sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Vihersisustamista - Olohuoneen viherkasvit



Lomaterveiset Oulujärveltä! Muutaman päivän irtiotto kotinurkista oli nyt paikallaan. Kiirettä ja väsymystä on riittänyt, luonnonrauhaa ja lepoa, niin taas jaksaa sinne jouluun saakka. Edellinen postauskin on yli viikon takaa, ja kommentit osittain vastaamatta. Pahoittelut siitä!<3 Tämä kahden postauksen kokonaisuus on ollut odottamassa lopullista muotoaan pari viikkoa, edellämainituista syistä. Facebook -esto on ensi viikonloppuna ollut kuukauden päällä, saapa nähdä, vapaudunko rangaistuksesta silloin....






Pakkasyöt ovat taas täällä, ja siksi oli pakko tuoda ulkona kesää viettäneet viherkasvit ja edelleen kukkiva neilikka sisälle. Pihalla oli vielä näitä kuvia ottaessani kaksi kaktusta ja yksi mehikasvi, ostin ne alkukesästä Face -kirppikseltä muutamalla eurolla. Sitrus viihtyi kesällä takaterassilla erityisen hyvin, hieman jännittää, miten se suhtautuu talvella huonelämpöön ja vallitsevaan pimeyteen. Viherkasveja on tullut kesällä muutama lisää, ensin ostin tuollaisen vahalehtisen, rönsyilevän, myöskin kirpputorilta. Hinta ruukkuineen oli muistaakseni kolme euroa. Syntymäpäivälahjaksi ystävältäni sain uuden viherkasvin, erityisen muodikkaan sellaisen. Luulin  sitä enkelinsiiveksi, mutta kysymyksessä onkin pikkupegonia. Tuollaiset punertavat viherkasvit tuntuvat olevan nyt pinnalla, ja niitä on minullekin jo kertynyt, ja mielessä on, että ainakin uurremuori vois olla kiva lisä viherkasveihini...







Suhteeni viherkasveihin on monimutkainen. Tykkään niistä, ja talviaikaan ne tuovat kaivattua elävää vihreää kotiin. Raja sopivan ja liiallisen määrän välillä on mielestäni hiuksen hieno, ja riippuu myös siitä, miten viherkasvit kotiin sijoitettu. Mielessäni on kai vähän liian selvästi vielä 70 -luku, jolloin kaikkien kodeissa kulki kultaköynnös seinillä, kukkateline oli joka kodin vakiokaluste ja ikkunalaudat olivat täynnä viherkasveja. Siitä tulee mielessäni tunkkainen tunnelma. 







Kuten kuvista näkyy, koko olohuoneen taso oli peittymässä viherkasvien alle...ja osa odotti terassilla sisällepääsyä. Onneksi viherkasvibuumi näkyy myös viherkasveille tarkoitettujen hyllyjen, amppeleiden kuin itse kasvienkin valikoimissa! Ratkaisu pulmaani löytyi sattumalta, ja toisaalta kaikki ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Siitä oma postaus, ehkä jo huomenna!:) Minä lähden nyt vetämään ulkovaatteita päälle, ja etsimään luonnonkauneutta syystuuleen, jossa on selvästi jo aavistus tulevasta talvesta.

Kaunista sunnuntaita!
Taina


8 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että meillä alkaa olla jo liikaa viherkasveja. Nyt kun toin pari viikkoa sitten terassilta viherkasvit sisälle, niin on saanut miettiä toden teolla, että minne ne mahtuu. Ja että paikka olisi semmoinen missä ne viihtyvät. Mutta saattaahan se olla, että parin kuukauden päästä niistä kovinkaan moni ei ole enää hengissä...

    Ihanaa lomaa sinullle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän oletkin aina ollut todellinen viherihminen!<3 Tuossa mökkeillessä syntyi ajatus postauksesta tähän viherkasvien sijoitteluun liittyen, josko saisin ihan tässä loman aikana aikaiseksi! Hirmuisen tärkeitähän nuo viherkasvit ovat kodin ja muidenkin tilojen viihtyisyyden vuoksi, erityisesti talvella, kun ikkunastakaan ei juuri vihreää näe.
      Tunnustan, olen ihan tarkoituksella jättänyt jotkut viherkasvit hoitamatta, kun en ole pidemmän päälle tykännyt.:/ Luulen, että kotiin päästyä on ainakin tehtävä reissu Plantageniin, tsekattava yksi amppeli ja pari viherkasvia...;)

      Kiitos, kiitos!<3 Nyt istun jo matkalla kotiin, tässä on hyvää aikaa käsitellä kuvia ja vastailla kommentteihin.:) Ihanaa viikkoa!<3

      Poista
  2. Minä tykkäisin pitää enemmänkin viherkasveja. Tällä hetkellä mulla on fiikus, soihtuköynnös sekä palmuvehka. Muutama kasvi lisää olisi kiva juttu, mutta kun ne ei mahdu mihinkään! Meillä ei ole ikkunalautoja, eikä oikein sopivan valoisia paikkoja lisäkasveille. Harmi...

    Ihanaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan postailla noista viherkasveista vielä parin postauksen verran, en ole selvästikään ongelmani kanssa yksin.:) Viherkasvit ovat erittäin tärkeitä viihtyisyyden luomisessa, ja merkitys tietenkin korostuu näin sisäkauden alettua toden teolla.:)

      Kiitos Tuula ja oikein ihanaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  3. Sun kolmen euron kirppiskasvilöytö on kyllä ollut enemmän kuin hintansa väärtti, kun siitä katkennut, mulle päätynyt oksakin sen kun rönsyilee rönsyämistään. Joskin on edelleen vedessä, kun en ole saanut muka aikaiseksi istuttaa multaan. Oikeasti johtuu siitä, etten ole löytänyt kivaa pientä amppelia sille, kun ei oikein simpukat ja isoilla puuhelmillä varustetut innosta. Liian vähän aikaa siitä vissiin, kun joka kodin varustuksiin kuului sun mainitsemien kukkapöytien lisäksi simpukka-amppelit ja niissä joka suuntaan rönsyilevät rönsyliljat, jollainen tosin löytyyn multa itseltäkin, mutta ilman rönsyjä :).

    Rentouttavaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin Annukka tätä kirjoittaessani, että mitä sun osalle kukasta kuuluu!:) Omien ajatusten ja teidän kommettien perusteella ajattelin tehdä postauksen nykyaikaisista "vihersisustusmööpeleistä". Ei tietenkään ollut tarkoitus loukata tolla kukkapöytä osiolla, yritin vain valaista sitä mielikuvaa oman päni sisältä.<3 Nykyään on sitä paitsi tullut myös todella kivoja uusia kukkapöytiä, ja rottinki, tuntuu jälleen niin ihanalta! Kaiken lisäksi sitä saa kirppariltakin, kun on haukkana.;))

      Kiitos Annukka!<3 Tässä istun kyydissä Iisalmen kohdilla. Vielä muutama tunti tätä istumista...
      Kivaa viikkoa!<3

      Poista
  4. Oi, ihanaa settiä! :) Kirjavalehtiset, etenkin punasävyiset ja tummat kasvit ovat tosiaan nosteessa. Mekin löysimme vihdoin viimein kesällä uuden enkelinsiiven kukkakaupasta. Niitä ei ole ollut vuosikausiin myynnissä juuri missään - enkä ole löytänyt ketään jakamaan pistokastakaan meille. Edellinen enkelinsiipi kuoli kolme vuotta sitten, ja siitä pitäen olemme kaivanneet uutta. :D

    Huonekasvipaljous on tosiaan sisustuksellisesti haastava juttu. Etenkin isot, rönsyilevät tapaukset, kuten köynnökset, ovat tosi vaikeita. Tulos on helposti nimenomaan tunkkainen, sotkuinen ja kaoottinen. Olen pyrkinyt vähentämään tätä ongelmaa meillä asettelemalla kasvit ryppäiksi lähelle toisiaan niin, että väliin jää myös tyhjää. Mätsäävät ruukut ja korkeiden hyllyjen päälle sijoittelu tuntuu myös toimivan. Samoin yksittäiset isot kasvit omissa isoissa, korkeissa ruukuissaan keskeisellä paikalla huonetta - eivät ole missään nurkassa ronottamassa, vaan saavat kunnolla tilaa kukoistaa ja vangita katseita. :)

    Ikkunalaudalle pyrin laittamaan vain hillityn kokoisia, kompakteja kasveja hyvin yhteensopivissa ruukuissa. Mutta on meillä kyllä joka tapauksessa aika "vanhan muorin ikkunalauta", ei siitä mihinkään pääse. :D Kirjahyllyjen päällä olevista kasvikeskittymistä tulee kuitenkin mulle mieleen ennen kaikkea metsä. Etenkin, kun katselee lattian rajasta, tuntuu kuin olisi lepäilemässä puiden alla vehreässä kesäisessä metsässä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, miten ihana ja inspiroiva kommentti!<3
      Mullakin on ollut enkelinsiipi noin 25 vuotta sitten.:) Tykkäsin siitä silloin ihan hirmuisen paljon!

      Todella hyviä ajatuksia ja ideoita viherkasveihin liittyen. Taidan lainata noita sun ajatuksia postauksessa, jonka ajattelin kirjoittaa juuri tuosta viherkasvien sijoittelusta. Linkkaan kyllä sut!<3 Kiitos ajattelemisen aiheista!:D

      Paluumatkan jälkeen oli pakko vielä kiirehtiä Plantageniin ostamaan kaksi uutta viherkasvia (toinen on kylläkin punainen..), ja jos aikaa vaan olisi ollut, olisin halunnut ehdottomasti tutkailla kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä siellä oli kukkien esillepanoon. Ihania, tuoreita, ideoita!

      Sun kukkametsä kulostaa aivan ihanalle!<3

      Poista