohjasta voisi varmaan tehdä gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Kakun ohje on muuten vegaaninen, kuten Pakkasmarjan marjajäätelö, jota kakussa käytetään. 

Tässä Jennin alkuperäinen kakkupohjan ohje. Muutoin se oli itselläni täysin sama, mutta kaapissa sattui olemaan rapsiöljyä, joten käytin sitä, ja jäätelöä tosiaan jäi yli lähes yksi rasiallinen.

Kakkupohja
4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria 
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl kauramaitoa
1 dl omenasosetta
2 dl kahvia
1/2 dl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
3 prk Mansikka ja punaiset marjat -jäätelöä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kauramaito, omenasose, kahvi ja öljy keskenään. Sekoita kuivat aineet ja juoksevat aineet, ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista kakkupohjaa uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia tai niin kauan, että kakku on myös keskeltä kypsä (kokeile tikulla). Kakun paistuessa ota jäätelöt pehmenemään jääkaappiin noin tunniksi.

Kun kakkupohja on jäähtynyt, leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan. Kokoa kakku leivinpaperilla vuorattuun vuokaan uudelleen, aloita suklaapohjasta. Asettele sitten mansikkaviipaleita vuoan ulkoreunoille. Lusikoi ja tasoittele noin paketillinen jäätelöä pohjan päälle. Laita sitten toinen kerros kakkupohjasta ja lopuksi jäätelöä niin paljon, kuin vuokaan mahtuu. Anna kakun olla yön yli pakastimessa. Se kannattaa ottaa esille ehkä noin tunti ennen tarjoilua. 



Äitienpäivänä koristelin kakun (ihan oman pääni mukaan, kukat olisivat kaunis koriste, nyt pihaltakin löytyisi mm. orvokkia, omenankukkia ja syyreniä...) ja siirsin kakun sitten jääkaappiin ennen kuin lähdimme ravintolaan syömään. Olimme varmasti kaupungissa kauemmin kuin tunnin, nämä kuvat on otettu kotiin tultuamme. Kakusta tuli tuossa syötyä vain vähän (koska maha oli jo täynnä ruokailusta), joten laitoin kakun sellaisenaan uudelleen pakastimeen seuraavaan päivään saakka, ja vein sen aamulla töihin. Kakku sai paljon kehuja, ja minustakin se maistui ehkä vielä paremmalle seuraavana päivänä. Ei siis tarvitse ihan kauheasti murehtia sulamista tai kakun pilaantumista. Jäätelö on niin marjaisaa, siinä salaisuus.:)



Äitienpäiväksi olin ostanut myös kokeeksi Tigerista vaaleanpunaista (aika hailakkaa sellaista) sitruunalimsaa. Ajattelin vinkata, että tässä voisi olla kiva,  alkoholiton vaihtoehto juhliin! Tuo pullokin on hauskannäköinen, ja juoma kuplii kuin kuohuva. 

Ystäväni, joka järjestelee parhaillaan lakkiaisia, kyseli äskettäin muitakin vinkkejä juhliin. Tuli mieleeni, että tein viime vuonna Louhisaaren juomaa lakkiaisiin, ja se teki hyvin kauppansa! Juoma on myös tekotavaltaan erittäin nopea ja helppo. Postaus Louhisaaren juomasta ja dippimansikoista (nekin ovat kaunis ja helppo tarjottava juhliin) löytyy tuosta linkistä.




Mukavaa viikonloppua!
Taina






10 kommenttia:

  1. Miten syötävän hyvännäköinen! ♥

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu!<3 Oli myös maultaan niin hyvä, että tätä teen toistekin.:)

      Poista
  2. Onpa kauniin ja herkullisen näköinen kakku. Ihania myös nuo valkosuklaaseen dipatut mansikat <3
    Herkullista viikonloppua sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Ostin suomalaisia mansikoita. Sikakalliita, mutta niillä ajattelin herkutella!:)

      Poista
  3. Nami! Tätä täytyy kokeilla, kiitos vinkistä😊 Mukavaa viikonloppun jatkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!<3 Suosittelen!:) Mukavaa sunnuntaita, oli kiva tavata!<3

      Poista
  4. Herkullisen näkäinen kakku ♥ Meillä mies on joskus tehnyt johonkin lastenlasten juhliin tuota Louhisaaren juomaa. Juoma meni kuin kuumille kiville ja suoraan sanottuna loppui kesken. Vielä ehtisi tekemään sitä helatorstaiksikin. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Louhisaaren juoma on kyllä niin hyvää, että sitä voisi tehdä tässä ihan muuten vain, vaikkei juhlia olekaan tulossa.:)
      Ihanaa juhlaviikkoa!<3

      Poista
  5. Kiinnostukseni heräsi heti, kun luin että on helppo valmistaa! Kauniilta näyttää tuo kakku!

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämä todellakin oli helppo kuin mikä! Jossain kohti kokeilen sen mustikkaisen kakun myös...
      Kiitos Minna, kivaa viikkoa sinulle!<3

      Poista