sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Magnolia - Kukkailoa ainakin kerran talvessa






Jo useamman viikon on ollut magnolian oksia kukkakaupoissa saatavilla, ja hetken mietin, että näinkö tämä ilo jää minulla väliin kokonaan tänä vuonna...Kävin sitten kuitenkin maanantaina kampaamokäynnin jälkeen Neilikassa oksia kyselemässä, ja erittäin onnellisena toin kolme oksaa kotiin. Vaikka käyn lähes viikottain kukkakaupassa ja joinain viikkoina jopa useamman kerran, niin miten ihmeessä niiden käyntien välissä ehdin unohtamaan, miten onnelliseksi tulen muutamasta kauniista kukasta tai oksasta?! 

Puuvartisissa oksissa on aina sekin mahdollisuus, että nuput jäävät aukeamatta. Magnolian oksat ovat minulla yleensä auenneet, mutta esim. kirsikkapuun oksat harvemmin. Näissä oksissa oli heti maanantaina pari sen verran lupaavaa nuppua, että arvelin nuppujen aukeavan varmasti. Keskiviikkona aukesivat ensimmäiset kukat kunnolla, ja kukinnasta on ollut iloa koko viikoksi. 

Kuvat olen ottanut tiistain ja perjantain välillä. Kuten kuvista huomaatte, aluksi maljakko oli keittiössä, loppuviikosta siirsin maljakon olohuoneen pöydälle. Kukat kannattaa pitää siellä, missä eniten aikaa vietetään.;) Eilen olisi ollut varmaan paras päivä kukintojen  kuvaamisen kannalta, mutta olin menossa aamusta iltaa, joten kuvaamiseen ei ollut enää aikaa. Näissä oksissa on ollut poikkeuksellisen paljon kukkia.




Jotain kovin lumoavaa on noissa karuissa, lehdettömissä, oksissa, ja satumaisen kauniissa kukinnoissa. Mielestäni oksat sopivat todella hyvin Marimekon eleettömään Ming -maljakkoon. Vaikka magnolia ei kovin kestävä leikkona ole, niin näistä oksista on ollut iloa kokonaiseksi viikoksi.<3 

Vesisade, sohjoiset kadut ja tippuvat räystäät saavat jo haaveilemaan keväästä. Liian aikaista, tiedän, mutta minkäs omalle mielelle voi! Tänään ostin punaisen auringonkukan siemeniä esikasvatusta varten, vaikka siihenkin on aikaa vielä pari kuukautta. Viime vuonna suorakylvönä auringonkukista ei noussut yksikään. Nyt ajattelin parantaa onnistumismahdollisuuksia esikasvatuksella. Puutarhahaaveet sopivat muutenkin näihin märkiin ja harmaisiin päiviin. Ehkä vielä kokeilen uudelleen magnolian istuttamistakin, vaikka se ei ensimmäisellä kerralla joitakin vuosia sitten onnistunut...







Hei, onneksi tulevalle viikolle on luvattu veden, rännän ja lumen lisäksi myös auringon pilkahduksia! 
Kaunista, uutta, viikkoa!<3


Taina

12 kommenttia:

  1. Magnolian kukat ovat niin kauniita, ihanat nuo väritkin <3
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, magnolia on yksi rakkaimmista talvikukkasista, ja joskus ulkomailla, keväällä, ihan kadun varressakin!<3 Samoin Outi!:)

      Poista
  2. Niin kovin kaunista! Kukkien tyylikkäät muodot ja hennot värit, oksien pelkistetty karuus ja ihana maljakko - todella hieno yhdistelmä. Tuoksuvatko nuo magnolian kukat muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!<3 Tämä taitaa olla neljäs talvi, kun minulla on magnolian oksia ollut. Aina välissä unohdan, minkä vaikutuksen aukeavat kukkaset saavat aikaan.<3
      Magnoliassa on tuoksu, joku varmaan sanoo haju! Vähän ehkä samaa tyyppiä kuin jasmiikkeessa, ei niin voimakas kuitenkaan. Kyllä mä noita kukkia vähän myös nuuhkuttelen.;D

      Poista
  3. Niin kauniita kukkia! Täytyy tunnustaa, etten itse ole koskaan ostanut magnoliaa. Ehkä pitäisi korjata asia :)
    Tsemppiä uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nämä ovat!<3<3<3 Ihan joka paikasta näitä ei saa, mutta nyt osaan jo odotella oksia tähän aikaan vuodesta.:) Näin jopa unta tammikuussa magnolian oksista!:P
      Tsemppiä sinne myös!<3 Mistä arvasit, että taas mennään tukka putkella, vaikka vanhempaintapaamiset loppuivatkin...

      Poista
  4. Minäkään en ole koskaan magnolian oksaa kotiini hankkinut, ehkäpä epäröin, että arvokas oksa kuihtuu kukkineen liian nopeasti. Mutta kaunis se on, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oksat olivat sen verran edullisia (5e/oksa), että tunsin tekeväni ihan loisto-ostoksia!:)) Varsinkin, kun kestivät vielä koko viikon. Joskus pelkkä avautimisen odottaminen voi kestää melkein sen viikon.
      Kyllä suosittelen joskus hemmottelemaan itseä näillä!;D

      Poista
  5. Magnoliat...rakkauskukkia! <3
    Aivan hurmaava sävy tässäkin lajikkeessa!
    Nauti kevään odotuksesta siellä kauniin magnolian helmoissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nämä ovat!<3Ehkä terälehdet sisäpuolelta olivat hieman hailakat, mutta niinhän ne taitaa aina olla tuohon ulkopuoleen verrattuna.:)
      Täällä on ihan jo otettu askel kohti kevättä! En vain voi itselleni mitään. Mielessäni olen sanonut heipat talvella.:P Kiitos Susanna!<3

      Poista