tiistai 23. lokakuuta 2018

Vihersisustamista 2 - Kasvien niputtamista ryhmiksi



Edellinen postaukseni viherkasveista sai aikaan omassa päässäni myllerryksen aikaan, kiitos teidän ihanien lukijoiden ja kommentoijien!<3 Joudun vielä jatkamaan aiheesta tämän postauksen jälkeen, jahka saan koottua ajatuksiani. 






Päänvaivaa itselleni tuotti se, että olohuoneen taso oli peittymässä viherkasvien alle. Pelkona on mielikuva, joka vie itseni lapsuuteen, kultaiselle 70-luvulle.:) Noissa mielikuvissani viherkasvit peittävät ikkunalautoja (oletteko huomanneet, että ne ovat kadonneet kodeista kokonaa...), ja lähes joka kodissa oli jonkinlainen kukkapöytä: muovisia, pylväitä, rottinkia ainakin. Niin ihania kuin viherkasvit ovatkin, niin viihtyisyyden sijaan ne voivat mielestäni aiheuttaa myös epäviihtyisyyttä sijoittelusta riippuen. Lisäpulmaa aiheuttaa pimeä vuodenaika, jolloin suomalaiskodeissa lämmitys tekee huoneilmasta kuivaa ja liian lämpöistä useimmille kasveille.

Sattumoisin törmäsin kivaan amppeliin Neilikassa. Amppelin koriosat ovat mustaa metallia ja niitä yhdistää juuttinaru. Ei tarvinnut montaa hetkeä miettiä ostamista.:) Edellinen amppeli, jonka ostin pari vuotta sitten syksyllä, oli mieluisa, moderni ja yksinkertainen muoto viehätti. Amppelin pulmana oli liian ahtaat välit. Ylimpään ruukkuun ei kunnolla mahtunut mitään, ja toisaalta keskimmäisessäkin ruukussa oli aika vähän tilaa ylempään ruukkuun nähden. Päädyin lopulta irrottamaan ruukut toisistaan, ja amppelin osat ovat olleet ahkerasti käytössä suojaruukkuina, mm. edellisen postauksen neilikka oli yhdessä amppelin ruukuista. Uuteen amppeliin saa helposti kolme, melko kookasta, kasvia, ja koukkukin oli paikoillaan katossa ennestään.






Kesällä hankkimiani kaktuksia ja mehikasvia varten olin etsiskellyt pitkän aikaa kasvihuonetta, mielellään sellaista, johon olisi mahtunut kasvit ruukkuineen. Nämä viherkasvit olivat vielä pari viikkoa sitten ulkona terassilla, missä ne viihtyivät kesällä mainiosti. Tilavaa minikasvihuonetta ei etsinnästä huolimatta löytynyt, joten siirsin nämä kolme uutta kasvia Ikean kasvihuoneeseen, joka on parin euron kirppisostos ullakkomyynnistä Kajaanin reissulta. Tuohon kasvariin ei ruukkuja mahtunut sisään, joten ostin kaktus- ja mehikasvimultaa, ja siirsin kasvit kasvamaan kasvihuoneeseen. 





Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se juuri sitä ollut, mitä alunperin olin suunnitellut. Viime syksyiseen tapaan mies alkoi kuitenkin saamaan kovia allergiaoireita silmiin...Kun olin lahjoittanut puuvillanoksat naapuriin, vienyt heinät pihalle, eivätkä oireet loppuneet, päädyimme siihen, että kaktus- ja mehikasvimullassa täytyi olla jotain allergisoivaa. Näiden kuvien ottamisen jälkeen siirsin kasvihuoneen kasveineen kodinhoitohuoneeseen. Toivoisin edelleen löytäväni isomman minikasvarin, ja ehkä kasvit voisi sijoittaa jommankumman pojan huoneeseen. Olohuoneen ikkuna olisi ollut valoisin vaihtoehto meillä, mutta minkäs teet. 

Viherkäpänen on puraissut. Kuten jo alussa mainitsin, palaan varmasti asiaan.:) 

Kivaa uutta viikkoa!<3
Taina

4 kommenttia:

  1. Onpas nätti amppeli! Minua harmittaa kun meille ei mahdu viherkasveja, ( keltaisella tuvalla) mutta tuollaista amppelia voisi ajatella. Tai sitten jos tekisi pikkuhyllyt keittiön ikkunan eteen yrttejä varten..hihii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!<3 Nykyään on tosiaan vaikka mitä kivoja amppeleita, valoillakin! Sellaista hyllyä olen joskus itsekin ajatellut, mutta miettinyt sitten, että kyllästyisinkö siihen, ja seiniin jäisi kauheat jäljet.;D Ihailen noita viherratkaisuja aina toisten kodeissa, mutta taidan olla hieman arka tekemään radikaaleja ratkaisuja paikkojen luomiseksi viherkasveille.

      Kivaa eloa sinne Espanjan aurinkoon!<3

      Poista
  2. Tuo amppeli on aivan ihana. Viherkasvit on kivoja kodin piristäjiä, mutta minun pitää olla tarkka niiden kanssa, koska allergiat iskevät helposti :(
    Kaunista iltaa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Kävin muuten sattumoisin (miehen allergioiden vuoksi) lukemassa erittäin hyvän allergia- ja astmaliiton faktoja viherkasveihin ja kukkiin liittyen. On sitten faktaa miehelle kertoa.:P Suosittelen vierailemaan sivustolla, viherkasvit ovat pääasiassa hyväksi terveydelle.<3

      Poista