maanantai 27. maaliskuuta 2017

Makuuhuoneen muutos



Viime viikolla kirjoittelin siitä hullusta perjantai-iltapäivästä, kun ensin rymsteerasin esikoisen huoneen ja heti perään meidän makuuhuoneen. Järjestys makuuhuoneessa on nyt samanlainen, kuin millaiseksi se on alunperin suunniteltu, eli sänky on ikkunan alla.






Olin jo jonkin aikaa ollut kyllästynyt vanhasta ovesta tekemääni sängynpätyyn, seinällä olevaan Falsterbo -tapettiin, ja etenkin ahtauden tuntuun (kuvia ennen muutosta), mikä oli ihan hullua, sillä huone on muistaakseni reilu 13 neliön kokoinen, eikä siellä ollut sängyn lisäksi kuin lipasto, yöpöytä, tikapuut ja tuoli, joille voi kasata vaatteita...

Sängynpäädyn virkaa hoitanut vanha ovi lähti Taloon no 23 eli Sadun luokse liukuoveksi. Toissa syksynä Habitaresta ostamani tuoli siirtyi varastoon odottamaan uutta tulemista tai kiertoon menoa, en ole päättänyt. Uusi DIY -valaisin sen sijaan ilostuttaa valehtelematta joka päivä. Lampussa on ihanan pehmeä valo, ja se on juuri oikeassa paikassa, jos illalla haluaa lukea sängyssä. Lampun ruskeasta narusta lähti ajatus tuoda makuuhuoneeseen hieman puun lämpöä. Jyskistä hain kiireen vilkkaa itselleni tarjouksessa olleen kevyen yöpöydän, ja pienen mutkan kautta uudet julisteet löysivät paikan makuuhuoneesta. Julisteista on tulossa erillinen yhteistyöpostaus huomenna, kannattaa olla kuulolla, sillä luvassa on etu teille lukijoille!







Tarkoitus on lähitulevaisuudessa repiä tapetti pois, ja sutia tilalle kalkkimaalia, kuinkas muuten. Etsinnässä on myös suht´edullinen, puunvärinen, naulakko vaatteiden säilytykseen. Ei sellaista mäntypuista pyöreine nuppeineen, vaan jotain tällaista kuin Villa Kotirannan Sadun isän tekemä ihastus... 

Periaatteessa tuonne ikkunan alle menisi matala (itsetehty) sängynpäätykin, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole sellaista kaivanneet. Lidlin pitkä tyyny saa olla sängynpäädynkorvike. Muuten olen erityisen tyytyväinen jo nyt näihin muutoksiin. Molemmin puolin sänkyä on reilusti tilaa, samoin sängyn jalkopäässä. Tilaa, avaruutta ja toimivuutta, noita sisustuksen peruspilareita, joita arvostan.


 Tsemppiä sisäisen kellon siirtelyyn!
 Taina



Jos et vielä ole käynyt osallistumassa Pääsiäisarvontaan, niin kipin kapin osallistumaan!:)

 

11 kommenttia:

  1. Harmonisen kaunista!
    Ja nuo pellavaiset liinavaatteet...ihanat!
    Meilläkin naulakko-ongelma...pitäisi joku löytää. Täällä kun ei harrasteta edes eteistä!
    Joten sen pitää sopia suoraan olohuoneeseen! =D

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Heh, tällä kertaa tuossa ei olekaan pellavaiset petivaatteet, vaikka ne on kyllä melkein aina meillä nykyään käytössä.:D Nuo on puuvillaa Ellokselta, ehkä kolmen vuoden takaa. Tykkään kovasti tummanharmaasta väristä!
      No, siellä eteisen puuttuminen ei varmastikaan ole ihan niin suuri ongelma kuin täällä! Tosin olen itse hieman tiukkapipo, eikä meillä juurikaan kuljeta edes kesäisin olohuoneen ovesta terassille, koska toinen ovi menee kodinhoitohuoneesta, ja silloin liat jää sinne.:D Ajattele kura-aikaa, jos ei olisi eteistä! Ihan mahdotonta!

      Ihanaa viikkoa!<3

      Poista
  2. Avara kaunis makuuhuone. Hauskaa tuollainen rymsteeraus. Meidän yläkerran makuuhuone on niin pienii, että siellä ei juuri muutokseen ole mahdollisuutta. Myönnän sitä kyllä aina aika ajoin pohtivani. Nyt alakerran salongin ollessa valmistumaisillaan leikin välillä ajatuksesta, että siitä tulisikin makuuhuone niin kuin joskus muinoin. Järjellä ei tuon idean kanssa ole mitään tekemistä. Kohtahan pääsemme taas muuttamaan tuonne Punalan kesäkamariin. .Aurinkoista viikkoa sinä ahkera bloggaaja! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Voi, sekä teidän makkari, että kesäkammari ovat aivan ihanat!<3 Uskon, että teillä on hyvä nukkua.:)
      Heh, ei mun tänään pitänyt blogata, mutta päädyin nyt kuitenkin esittelemään tuon makkarin, sillä aiheita tuntuu taas olevan varastossa sen verran, että en kohta muista niistä puoliakaan!;D

      Poista
  3. Näyttää tosi viihtyisältä... Ja vaihtelu virkistää aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!<3 Totta, vaihtelu virkistää, mutta huomasin myös, että toisinaan ehkä kannattaisi antaa huonekalujen olla niillä paikoillaan, millä ovatkin!;D

      Poista
  4. Ihana makuuhuone - ja kuinka pienillä jutuilla lopulta saakin niin suuria muutoksia aikaiseksi! :)

    Olen moneen kertaan kironnut nykyisen tilapäiskotimme makuuhuoneeseen seinään kiinnitettyjä valaisimia, jotka tiukasti määrittelevät sängyn paikan... Tällaiselle möbleeraajalle tuollaiset huonekalujen sijoittelua rajoittavat yksityiskohdat saavat verenpaineen kohoamaan...! :D Olenkin pian 1,5v katsellut makuuhuoneessa samaa järjestystä - ensi kesänä möbleeraan oikein urakalla Villa Kotirannassa! ;)

    Pitää kertoa isille hänen tekemän naulakon saamat kehut! <3 Pyysin aikoinaan häneltä tuollaista naulakkoa, kun ostin ensimmäisen ikioman kodin, jonka remontin yhteydessä eteisestä poistin tilasyöpöt vaatekaapit. Tuon kodin jälkeen naulakko on toiminut olohuoneessa ja makuuhuoneessa koristeena - yksi rakkaimmista sisustusesineistä kodissamme. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Ja niin totta, ei tarvitse välttämättä suurta remppaa, etteikö voisi olla tyytyväinen muutokseen. Toisaalta näillä mööpelivalsseilla on tapana levitä ja niiden mukana tulee ideoita ja tarpeita...muutos pitää virkeänä!:) Nuo sähköjutut on usein se kompastuskivi rajattomalle kalusteiden vaihtamiselle. Meilläkin on tuossa makkarissa valokatkaisija ikkunan vieressä, ettei sängystä tarvitse nousta valoja sammuttamaan tai kulkea pimeässä vuoteeseen. Pari vuotta tässä välissä katkaisija oli vähän turhan kaukana sängystä, mutta nyt sitä osaa jälleen arvostaa.:D Uskon, että Villa Kotirannassa tosiaan järjestys tulee muuttumaan usein!:)))

      Siis parhaimmillaanhan tuo sun rakas naulakko onkin juuri tuollaisena katseenvagitsijana!<3 Mä ajattelin ripustaa siihen naulakkoon vaatteita iltaisin, kun on nukkumaan menossa. Ei siis sijaa kauniille esineille.:( Mutta jos naulakko on ainakin välillä tyhjä, niin olisi kiva, jos se olisi kaunis!:D

      Poista
  5. Sisäinen kello taitaa olla vissiin Norjan ajassa...sen verran rankka oli aamunousu tänään. Ärsyttävää ihmisten kiusaamista koko kellon siirto!

    Makkari näyttää hyvältä! Rymsteerauskuumetta on näköjään ilmassa useammassakin talossa...varma kevään merkki ! Kivaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulis, että kellojensiirtely vois pikkuhljaa jäädä historiaan! Mä olen ihmeekseni herännyt nyt kahtena arkiaamuna jo hyvissä ajoin ennen kellonsoittoa, mutta tässä iltapäivällä ja illalla tuleekin sitten ihan kaamea väsymys. Onhan se tietenkin hyvä, ettei tarvitse nukkumattia odotella!:P

      Kiitos Tanja!<3 Täytyypä tulla katsomaan, mitä sä siellä olet rymsteerannut!;D Ihanaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  6. Ääh, saat mut kuulostamaan saamattomalta. On siinä kyllä sitäkin, vaan niin kuin tiedät, on aikamoista kiirusta ollut koko ajan. Ei siihen tarvittaisi kuin yksi päivä, mut jos ei ole yhtä päivää, niin ei ole.:/
    Tiedän, että ovi sopii teille täydellisesti!<3

    VastaaPoista