maanantai 25. helmikuuta 2019

Jalka jo ovenraossa - Kevät!



Sain, ehkä maailman aurinkoisimmalta ihmiseltä, eli My Almond Valley -blogin Susannalta jokin aika sitten Kevään Kaipuu -haasteen, joka on lähtöisin Tiiun Puutarhahetkiä -blogista. Haasteen ideana on tuoda kevät tänne talven keskelle. 




Haaste on lähtenyt liikkeelle tammikuun lopussa, ja talvihan silloin oli täällä etelässäkin. Vaan eivät ole vuodet toistensa sisaruksia, vai miten se menikään... Viime vuonna ainakin täällä Lahdessa taisi olla ihan talvi maaliskuussakin, ehkä jopa huhtikuun alussa. Tänä vuonna ilmassa on ollut jo näin helmikuussa ties mitä kevään merkkejä! Minusta on ihan oikein puhua nyt vähintäänkin kevättalvesta (Etelä-Suomessa), eikä keväästä puhuminenkaan vaikuta enää kauhealta liioittelulta.:) Ihanaa, että keväällä on selvästi jo jalka ovenraossa!<3






Kevättalvella havahdun aina jossain kohtaa ihmettelemään lisääntynyttä valoa ja pidentynyttä päivää. Aurinko jaksaa vähitellen nousta jälleen reilusti kotimme takana kohoavan harjunlaen yläpuolelle, ja toisinaan sisällä on suorastaan häikäisevän valoisaa. Kevään valo on armoton. Se saa mm. toivomaan, että ikkunat voisivat puhdistua itsestään. Yksi iltapäivä pari viikkoa sitten keräsin keittiön tuoleilta lampaantaljat pois, sillä keväthän se poltteli mielessä.;) Miehen ja poikien mielestä se oli kyllä ihan liian aikaista. Minulla oli jo mielessä Kesähuoneen keväiset illat mukavasti taljoilla istuen. Kesähuoneen ovi puolestaan on jälleen niin turvoksissa, ettei sitä saa auki ilman väkivaltaa. Odotellaan siis niiden taljojen kanssa vielä...:P

Sipulikukat!<3 Ensin niistä voi nauttia sisällä ja Kesähuoneessa ruukuissa, koreissa ja maljakoissa, mielummin monissa väreissä, joita meillä ei muulloin juuri nähdäkään, ja sitten ulkona ruukuissa, kransseissa ja lopulta kukkapenkissäkin.









Sipulikukkien lisäksi kevääseen kuuluu ehdottomasti erilaiset hedelmäpuiden oksat. Tuntuu melkein taikuudelta saada oksat kukkimaan, varsinkin, jos kerää ne itse pihalta, hankien keskeltä.






Kaikki vihreä, kuten viherkasvit ja yrtit, istutusten ja juurrutusten hennot vihreät alut, kuuluvat myös ehdottomasti kevääseen. Ja kun aikansa jaksaa odottaa, on luonnossa puhkeava vihreys sitä kaikkein parasta ja kauneinta.









Haasteen lähetän eteenpäin ihanille bloggareille ja vihreän ystäville.<3: 

Poimi itsellesi tärkeitä kevätkuvia ja -tunnelmia ja jaa ne blogissasi. Postauksen voi käydä linkittämässä Tiiun alkuperäisen postauksen kommentteihin. Sieltä löytyy myös yksityiskohtaisemmat ohjeet haasteeseen.


Kevätaurinkoista viikkoa!
Taina






19 kommenttia:

  1. Itse alan odottelemaan kevättä malttamattomana heti joulun mentyä - no tosiasiassa kaipaan lisääntyvää valoa pitkän ja pimeän talven jälkeen.
    Mökkikauden avaus on ensimmäinen konkreettinen tapahtuma kohti kevättä, vaikka onkin vielä lumi maassa. Ajatukset siintävät jo kohti keväisiä hommia. Kotiin aion viedä täältä koivunoksia maljakkoon, niin voi seurailla hiirenkorvien putkahtelua.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kevätfiilis on niin pienestä kiinni!:) Tänä vuonna olen yrittänyt nauttia talvesta, vaikken siitä oikein tykkääkään, mutta sen verran vanhanajan talvi oli, ettei siitä voinut olla tykkäämättä.:P Nyt onkin sitten tuntunut ihan keväältä, kun lumi sulaa ja aurinko paistaa.<3
      Kiitos Maarit ihanasta kommentistasi ja aurinko-toivotuksista!<3 Täällä auringossa lomaillaan, siksi vähän kesti vastaaminen. Mukavaa loppuviikkoa!:)

      Poista
  2. Kovasti jo odotan sitä aikaa keväästä kun kukkien alut puskevat esille kukkapenkeistä ja ruoho on niin vihreää, että silmiin sattuu :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväässä on niin monta ihanaa vaihetta!<3 Tuo on yksi lemppareistani!:)
      Kiitos Outi, kyllä täällä tarkenee ja kelpaa!<3

      Poista
  3. Oi, miten ihania kuvia ja tunnelmia!!!
    Nyt kevään kaipuu vaan kasvaa...
    Mielelläni otan näin ihanan haasteen vastaan. Samalla saa katseltua kevään kuvia, kun etsiskelee sopivia.
    Mukavaa hiihtolomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3 Käytin jo nyt aivan tuhottoman paljon aikaa selaillessani vanhoja kevätkuvia.:)) Olisin voinut käyttää vielä monta tuntia lisää. Pieni varoitus lienee paikallaan.;D
      Ihanaa, kun tartut haasteeseen!<3
      Kiitos, ja kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Kiitos kovasti haasteesta Taina, mutta mulla on täällä meneillään vasta talviloman ja toivottavasti hohtavien hankien ja hyvien hiihtokelien odotus :), joten ihan vielä en pysty siirtämään ajatuksia vihreään. Mutta vähän veikkaan, että jahka lomalta palataan, mieli pomppaa suoraan kevättunnelmiin ja kaikkeen elinvoimaisen.

    Leppoisaa lomaa edelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä mä näin arvelinkin, mutta ajattelin, ettet voi vastustaa vihreän kutsua!;) Ei haittaa, minäkin yritin nauttia talvesta, vaan minulle tulikin kevät.:P

      Kiitos, tsemppiä viimeisiin työpäiviin!<3

      Poista
  5. Voi, kiitos sydämestäni ihana Taina! <3
    Kevät on sielläkin ihan pian ja saa taas nauttia kaikesta vihreydestä.
    Ihania kuvia keräsit haasteeseen. <3
    Aurinkoista talvilomaa teille sinne lämpimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Susanna!<3 Kuvissasi ja kirjoituksissasi paistaa aina aurinko!
      Kyllä on ollut ihanaa tämä lomailu.:D Joku toinen loma sitten sinne Espanjan suuntaan.<3

      Ihanaa loppuviikkoa!

      Poista
  6. Ihania kuvia! Mä olen ihan jo kevätfiiliksissä ja todisteena keväästä pidän sitä, että hortensia jota yritin talvettaa ja jonka luulin kuolleen, on tehnyt uusia lehtiä!! Aurinkoisia päiviä sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Virpi!<3
      Ilmiselviä keväänmerkkejä tuollaiset uudet lehdet!<3 Iloitaan uudesta alusta, jonka luonto jälleen kerran tarjoaa.:)

      Kiitos, auringonpaistetta sinne!<3

      Poista
  7. Kauniit kevättunnelmat, vaikka istutetut sipulikukat ovat maailman ihanimpia kevätfiiliksen nostattajia, sykähdytti minua eniten keväinen metsikkö ja tuomenkukkaset! Niitä odotellessa... mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Olen täysin samaa mieltä, keväinen metsä on ihan parasta!<3 Kielo, tuomi, vihreät lehdenalut ja lintujen liverrys. Voi tulispa se aika pian!<3

      Poista
  8. Itsekin aina jossain kohdin havahdun siihen, että päivä on pidentynyt aivan hurjasti! Etenkin kun sen pidentyminen lähtee kiihtymään vauhdilla helmikuun tienoilla, niin yhtäkkiä valoisaa onkin pitkälle iltapäivään ♥ Meillä ikävä kyllä ei aurinko yllä vielä lainkaan tontillemme, koska tonttiamme ympäröi sakea kuusimetsä. Toisaalta, ikkunat näyttävät ihailtavan puhtailta niin kaun kun aurinko ei osu niihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tälläkin viikolla olen ihmetellyt, kun valoa on riittänyt pitkästi yli iltakuuden!<3 Vettä sataa, lumet saa kyytiä, ei harmita.:)
      Mä haluaisin niin kaataa tuosta meidän tontin ympäriltä ison joukon koivuja, aikanaan tämä oli ihan vain mansikkamaata! Olisi silloin pitänyt repiä ne maasta, kun se oli mahdollista...

      Poista
  9. Voi, miten upeaa kevättunnelmointia ja aivan mahtavat kuvat! Ihana, että osallistuit haasteeseen! Lisään huomenna postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tiiu!<3 Ihana haaste!<3
      Oikein aurinkoista ja keväsitä maaliskuuta sinulle!:)

      Poista
  10. Kiitos ihanasta haasteesta, Taina! <3 Ehdin vihdoin tähän tarttumaan - keväisiä valokuvia unohtuu niin helposti fiilistelemään! :)
    Aurinkoa viikonloppuusi! <3
    Satu / Villa Kotiranta

    VastaaPoista